lauantai 28. kesäkuuta 2014

Tuleva kisakoira

Meillä oli edelliset agilitytreenit viikko ennen juhannusta. Teimme silloin 12 esteen rataa. Rata oli mielestäni riittävän helppo ja vauhdikas aloitteleville koirille, mutta vaati vähän osaamistakin. Harjoittelin optimistisen, koiraan luottavan ohjaussuunnitelman. Olin kuitenkin itsekin yllättynyt, kun suoritimme radan ensimmäisellä kerralla alusta loppuun asti sujuvasti ja virheettä. Kouluttaja oli sitä mieltä, että rata oli meille ihan liian helppo ja että meille voi jatkossa tehdä vaikeampia harjoituksia. Niinpä loppuajasta harjoittelimmekin sitten "pakkovalssia". Suti suoritti erinomaisella vauhdilla kaikki esteet. Se mm. irtosi putkeen niin, ettei minun tarvinnut mennä edellisen esteen toiselle puolelle ollenkaan. Se myös haki putken "pimeän pään" ja suoritti esteet itsenäisesti niin, ettei minun tarvinnut juosta jatkuvasti rinnalla. Tästä huolimatta se myös lukee ohjaustani todella tarkasti ja kääntyy pienessäkin tilassa tarvittaessa ja jos ohjaukseni on kunnollista.

 
 

Tämän päivän harjoitukset olivat meille aika helppoja, mutta tein niistä meille vähän haastavammat. Harjoittelin mm. kahden hypyn välistä vetoa ja työntöä pois päin minusta. Suti osaa myös hypätä esteen minusta pois päin, mikä on aivan loistavaa! Kouluttaja ihmetteli, miten olen tällaisessa ryhmässä, vaikka tuosta koirastahan tulisi loistava kisakoira. Sanoin, että niin siitä tuleekin kisakoira, mutta tämän ryhmän harjoitteluaika on minulle paras. Olen kyllä pystynyt saamaan paljon apua ja hyötyä tästä ryhmästä, joten olen todella tyytyväinen. Mielestäni on tärkeää pitää vielä harjoitukset tarpeeksi helppoina, koska kokemusta meillä ei vielä ole kovin paljoa. Olen myös pystynyt pienillä jutuilla saamaan meille vähän vaikeampia harjoituksia, joten sekin on hienoa. Katsellaan sitten syksyllä, jos tuntuu siltä, että on tarvetta vaihtaa ryhmää. Tänään kentällä oli erilaisia pienempiä pisteitä, joita muut koirakot saivat käydä itsenäisesti tekemässä. Todella hyvä, että Suti saa myös tällaista häiriötreeniä. Varmasti parantaa tokon häiriöherkkyyttäkin. Ihanaa oli huomata, että Suti tekee kanssani töitä innoissaan ja vauhdikkaasti eikä välitä muista kaukalossa olijoista mitään. Myös kentän ulkopuolella liikkuminen on sen kanssa helppoa, se ei rähise kenellekään ja ohitukset menevät hyvin.


Juhannusviikolla ei treenattu yhtään mitään. Olimme mm. reissussa lasten kanssa ja meille tuli siskoni lapsineen yökylään. Olin itse juhannuksen kuumeessa, kun joko olin sairastumassa tai jo sairastin rintatulehduksen. Toivon mukaan saan pikku hiljaa imetystä vähenemään, onneksi yösyönnit ovat loppuneet jo yli kuukausi sitten. Atte nousi seisomaan tukea vasten juhannuksena ja Samu osallistui viikolla yleisurheilukouluun ja -kisoihin. Jojo repi rintaansa palkeenkielen, kun hyppäsi pois marsun ulkotarhasta. Pari päivää pidin suojana vanulappuja ja sidettä, kunnes nahka kiinnittyi takaisin. Tämä oli jo toinen kerta Jojolle tänä kesänä :(

Tällä viikolla on treenattu pari kertaa. Agissa lähinnä pujottelua: menen pujottelun loppuun ja lähetän Sutin suorittamaan (onnistuu!); juoksen rinnalla; juoksen vähän edelle; 90 asteen kulmassa sisään menoa. Keinuun on iskenyt tulimuurahaisia, joten se on tällä hetkellä käyttökiellossa :( Hypyillä sylikääntöjä, tiukkoja käännöksiä ja takaakiertoja. Agilityn jälkeen olemme ottaneet tokoa: Seuraamista, nopeaa palkkausta hyvästä kontaktista ja juoksemista; luoksetulon pysäytyksiä pallon kanssa. Maanantaina käytiin Hangan lavalla joukkotreeneissä, mutta otin vain paikkamakuuta. Minulla oli Samu mukana, joka toimi Jenni E:n lasten kanssa erinomaisena häiriönä. Samu houkutteli mm. Sutin lempipallolla ja onnistuikin pari kertaa saamaan sen liikkeelle, mutta Suti on nopea oppimaan eikä se enää siihenkään lopulta reagoinut :)


Meidän marsu.
Kotitie.
 

