Rock you like a hurricane

Kukapa olisi uskonut muutama vuosi sitten, että Jypin päästyä pronssipeliin, se tuntuisi näin suurelta pettymykseltä.

Jyp voitti jääkiekon SM-liigan runkosarjan ylivoimaisesti ennätyspisteillä. Kultamitali näytti jo selvältä. Joukkue pelasi hienoa jääkiekkoa koko talven: taitavaa ja nopeaa; aina jypiläinen oli ensimmäisenä kiekon perässä vastustajan päässä; rohkeaa ja aggressiivista karvaamista ja hienoja kiekon ryöstöjä; pakkien nerokkaita aloituksia omasta päästä laidassa kiitävälle hyökkääjälle; upeita maalivahtien torjuntoja ja pelaajien syöksymisiä kiekon eteen oman maalin edessä; puhdasta peliä ilman jäähyilyä. Mutta jotain niille tapahtui kevään aikana.

Alamäki alkoi jo ennen runkosarjan loppua. Pari viimeistä peliä hävittiin ja tehomiehet alkoivat vaikuttaa tehottomilta. Se annettiin vielä anteeksi, koska runkosarjan voitto oli jo varmistunut. Pudotuspelit Ilvestä vastaan vielä joten kuten selvitettiin, vaikka tiukkaa teki sekin. Olisi sarja voinut kääntyä Ilveksellekin - niin tiukka se oli. Mutta Blues tuli ja meni finaaliin. Ja miksi? Koska JYP ei pelannut omalla tasollaan. Jos joukkue olisi pelannut yhtä hyvin kuin kauden aikana, ei Blues olisi voinut niille mitään.

Jo talven aikana jännitin eniten Jypin puolustajien ja maalivahtien tasoa. Olisiko Myllykoskesta ja Tuokkolasta pitämään Jyppiä pystyssä vaikeina aikoina, kun joukkue pelaa huonosti? Koko runkosarjan ajan joukkue pyrki pitämään oman maalin puhtaana niin hyvin, että maalivahdin oli kohtalaisen helppo pelata ja se ruokki itseluottamusta. Sitten Myllykoski päästi Ilvestä vastaan muutaman helpohkon maalin ja menetti varmasti itseluottamuksensa. Tuokkolan henkinen valmistautuminen on kuulemma joka peliin paljon raskaampi operaatio kuin Myllykoskella, joten miten miehen pää kestää jos kaukaloon mennäänkin joka ottelussa.

Puolustajista oli pitkän aikaa aina joku sairastuvalla. Pakeilta olisin toivonut vahvempaa otetta ja asennetta: "Tänne ei noin vain marssita! Tämä on minun tonttini ja minä vartioin sitä!" Vastustaja otetaan kiinni kunnolla ilman mitään kahvaamisia tai roikkimisia. Ja kiekon eteen syöksytään, ettei maalivahdin edes tarvitse torjua. En ymmärrä, miksi erästäkin pakkia peluutettiin koko ajan vain enemmän, vaikka kaveri on jäykkä ja hidas eikä ota kaveria kunnolla otteeseen ja on melkein aina jäällä, kun omissa soi.

Mutta eihän se sarja ainoastaan maalivahteihin ja puolustajiin kaatunut. Olisivathan hyökkääjät voineet osua sinne tolppien väliinkin pari kertaa enemmän. Yritystä kyllä riitti.

Niin, peluuttaminen onkin sitten asia, mitä jaksoin "välillä" hämmästellä. Kun niin sanotut tehomiehet ovat tehottomia eivätkä kykene mihinkään uuteen ja toiset kaverit näyttävät joka vaihdossa mallia, tekevät nerokkaita ratkaisuja ja osoittavat taistelutahtoa, niin miksei niitä tänä iltana innokkaita kavereita voisi peluuttaa vähän enemmän ja toiset saisivat vähän kerätä itseään? Miksi joka ikiseen ylivoimaan pitää pistää ne samat kaverit laukomaan kiekkoa maalivahdin patjoihin samasta kulmasta? Miksi Jonne Virtanen oli sivussa viimeisessä pelissä? Miksi Harri Pesosta siirreltiin eri ketjuihin, jos Perrinin ketju oli tehoton? Pesonenhan se nerokkain pelaaja tuntui loppupeleissä olevan. No, ehkä tämä peluuttaminen on asia, jota en voi edes ymmärtää, kun en ole mikään valmentaja ollenkaan...

