Rock you like a hurricane

Kukapa olisi uskonut muutama vuosi sitten, että Jypin päästyä pronssipeliin, se tuntuisi näin suurelta pettymykseltä.

Jyp voitti jääkiekon SM-liigan runkosarjan ylivoimaisesti ennätyspisteillä. Kultamitali näytti jo selvältä. Joukkue pelasi hienoa jääkiekkoa koko talven: taitavaa ja nopeaa; aina jypiläinen oli ensimmäisenä kiekon perässä vastustajan päässä; rohkeaa ja aggressiivista karvaamista ja hienoja kiekon ryöstöjä; pakkien nerokkaita aloituksia omasta päästä laidassa kiitävälle hyökkääjälle; upeita maalivahtien torjuntoja ja pelaajien syöksymisiä kiekon eteen oman maalin edessä; puhdasta peliä ilman jäähyilyä. Mutta jotain niille tapahtui kevään aikana.

Alamäki alkoi jo ennen runkosarjan loppua. Pari viimeistä peliä hävittiin ja tehomiehet alkoivat vaikuttaa tehottomilta. Se annettiin vielä anteeksi, koska runkosarjan voitto oli jo varmistunut. Pudotuspelit Ilvestä vastaan vielä joten kuten selvitettiin, vaikka tiukkaa teki sekin. Olisi sarja voinut kääntyä Ilveksellekin - niin tiukka se oli. Mutta Blues tuli ja meni finaaliin. Ja miksi? Koska JYP ei pelannut omalla tasollaan. Jos joukkue olisi pelannut yhtä hyvin kuin kauden aikana, ei Blues olisi voinut niille mitään.

Jo talven aikana jännitin eniten Jypin puolustajien ja maalivahtien tasoa. Olisiko Myllykoskesta ja Tuokkolasta pitämään Jyppiä pystyssä vaikeina aikoina, kun joukkue pelaa huonosti? Koko runkosarjan ajan joukkue pyrki pitämään oman maalin puhtaana niin hyvin, että maalivahdin oli kohtalaisen helppo pelata ja se ruokki itseluottamusta. Sitten Myllykoski päästi Ilvestä vastaan muutaman helpohkon maalin ja menetti varmasti itseluottamuksensa. Tuokkolan henkinen valmistautuminen on kuulemma joka peliin paljon raskaampi operaatio kuin Myllykoskella, joten miten miehen pää kestää jos kaukaloon mennäänkin joka ottelussa.

Puolustajista oli pitkän aikaa aina joku sairastuvalla. Pakeilta olisin toivonut vahvempaa otetta ja asennetta: "Tänne ei noin vain marssita! Tämä on minun tonttini ja minä vartioin sitä!" Vastustaja otetaan kiinni kunnolla ilman mitään kahvaamisia tai roikkimisia. Ja kiekon eteen syöksytään, ettei maalivahdin edes tarvitse torjua. En ymmärrä, miksi erästäkin pakkia peluutettiin koko ajan vain enemmän, vaikka kaveri on jäykkä ja hidas eikä ota kaveria kunnolla otteeseen ja on melkein aina jäällä, kun omissa soi.

Mutta eihän se sarja ainoastaan maalivahteihin ja puolustajiin kaatunut. Olisivathan hyökkääjät voineet osua sinne tolppien väliinkin pari kertaa enemmän. Yritystä kyllä riitti.

Niin, peluuttaminen onkin sitten asia, mitä jaksoin "välillä" hämmästellä. Kun niin sanotut tehomiehet ovat tehottomia eivätkä kykene mihinkään uuteen ja toiset kaverit näyttävät joka vaihdossa mallia, tekevät nerokkaita ratkaisuja ja osoittavat taistelutahtoa, niin miksei niitä tänä iltana innokkaita kavereita voisi peluuttaa vähän enemmän ja toiset saisivat vähän kerätä itseään? Miksi joka ikiseen ylivoimaan pitää pistää ne samat kaverit laukomaan kiekkoa maalivahdin patjoihin samasta kulmasta? Miksi Jonne Virtanen oli sivussa viimeisessä pelissä? Miksi Harri Pesosta siirreltiin eri ketjuihin, jos Perrinin ketju oli tehoton? Pesonenhan se nerokkain pelaaja tuntui loppupeleissä olevan. No, ehkä tämä peluuttaminen on asia, jota en voi edes ymmärtää, kun en ole mikään valmentaja ollenkaan...

Pelättiinkö epäonnistumista niin paljon, että yritettiin liikaa? Viimeisissä peleissä huomasin sellaisen seikan, että ihan niinkuin ei uskallettaisi ottaa kontaktia, koska pelätään jäähyä ja sen aikana mahdollisesti tulevaa maalia. Tuomareiden toiminta oli kyllä paikoitellen vähän vaikeasti ennakoitavaa. Mutta kyllä JYP:lle vihellettiin ansaittuja jäähyjäkin ja valitettavasti enemmän kuin runkosarjassa.

Omat suosikkini koko kauden aikana olivat Jani Tuppurainen ja Harri Pesonen. Loppukautta kohti aloin myös tykätä Jonne Virtasen tyylistä. Sääli, jos Jyp ei jatka enää Antti Virtasen sopimusta. Harmi, että Pihlström, Hytönen ja Louhivaara olivat niin tehottomia näissä ratkaisevissa peleissä. Alkoiko Perrin kaivata jo perhettään? Ikävää, että Vatasen loukkaantuminen merkitsi Jyp-puolustukseen noin merkittävän suurta aukkoa, jota kukaan ei pystynyt paikkaamaan. Toivottavasti ensi kaudelle löydetään lisää vahvoja ja taitavia pakkeja. Huippuhyökkääjiähän tuntui jo nyt löytyvän enemmän kuin kentälle pystyy illan aikana pistämään.

Niin, että mitä joukkueelle tapahtui kevään aikana?

Toivottavasti joukkue jaksaa koota vielä itsensä ja puskea läpi pronssiottelun hienolla pelillä. Kun katson taaksepäin fanitushistoriaani, niin 20 vuoden aikana ei ole montaa tilaisuutta tullut voittaa pronssiakaan. Ensi syksynä sitten jatketaan taas ja toivotaan, että saamme kuulla monta kertaa ensi vuonnakin: "Ai jai jai jai ai ja jai jai ai jai jai ja jai ja jai jai!!"