Mossen muistolle

Äitini sekarotuinen rotikkauros Mosse kuoli 15. päivä kesäkuuta 13 vuoden ja 8 kuukauden ikäisenä. Sillä alkoi olla viimeisen vuoden aikana erilaista vaivaa, mm. lonkat olivat selvästi kipeät ja se söikin syksystä asti lähes tauotta särkylääkkeitä. Se oli kuitenkin muuten kunnossa, söi hyvin ja oli niin pirteä kuin vanha koira nyt voi olla. Viimeisen viikon aikana sen kunto romahti selvästi, sillä se alkoi juoda paljon ja oksennella ja aamulla oksennettu iltaruoka oli sulamaton. Niinpä se sitten nukkui pois sunnuntai-iltana. Vaikka tuota päivää osasi odottaa, tuli se silti liian yllättäen.

Mosse jätti meidän perheeseen pysyvät muistot, joita varmasti muistellaan vuosia. Mosse oli alun perin siskoni ja tämän silloisen miehen koira. Se oli selkeästi aktiivinen pentu ja olisi tarvinnut paljon liikuntaa ja touhua, mitä ei heiltä saanut. Siskoni luopuessa Mossesta, äitini päätti ottaa sen. Äitini kanssa Mossella ei ollut mitään ongelmia. Se sai käydä ulkona vapaasti ja vapaana ja mm. sisäsiisteysongelma katosi. Se oppi vähän niin kuin huomaamatta kulkemaan remmissä nätisti, vaikkei sitä juurikaan lenkitetty. Se matkusteli vanhempieni kanssa ja nukkui erilaisissa hotelleissa ja majataloissa useita öitä. Se osasi aina käyttäytyä hyvin. Viimeisinä vuosina äitini toi Mossen meille hoitoon heidän ulkomaanmatkojensa ajaksi, jotta se sai olla kodinomaisessa hoidossa. Mosse tykkäsi minusta lähes yhtä paljon kuin äidistäni.

Vaikka Mosse oli uros, se tuli Jojon kanssa hyvin toimeen. Niille tuli varsinkin nuorempana riitaa ruuasta ja silloin tappelut olivat kovia. Jojollehan siinä aina taisteluarpia tuli, mutta kun jokainen oppi, ettei ruokia laiteta koirille niin, että kaikki ovat paikalla yhtä aikaa, tämäkin ongelma helpotti. Mosse koulutti Papun ja ehti kouluttaa myös Sutin. Enkä tarkoita tällä aggressiivisuutta, vaan sitä, että se opetti, että se on rauhallinen auktoriteetti eikä sen tarvitse riehua saadakseen kunnioitusta. Muistan, miten Papu juoksi ensimmäistä kertaa pienenä pentuna Mossen luokse pullistellen ja vihaisena. Mosse pyöräytti sen etujalkojensa väliin. Papu kiljui kuin syötävä eikä tehnyt samalla tavalla enää koskaan. Sutille se ehti ehkä opettaa vain sen, että mustat isot koirat ovat rauhallisia ja kilttejä eikä niille tarvitse pullistella. Mosse sai Jojon kanssa aina hirmuiset hepulit ja ne juoksivat pitkin pihoja tai uimarantoja kilpaa niin lujaa kuin jaksoivat. Papu yritti pysyä perässä haukkuen/kiljuen kuin ajokoira :D

Mosse lähti nuorempana useita kertoja ajokoirien mukaan eikä osannutkaan enää tulla kotiin. Kerran se oli hakeutunut noin 20 kilometrin päässä talon portaille, josta oli soitettu poliisit paikalle, kun talon omistajia oli pelottanut niin paljon. Mosse oli matkustanut poliisiauton kyydillä Keuruulle löytöeläintaloon. Kerran se oli päätynyt pyörätuolissa istuvan naisen luokse, joka piti sitä useita päiviä ennen kuin oikea omistaja selvisi. Nainen oli itkenyt, kun oli joutunut eroamaan Mossesta.

Mosse rakasti kivien kaivamista järven pohjasta ja sitä se teki kaikki kesät. Onneksi vanhempani hankkivat joitakin vuosia sitten rantatontin, jolle rakensivat mökin. Siellä Mosse sai toteuttaa tätä intohimoaan. Sinne Mosse myös haudattiin.

Mosse oli hieno koira ja rakastettava persoona, joka jätti jälkensä meidän sydämiimme.

Ikuisesti lämmöllä muistaen,

Jojo, Papu, Suti, Jenni, Petri, Samu ja Atte


keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Omatoimi-aksaa

Meillä on kotona joitakin agilityesteitä: lyhyt putki, hyppy, 6 kepin pujottelu, rengas ja keinu. Varastossa odottaa kunnostusta myös A ja puomi sekä pöytä. Pituus pitäisi itse rakentaa, kun vain muistaisi. Näistäkin esteistä saa ihan riittävän pitkiä ratoja ja pystyy treenaamaan erilaisia ohjauskuvioita. Kokemattomalle koiralle myös esteiden varsinainen suorittaminen turvallisesti pitää opettaa ja omasta mielestäni meillä on juuri ne esteet, jotka usein vaativat eniten harjoitusta.