Pelättiinkö epäonnistumista niin paljon, että yritettiin liikaa? Viimeisissä peleissä huomasin sellaisen seikan, että ihan niinkuin ei uskallettaisi ottaa kontaktia, koska pelätään jäähyä ja sen aikana mahdollisesti tulevaa maalia. Tuomareiden toiminta oli kyllä paikoitellen vähän vaikeasti ennakoitavaa. Mutta kyllä JYP:lle vihellettiin ansaittuja jäähyjäkin ja valitettavasti enemmän kuin runkosarjassa.

Omat suosikkini koko kauden aikana olivat Jani Tuppurainen ja Harri Pesonen. Loppukautta kohti aloin myös tykätä Jonne Virtasen tyylistä. Sääli, jos Jyp ei jatka enää Antti Virtasen sopimusta. Harmi, että Pihlström, Hytönen ja Louhivaara olivat niin tehottomia näissä ratkaisevissa peleissä. Alkoiko Perrin kaivata jo perhettään? Ikävää, että Vatasen loukkaantuminen merkitsi Jyp-puolustukseen noin merkittävän suurta aukkoa, jota kukaan ei pystynyt paikkaamaan. Toivottavasti ensi kaudelle löydetään lisää vahvoja ja taitavia pakkeja. Huippuhyökkääjiähän tuntui jo nyt löytyvän enemmän kuin kentälle pystyy illan aikana pistämään.

Niin, että mitä joukkueelle tapahtui kevään aikana?

Toivottavasti joukkue jaksaa koota vielä itsensä ja puskea läpi pronssiottelun hienolla pelillä. Kun katson taaksepäin fanitushistoriaani, niin 20 vuoden aikana ei ole montaa tilaisuutta tullut voittaa pronssiakaan. Ensi syksynä sitten jatketaan taas ja toivotaan, että saamme kuulla monta kertaa ensi vuonnakin: "Ai jai jai jai ai ja jai jai ai jai jai ja jai ja jai jai!!"

Papu muistaa vielä!

Kävin eilen yksin Doggiella reenailemassa. Otin lähinnä tokoa, kun pääsin pitkästä aikaa sisätiloihin enkä jaksanut yksin kantaa isompia esteitä. Toisekseen Doggien tilat ovat mielestäni paremmat tokoa kuin agilitya varten, vaikkakin tokoonkin liian lyhyt, kun ei pysty ottamaan esim. täysimittaista luoksetuloa. Mutta pääasia, että pääsee edes jotain tekemään.

Kävin Papun kanssa kaikki liikkeet läpi ja sehän muistaa vieläkin kaiken! Antoi kyllä uskoa, että voisi sitä ehkä vielä oikein kokeisiinkin kömpiä.

Seuraamista piti vähän muistutella, eli palkkasin, kun tuli hyvin. Alkuun käännökset oikeaan meinasivat olla liian väljät, mutta paranivat parilla harjoituksella. Osaa hienosti edelleen askeleen taakse päin :) Tekee sen ihanan innoissaan :D

Paikalla makuuta otin sillä tavalla, että pistin Papun maahan ja Jojon sen viereen. Arvasin, että Jojo ei kauan paikallaan kestä, koska sen kanssa tätä ei ole kunnolla harjoiteltu, joten tässäpä olisi kunnon häiriötä Papulle. Menin estekoppiin piiloon ja kurkin oven raosta. Molemmat olivat tosi skarppeja. Jojo lähti liikkeelle laskettuani 10-20:een. Se otti pari askelta. Odotti. Istui. Meni maahan vähän ennen kuin olin laskenut 60:een. Koko tämän ajan Papu makasi hienosti paikallaan, vaikka selvästi mietti moneen kertaan, että "Mitä? Saako noinkin tehdä?".

