Nyt kun työt alkoivat ja työskentelen koko päivän tietokoneella, en ole jaksanut konetta kotona juuri avata. On sitten jäänyt vähän nämä päivittämisetkin vähille. Toivottavasti muistan kertoa kaikesta mitä on tapahtunut.
Nypin Papulta jalkakarvat lähes kokonaan pois ja siistin sitä vähän muutenkin. Tuolla kerralla en juurikaan nyppinyt runkokarvaa, joten se operaatio alkaa olla pian ajankohtainen. Jojon nypin viime viikonloppuna. Aikaa meni taas tunnin verran. Karva oli muuten kypsää, mutta vesisateiden takia ei ollut ehkä paras aika nyppiä, koska karvan irrottaminen tuntui ärsyttävän Jojoa tavallista enemmän. Nypittävää karvaahan ei saa pestä ennen trimmiä eikä näin ollen kastuminenkaan ole suositeltavaa. No, selvittiin kaikki kuitenkin hengissä ;)
Minulla ei ole ollut minkäänlaista treenimotivaatiota viime aikoina. Jäin pois Jytkeen treeniryhmästä, koska maanantait osoittautuivat meille huonoksi päiväksi. Olisin päässyt mukaan Laukan toko-ryhmään, mutta jouduin perumaan senkin, kun Papu loukkasi silmänsä ja oli tosi säikky. Kävi niin, että Papu hyppäsi taas syliini tuohon meille epäonniseen keinutuoliin (johon hypätessään se viime vuonna loukkasi selkänsä) ja sormeni hipaisi sen sokeaa silmää :( Silmä rähmi viikon ja se oli tosi pelokas siltä suunnalta tulevaan liikkeeseen. Kai se silloin tajusi, ettei näe sillä silmällä ollenkaan... Nyt minä haen motivaatiota aloittaa taas harjoittelu. Toki olemme jotain pientä tehneet, kuten kaukoja keittiössä eväitä tehdessäni tai metsälenkillä luoksetulonpysäytyksiä, mutta ei varsinaisesti "reenattureenattu".
Varasin juuri Papulle kastrointiajan joulukuun alkuun. Nyt se on sitten päätetty tehdä! En halua, että Papu joutuu kärsimään eturauhasvaivoista iän karttuessa, joten nyt lienee paras aika kastroida, kun on vielä hyväkuntoinen eikä vaivoja ole ehtinyt isommin ilmaantua. Samalla nukutuksella kuvautan Papun selän.
Kun on niin pimeää, metsälenkkeily on jäänyt käytännössä viikonloppujen iloksi. Onneksi minulla on ollut jonkin verran iltavuoroja, jolloin olen päässyt koirien kanssa aamusta metsään. Iltapäivällä harvemmin enää töiden jälkeen ehtii ennen pimeää lenkille. Jojon remmikäyttäytyminen alkoi parantua tässä vähän aikaa sitten huomattavasti. Se ohitti muita koiria oikein hienosti ja pääsi tapaamaankin monia. Oli hauska huomata täällä ihmisillä erilaisen asenteen rähisevää koiraa kohtaan kuin Kalkuntien varressa Nokialla. Kun Jojo yritti pitää örinää toisen koiran kohdatessaan, monet ihmiset vain olivat, että "mikäs se siinä? ei se mitään haittaa vaikka vähän pörisee." Ja toivat omat koiransa tapaamaan. Jojohan menikin silloin aina häntä heiluen haistelemaan. Eli Jojo onkin pohjimmiltaan ihan sosiaalinen koira :) Pimeälenkkeilyn lisäännyttyä meillä on lisääntynyt myös remmiriehuminen. Luulen, että Papu on epäluuloinen kun näkee huonosti ja Jojollakin menee joka syksy jonkin aikaa ennen kuin tottuu pimeään. Niinpä ne käyvät kuumana, epäilevät kaikkia vastaantulevia ja ruokkivat toistensa epävarmuutta ja huonoa käytöstä.