Niinpä olemme tehneet jotain pientä useita kertoja viikossa - ja sehän se on oppimisen tässä vaiheessa tärkeää. Saada toistoja. Ja pitää hauskaa.

On vähän Samun kesäloman alun jälkeen tokoilu jäänyt vähemmälle (ei juuri ollenkaan), mutta aksaa ollaan sitten omassa pihassa yritetty tehdä niin usein kuin ehtii. Tokoharjoittelu on ollut lähinnä ruokakupin ollessa takapalkkana luoksetulon pysäytyksen tai seuraamisen harjoittelua. Tänään käytiin ottamassa Hangan lavalla AVO:n hyppyä (pitää istua hypyn taakse ja hypätä takaisin perusasentoon) ja luoksetulon pysäytystä. Palkkasin hypyn jälkeen istumisasentoon. Luoksetulon pysäytyksen pyrin tekemään 10 askeleen päästä takapalkalla. Vähän on vielä epäröintiä meillä molemmilla, mutta katsotaan nyt, miten se lähtee tästä käyntiin.

Käytiinhän me pari päivää sitten Hangan lavalla ryhmäkoulutuksessakin. Meidän illan harjoittelukohteena oli BH-kokeen paikkamakuu, kontakti, seuraaminen ja ryhmäpaikkamakuu. Oli todella levotonta ja paljon häiriötä.

Noutoa pitää muistaa treenata kotona!!

Mutta sitten siihen agiin. Ollaan reilun viikon aikana harjoiteltu viisi kertaa. Viime lauantain ryhmätreenit peruuntuivat ulkopuolisen kouluttajan takia.

Aluksi vähän yksinkertaisempaa rataa: hyppy, rengas, kepit ja putki sekä putken kauimmainen ("pimeä") pää, kepit, rengas ja hyppy. Rengas ja hyppy tekivät pienen mutkan. Kun jätin makupalarasian odottamaan "radan ulkopuolelle" niin, että sinne oli helppo juosta suoraan hypyltä, Suti alkoi irrota hienosti! Lisäksi otimme pelkkää keinua ja takaaleikkausta renkaan ja hypyn välissä.

Seuraavalla kerralla kahdenlaisia ratoja: hyppy, rengas, keinu, putki, kepit, rengas ja hyppy sekä rengas, hyppy, putki, kepit ja rengas sekä näistä erilaisia variaatioita. Radalla hyppy oli kaikkien esteiden keskellä muiden ollessa vähän kuin ympyränä. Harjoittelukohteena oli kepeille vienti putkesta sekä renkaalta. Huomasin, että paras palkka Sutille oli päästä seuraavalle esteelle renkaalle kepeiltä kuin saada makupalapalkka! Pujottelu sujuu jo hienosti ja keinulle menee reippaasti. Lisäksi harjoittelimme hyppyesteen kiertoa ja tiukkaa käännöstä.

Seuraavalla kerralla tein vähän Papun ja Jojonkin kanssa. Tykkäsiväthän ne tietysti :) Papu tosin sai tehdä vain keinua, putkea ja pujottelua. Jojo teki kaikkia. Sen kanssa tehdessä hoksasinkin, että minun pitää opettaa Sutillekin sylikääntö. Se onnistui Jojon kanssa vanhasta muistista tosi hyvin. Siinä pitää vain antaa koiralle hyvin tilaa.

Niinpä eilen sitten otimme ohjelmaan sylikäännön harjoittelun. Hyppy pois päin, välistä veto ja käännös keinulle. Aluksi Suti teki pyörähdyksen edessäni, mutta kun annoin sille tarpeeksi tilaa suorittaa, alkoi sylikääntö onnistua kuten kuuluu (eli ohjaaja pysyy käytännössä paikoillaan ja koira tekee ohjaajan edessä laajahkon käännöksen pois päin ohjaajasta). Toinen harjoituskohde oli pujotteluun meno suorasta putkesta vauhdilla. Lisäksi teimme radan: kepit, putki, rengas, hyppy, sylikääntö ja keinu.

Tänään sitten harjoittelimme pujottelua nopeammalla tahdilla. Suti suoritti pujottelun loppuun, vaikka vauhti nousikin ja saatoin mennä jo vähän edellekin! Erinomaista! Keinulla harjoittelimme alastulokontaktia, haluan sen pysähtyvän etujalat maahan ja takajalat puomilla. Nyt ei parane kiirehtiä, vaan tehdä perustyö tarkasti! Sitten pikku hiljaa harjoitellaan sitä, että koira pysähtyy ja minä voin jatkaa matkaa. Mutta ei vielä. Lisäksi harjoittelimme lisää sylikääntöjä.