Jäävät liikkeet molemmat täydellisesti, siis meille täydellisesti voi olla muille jotain ihan muuta ;)

Ensimmäiseen noutoon karkasi - kuten niin usein... Toisella kertaa annoin Oota-käskyn ennen "Valmista" ja heittoa. Tämän jälkeen kaksi noutoa onnistui hienosti. Tosin laukkaa kapulalle ja ravaa takaisin, mutta meitä sellainen ei haittaa. Minun pitää tosissaan harjoitella kapulan heittoa. Olen siinä kyllä ihan surkea. Välillä sinkoaa miten sattuu ja välillä menee vähän paremmin. Yleensä tietysti, kun kokeessa jännittää muutenkin, siellä se sitten sinkoutuu kolme metriä kohti kattoa ja kolahtaa metrin päähän meistä.

Kaksi luoksetulon pysäytystä, jotka molemmat onnistuivat erinomaisesti, joten en alkanut tahkota enempää. Tosin matkaa oli vain noin 15 askelta...

Hyppy pitkästä aikaa. Niin pitkästä, etten meinannut muistaa, miten AVO:n hyppy menee :/ Annoin hyppy-käskyn ja Papu hyppäsi reippaasti. Annoin Oota-käskyn ja Papu kääntyi ja istui. Sitten tuli muistikatkos, että pitääkös minun kävellä toiselle puolelle vai mitä piti tehdä. Lopulta muisti palasi ja kutsuin Papun rinnalle ja sehän tuli varsin mallikkaasti. Eli Papu muisti, että pitää istua hypyn jälkeen! Sitten pari sellaista hyppyä, jossa Papu ajautui hypyn vierelle. Pitää ihan tosissaan miettiä, miten olemme noissa tilanteissa sijoittuneet esteen eteen, kun tuolla tavalla sijoittuu sitten esteen taakse. Pari onnistumista ja lopetin siihen.

Kaukot menivät hyvin. Kävin palkkaamassa ensimmäisen istumaan nousun vahvistaakseni edelleen ripeyttä. En ottanut seisomista, vaikka kotona sitä kovasti ollaan harjoiteltukin.

Eli Papu osaa vieläkin! Täytyy alkaa katsella kokeita sillä silmällä.

Jojon kanssa otin lähinnä temppuja ja kolmen hypyn sarjaa. Vähän kieputusta ja takaa kiertoja.

Me liidellään taas :)

Olemme aktivoituneet: kävimme vähän agiliitelemässä viime sunnuntaina. Meillä on uudet kaverit, joiden kanssa varattiin Doggien halli tunniksi. Niina on työkaverini ja hänellä on 7-vuotias suursnautserinarttu Chili, joka on harrastanut agilitya vuoden verran. Tarkoitus on ottaa vuoro jatkossa joka sunnuntai.

Tila on aika pieni eikä mitään suurempaa rataa pysty rakentamaan, mutta meille tärkeintä olikin päästä vain vähän höntsäilemään. Ja kyllä meillä olikin hauskaa!! Papukin oli ihan intoa piukassa ja kirmaili paremmin ja lujempaa kuin koskaan aikaisemmin. Laskin parin hypyn rimat ihan maahan, kun se hakeutui niillekin jatkuvasti. Kepeille ja putkeen irtosi loistavasti :) Jojo oli oma riemukas itsensä ja teki tosi mielellään sekin kaiken mitä pyysin. Eikä kumpaakaan haitannut, vaikka Chili olikin radan reunalla.

Kävimme viikkoa aiemmin remmilenkillä yhdessä ja ensin Jojo ja Papu haukkuivat Chilille, mutta lopettivat yllättävän nopeasti. Sen jälkeen Jojo kulki ihan Chilin rinnalla ja Chili välillä nuuhkaisi sen korvaa :D

Ihana saada uusia ystäviä ja päästä taas touhuamaan jotain!