Jojon, Papun ja Sutin koiratouhuja ja vähän muunkin perheen elämää.
torstai 4. marraskuuta 2010
lauantai 18. syyskuuta 2010
Töihinpaluu ja muita sattumuksia
Minulla on nyt töitä! Pääsin Soneran laajakaista-asiakaspalveluun. Koulutusjakso alkoi keskiviikkona. Paikka on viihtyisä ja tuntuu, että tulen varmasti viihtymään siellä. Lähtöpalkkakin on parempi kuin Novacastilla (mikä nyt ei ole mikään ihme eikä suuri vaatimus...) ja todennäköisesti nousee vielä lisää.
Samu on mennyt innoissaan hoitoon joka aamu ja on ollut oikein tyytyväinen. Saimme paikan perhepäivähoitajalta, joka alkoi jo toisena päivänä ruikuttaa, että Samu pitäisi hakea ennen neljää. En kyllä ymmärrä, miten se on mahdollista, kun minun pitäisi pystyä tekemään täyttä päivää ja työt alkavat aikaisintaan kahdeksalta. Joskus saatan olla töissä viiteen, joskus jopa ilta-kahdeksaan. Petrillä on päiviä, jolloin on hirveä kiire ja paljon töitä, joten silloin hänkään ei pysty hakemaan kuin aikaisintaan viideltä. Minusta ei ole kohtuutonta, että haemme Samun vähän yli neljä, kun kerran tuommekin sen vasta kahdeksaan tai yhdeksään. Pistin samantien hoitopaikanvaihtopyynnön. Ensiviikon alun Samu on varmaan Ähtärissä, kun Myllymäen pappa on pakkolomilla.
Pääsin Papun kanssa paikallisen tokoon keskittyneen koirakerhon toko-ryhmään. Olin asiasta innoissani, mutta into vähän lopahti ensimmäisen kerran ja mureni melkein kokonaan toisen kerran jälkeen. Kouluttaja on sitä mieltä, että targetti on ainoa oikea keino kouluttaa koiraa. Hyvin mahdollista, että niin onkin, mutta onhan niitä kuitenkin muitakin vaihtoehtoja, joilla saattaa päästä samaan tulokseen. En oikein ole koskaan tykännyt agilityssakaan kouluttajista, jotka eivät ole pystyneet näkemään mitään muita tapoja ohjata koiraa kuin se omansa. Niinpä opettelemme vielä näin "vanhoilla päivillämme" tätä "targettihommaa". Papu koskee siihen viikon harjoittelun jälkeen jo hyvin kuonollaan, mutta tuntuu, ettei se edes haluaisi koskea siihen tassullaan. Sehän on ollut aika herkkä tassujensa kanssa aina muutenkin. Olen ottanut tähän hommaan nyt vain sen asenteen, että ei kai siitä meille mitään haittaakaan voi olla, joten opetellaan nyt sitten yksi temppu lisää. Harmittanut on myös se, että kukaan ei oikein osaa kertoa minulle, miten hyödymme tästä tempusta käytännössä. Kuulemma targettia voi hyödyntää erityisen hyvin juuri meidän vaikeimmassa liikkeessä eli luoksetulonpysäytyksessä, mutta kukaan ei vain kerro, että miten! Olen vähän kyyninen targetin toimivuuteen muutenkaan, niin paljon ole nähnyt agilityssa sitä, että kun targetti otetaan pois, koira ei ymmärrä yhtään, mitä siltä odotetaan. Toistoja, toistoja, toistoja! Niinpä niin, mutta riittääkö meillä enää mikään maailman aika tällä tavalla uuden opetteluun?
Toivon kommentteja ihmisiltä, jotka tuntevat tämän koulutustavan, joko tänne blogiin tai sähköpostiini.