Terveen kirjoissa taas

Sitä ollaan jälleen niin terveinä kuin meidän perhe yleensä koskaan voi olla.

Papu parani hampaidenpoistosta jälleen nopeasti. Viikkoon en antanut mitään kovempaa syötävää. Sille tuottaa ongelmia purra mitään halki tai paloiksi, joten olen pieninyt broilerin selkärangat kirveellä pienemmiksi ja siten pystyy syömään. Seuraavaksi olisi tarkoitus testata, pystyykö syömään rustoluun. Meinaan sitäkin vähän hakata kirveen perällä pehmeämmäksi. Putkiluun syönti onnistui hyvin, koska käyttää siinä lähinnä etuhampaitaan.

Päänvaivaa barffauksesta

Täällä Jyväskylässä on muuten omanlaisensa projekti hommata koirille raakaruokaa! Täällä käy kyllä varmaan joka viikko joku auto toimittamassa jossain parkkipaikalla ruokaa, mutta vähän tuottaa tuo noutopuoli ongelmia, kun samaan aikaan pitää aina kökkiä töissä linjassa. Niinpä olen hakenut ruokaa ensiavuksi marketeista, joista saa ihan hyviä tuotteita, mutta kilohinta on tietysti kova. Pyysin myös äitiäni poiketessaan Keskisellä ostamaan minulle sieltä broilerinliha- ja jauhelihapötköjä, koska ne ovat siellä tosi halpoja. Harmi, kun unohdin pyytää myös Nutrolin senioria, joka on nyt loppumassa. Onneksi käymme Ähtärissä pikapuoliin. Täytyy ajella samalla Keskiselle vähän säästämään...

Nyt kun aloin oikein eri toimittajien hintoja vertailla, huomasin, että Kennelrehu on edullisin ja käy täällä päin pari kertaa kuussa. Niinpä yritän muistaa tehdä tilauksen viimeistään kaksi päivää aiemmin ja sitten pistää Petri noutamaan kuorma - toivoen, ettei hänellä ole juuri silloin niin kova kiire töissä, että unohtaa koko homman. Onneksi näyttää siltä, että vapaa päivä osuu maaliskuun alkuun juuri sille päivälle, kun auto käy täällä seuraavaksi niin saan hommata pakastimen täyteen vähän helpommin. Ja pakastin kannattaa hommata täyteen, koska ei tätä ruljanssia ihan joka kuukausi jaksa! Kaiholla muistelen aikaa, kun Lempimuonan auto kaarsi vaikka joka torstai pihaamme, jos vain niin halusin. Terveisiä ja kiitos hyvästä palvelusta!

Yritin tuossa aktivoitua tokoilunkin suhteen, mutta kurssi, jolle olisin ilmoittautunut odotti mukaan vielä yhtä osallistujaa ennenkuin se toteutuu, eikä kouluttajasta ole kuulunut sen jälkeen mitään. Ääh! Alkaa jo usko loppua, että koskaan enää saadaan harrastaa mitään.

Polvi kiukutteli alkuviikosta, mutta tänään on ollut parempi. Pitää toivoa, ettei tässä olla ihan rampautumassa.

Lunta on pian kainaloihin asti ja lumiaura jaksaa käydä täällä meidän perällä peräti ihan joka viikko! Kyllä on ollut kiva, kun on jaksanut tänne asti raahautua! Parkkipaikka oli jo sellainen, että pelättiin porukalla autojen hajoavan. Ymmärrän kyllä, että on kiirettä pidellyt, mutta voisi sitä kai kuitenkin tehdä työnsä hyvin silloin kun vaivautuu paikalle eikä vain vähän enimpiä pölyttää sivuun. Mutta ei kai tätä lumisadetta enää kovin kauan kestä - varmaan jo kuukauden päästä helpottaa. On muuten ollut ihana huomata, miten päivä on jo pidentynyt: puoli viideltä näkee vielä ympärilleen (ilman lisävaloja) ja viikonloppuna lähdin metsälenkille jo ennen puolta yhdeksää aamulla. Kevättä kohti mennään!

Samun uniharjoittelu tuottaa tulosta

Samu on viihtynyt uudessa päiväkodissa hyvin. Jää sinne mielellään ja on saanut kivan kaverinkin. Hän on nukkunut hoidossa korkeintaan tunnin ja on mennyt illalla aikaisemmin nukkumaan ja nukkunut yönsä paremmin, heräilemättä. Tuosta yöheräilystähän tuli meille jo tosi iso ongelma, kun Samu heräsi joka yö ja tuli väliimme nukkumaan. Ahdastakin tietysti oli, kun Samu on iso poika jo. Kaikkien yöuni todennäköisesti kärsi.

Niinpä otimme tehokuurin siihen, että Samun pitää alkaa nukkua koko yö omassa sängyssä. Alkuun heräsi eikä meinannut suostua nukkumaan omassa sängyssä ja tietysti itki. Olin tiukkana ja onneksi Petrikin omana vuoroyönään oli (oli kuulemma ollut vaikeaa), koska tätä jatkui vain muutama yö ja sen jälkeen olemme kaikki nukkuneet katkeamattomat yöunet!

Käytimme apuna törkeää lahjontaa: ensimmäisestä omassa sängyssä nukutusta yöstä (vaikka itki eikä olisi millään halunnut) seurasi yllätys: kauan odotettu lääkärinlaukku! Kyllä meillä sitten ollaankin leikitty lääkäriä ja eläinlääkäriä, jossa tutkitaan koiria (on muuten parantanut Papun ja Samun suhdetta tämä leikki). Sitten yllätyksenä tuli Roope-sedän ja Aku Ankan autot ja Pokemon-palloja. Nyt olemme tilanteessa, että lahjontaa voisi jo vähän vähentää ja antaa vaikka jotain vähän isompaa pidemmän jakson jälkeen. Katsotaan, miten meidän käy!

Jypistä Suomen mestari 2011?

On ollut mahtavaa, kun olen saanut katsoa niin paljon SM-liigaa, kun vain olen ehtinyt. Olenkin tainnut katsoa kaikki Jypin pelit ainakin osittain. Meillä kun on tuo Koti-TV ja Urho TV Total. Ja Jypillä pyyhkii jälleen hyvin! Toivottavasti tänä keväänä päästään juhlimaan mestaruutta kävelykadulle!

Onnellista uutta vuotta 2011!

Vihdoinkin taas elävien kirjoissa! Sairastamisemme alkoi ennen joulua, jolloin Samu yski ihan hirveästi ja jäin hänen kanssaan lepäämään huonosti nukuttujen öiden jälkeen pariksi päiväksi. Pientä kuumettakin oli mutta tauti hellitti onneksi parin päivän lepäämisellä. Joulun aika meni hyvin.

Pidin maanantain vapaata ja kurkkukipu alkoi tiistaiaamuna. Olin vielä tiistain töissä, mutta keskiviikkoaamuna heräsin naama turvoksissa, nenä ihan tukossa. Kävin työterveydessä ja sain ohjeet levätä täysin ja loppuvuoden saikkua. Makasin ja luin, kuumetta oli juuri ja juuri yli 37 astetta. Koiriakaan en saanut enkä halunnut lenkittää, koska halusin parantua. Toisekseen en kyllä olisi jaksanutkaan. Olin ihan poikki.

Sunnuntai-iltana ilmoitin esimiehelleni, että menen maanantaiaamuna lääkäriin. Kuumetta oli edelleen 37,4 astetta ja poskiontelotulehdus! Siispä antibioottikuuri ja loppiaiseen asti saikkua. Koska kuume oli juuri ja juuri alle 37 astetta perjantaiaamuna, menin töihin. Ääni kesti justiin koko päivän ja lauantain lyhyen työvuoron. Kuuri loppui sunnuntaina, joten nyt vain katsellaan, miten olotilalle käy. Tällä hetkellä olo on muuten hyvä, mutta kurkussa tuntuu olevan limaa, joten nähtäväksi jää, miten hyvin ääni kestää puhetyötä.

Papu - hampaaton reppana

Viime viikolla myös tein aika ikävän löydön Papun suusta :( Huomasin, että sen henki haisee ihan hirveältä. Niinpä ajattelin ottaa hampaiden harjaamisessa oikein kunnon tehokuurin. Seuraavana päivänä hinkkasin sitten poskihampaan alapintaa oikein urakalla, kun sinne oli "kertynyt niin paljon hammaskiveä". Tajusin, että sehän oli HALKI! Toisella puolella oli myös katkennut hampaan kruunu. Ei muuta kuin samantien eläinlääkäriin ja antibioottikuuri ja hampaidenpoistoaika maanantaille eli eiliselle.

Eläinlääkäri arveli, että katkeamisen on aiheuttanut jokin onnettomuus, ehkä tappelu. Mutta Papu ei ole kyllä tapellut kenenkään kanssa. Sen juominen lisääntyi huimasti reiluksi viikoksi kastroinnin jälkeen, joten epäilen, että toinen hampaista katkesi noihin aikoihin. En antanut silloin edes luita, koska ajattelin, että sen on helpompi syödä muutaman päivän pehmeää ruokaa. Kaiken lisäksi Jojon hampaat ovat kunnossa, vaikka se on paljon aggressiivisempi luiden syöjä. Niinpä pelkään, että Papun huonoksi osoittautunut purenta ei ole kestänyt luiden syöntiä ja poskihampaat ovat jotenkin vääntyneet ja tästä syystä haljenneet. Nyt täytyy miettiä uudelleen, miten syötän sille jatkossa luut kalkinsaannin takaamiseksi.

Eilen oli sitten leikkaus. Se kesti pari tuntia ja Papu oli ihan pökkyrässä vielä monta tuntia kotonakin. Sitten se piristyi jääkaapin avaamisäänen kuultuaan ja oli taas oma itsensä loppuillan. Lenkilläkin jaksoi käydä. Kaikki meni siis hyvin. Toivottavasti tämä sairastelu nyt pikkuhiljaa jo loppuisi...

HYVÄÄ JOULUA!

Hyvää ja rauhallista joulua!

Papu on toipunut loistavasti! Sen juominen lisääntyi viikoksi niin paljon, että huolestuin ja kun hain tietoa, aloin pelätä vaikka mitä. Se tosiaan joi niin paljon, että ei meinannut kestää aamuun asti vaan usein oli pissa lattialla. Se kuitenkin meni ohi ja nyt ollaan taas normaalissa päiväjärjestyksessä. Vielä en ole huomannut mitään eroa Papun käytöksessä mihinkään suuntaan.

Jojo ei ole oikein tykännyt näistä kovista pakkasista. Aamulenkillä kuuden aikaan se vain "raahautuu" perässä ja vauhti kiihtyy vasta, kun olemme menossa kotia kohti.

Samu odottaa joulupukkia kovasti. Saas nähdä, onko ollut niin kiltti, että saa kaikki toivomansa lahjat. Välillä äidin ja isin hermoja on kyllä koeteltu oikein kunnolla... Kun puhuin, ettei nyt odota niin kovasti saavansa kaikki mahdolliset mielenkiintoiset lelut, Samu totesi, että niin, pitäähän muidenkin lasten saada leluja :)

Samu vaihtaa päiväkotiin vuoden vaihteessa!

Operaatiopäivän tunnelmia

Olen nukkunut aika huonosti tämän viikon, kun olen alkanut pelätä leikkausta niin paljon. Pelkään, ettei Papu kestäkään nukutusta tai että olen turhaan aiheuttanut sille kipua ja nukutuksen riskit.

Aamulenkillä ei tule Papulta kakkaa vaikka kuinka yritän kannustaa. Mutta siinä on koira, joka varmasti kakkaa, jos siihen on tarvetta ;) Koirat pääsevät mukaan, kun lähdemme viemään Petriä töihin ja saavat odottaa lämpimässä parkkihallissa sen aikaa, kun käyn Samun kanssa kaupoilla. Löydän parit joululahjat ja Samulle BR-lelujen avajaisista niin hyvällä alennuksella Toy Story -duplolegoja, että on ihan pakko ostaa...

Klo 10.05. Olemme jo Kuokkalassa ilmoittautumassa. Papun paino on tippunut entisestään, vaikka olen lisännyt sen ruuanmäärääkin. Se painaa enää 7,95kg!! Nyt täytyy jo toivoa, että painoa tulisi pikkuisen lisää. Mielestäni ihannepaino Papulle on 8,5kg. Käytämme Papua vähän pissalenkillä ja toivon, että kakka tulisi nyt. Mutta ei tule. Samu ottaa legot mukaan ja tietysti pudottaa pari matkalle. Palaamme takaisin samoja jälkiä ja Papu löytää toisen hangesta, kun kehotan etsimään, ja me näemme kävelytiellä jo toisen pudonneen.

Klo 10.30. Eläinlääkäri kuuntelee Papun sydämen ja käymme läpi operaatiota. Sydän vaikuttaa olevan kunnossa. Papu saa rauhoitusaineen, mutta se ei meinaa luovuttaa. Se seistä tönöttää ensin sylissäni ja sitten lattialla. Saan sen menemään pitkäkseen, mutta se ei meinaa nukahtaa vieläkään. Eläinlääkäri sanoo, ettei kaikki vielä tuossa vaiheessa nukahdakaan. Jojo kyllä nukahti oikein kunnolla sylissäni oman leikkauksensa alussa.

Klo 10.40. Eläinlääkäri ottaa Papun ja vie sen toiseen huoneeseen. Samu sanoo hätääntyneenä: "Mulle tulee Papua ikävä!" Mieleni tekee sanoa: "Niin minullekin!" mutta olen vain rauhallinen, vaikka tekisi mieli pillahtaa itkuun.

Klo 11.-13.00. Kotona tuntuu tyhjältä ja koko ajan etsin Papua. Jojo on myös vähän yksinäisenoloinen. Käytämme sitä lenkillä eikä se oikein haluaisi kävellä. Sitten vain odotellaan. Ja odottavan aikahan on tunnetusti pitkä...

Klo 13.20. Puhelin soi ja hoitaja kertoo, että kaikki on mennyt hyvin ja Papun voi noutaa. Selästä ei löytynyt mitään ja patti oli ollut rasvapatti. Kaikki oli muutenkin mennyt hyvin. Helpottunut olo.

Kotona: Papu on tokkurainen, mutta hengissä. Se tärisee, joten pidän peittoa päällä. Jojo oli ihan ihmeissään, mikä Papua vaivaa ja kävi vain varovasti haistamassa. Antaa sen olla omissa oloissaan.

Klo 15.00. Papu tulee luokseni ja haluaa syliin. Se heiluttaa häntäänsä ja haluaa ulos. Ei kuitenkaan pissaa tai kakkaa. Haluaisi lähteä mukaani, kun lähden lenkittämään Jojoa. Elämä voittaa mielestäni yllättävänkin nopeasti :)

Papu halusi lähteä iltalenkille. Käytiin koko perhe heittämässä pieni lenkki. Tällä kertaa Papukin sai pissattua. Pitää kyllä ihmetellä Papun sisua ja vahvuutta. Miten moni koira on noin pirteä näin pian nukutuksen jälkeen? Ilmeisesti kipuja on, mutta ei kuitenkaan lamauttavasti. Toivotaan, ettei tule takapakkia ja että leikkauksesta tulisi vain myönteisiä muutoksia.

Ps. Otin kaulurin pois autossa. Papu ei ole toistaiseksi meinannutkaan nuolla haavaa.