Molemmilla kerroilla otimme paikalla makuuta häiriön alla: ensimmäisellä kerralla kouluttaja heilutteli isoa lelua teleskooppivavan ja pitkän siiman päässä (Papu ihmetteli ekalla kerralla, mutta pysyi paikallaan vaikka olin piilossa; kävin välillä palkkaamassa); toisella kerralla satoi vettä ja maa oli ihan märkä, joten meille riitti harjoitukseksi jo se, että Papu meni maahan ja pysyi siinä - ja pysyihän se sitten lopulta. Nämä olivat hyviä harjoituksia, mutta muuta ei ole juuri tehtykään.
Samu on mennyt innoissaan hoitoon joka aamu ja on ollut oikein tyytyväinen. Saimme paikan perhepäivähoitajalta, joka alkoi jo toisena päivänä ruikuttaa, että Samu pitäisi hakea ennen neljää. En kyllä ymmärrä, miten se on mahdollista, kun minun pitäisi pystyä tekemään täyttä päivää ja työt alkavat aikaisintaan kahdeksalta. Joskus saatan olla töissä viiteen, joskus jopa ilta-kahdeksaan. Petrillä on päiviä, jolloin on hirveä kiire ja paljon töitä, joten silloin hänkään ei pysty hakemaan kuin aikaisintaan viideltä. Minusta ei ole kohtuutonta, että haemme Samun vähän yli neljä, kun kerran tuommekin sen vasta kahdeksaan tai yhdeksään. Pistin samantien hoitopaikanvaihtopyynnön. Ensiviikon alun Samu on varmaan Ähtärissä, kun Myllymäen pappa on pakkolomilla.
Pääsin Papun kanssa paikallisen tokoon keskittyneen koirakerhon toko-ryhmään. Olin asiasta innoissani, mutta into vähän lopahti ensimmäisen kerran ja mureni melkein kokonaan toisen kerran jälkeen. Kouluttaja on sitä mieltä, että targetti on ainoa oikea keino kouluttaa koiraa. Hyvin mahdollista, että niin onkin, mutta onhan niitä kuitenkin muitakin vaihtoehtoja, joilla saattaa päästä samaan tulokseen. En oikein ole koskaan tykännyt agilityssakaan kouluttajista, jotka eivät ole pystyneet näkemään mitään muita tapoja ohjata koiraa kuin se omansa. Niinpä opettelemme vielä näin "vanhoilla päivillämme" tätä "targettihommaa". Papu koskee siihen viikon harjoittelun jälkeen jo hyvin kuonollaan, mutta tuntuu, ettei se edes haluaisi koskea siihen tassullaan. Sehän on ollut aika herkkä tassujensa kanssa aina muutenkin. Olen ottanut tähän hommaan nyt vain sen asenteen, että ei kai siitä meille mitään haittaakaan voi olla, joten opetellaan nyt sitten yksi temppu lisää. Harmittanut on myös se, että kukaan ei oikein osaa kertoa minulle, miten hyödymme tästä tempusta käytännössä. Kuulemma targettia voi hyödyntää erityisen hyvin juuri meidän vaikeimmassa liikkeessä eli luoksetulonpysäytyksessä, mutta kukaan ei vain kerro, että miten! Olen vähän kyyninen targetin toimivuuteen muutenkaan, niin paljon ole nähnyt agilityssa sitä, että kun targetti otetaan pois, koira ei ymmärrä yhtään, mitä siltä odotetaan. Toistoja, toistoja, toistoja! Niinpä niin, mutta riittääkö meillä enää mikään maailman aika tällä tavalla uuden opetteluun?
Toivon kommentteja ihmisiltä, jotka tuntevat tämän koulutustavan, joko tänne blogiin tai sähköpostiini.
Molemmilla kerroilla otimme paikalla makuuta häiriön alla: ensimmäisellä kerralla kouluttaja heilutteli isoa lelua teleskooppivavan ja pitkän siiman päässä (Papu ihmetteli ekalla kerralla, mutta pysyi paikallaan vaikka olin piilossa; kävin välillä palkkaamassa); toisella kerralla satoi vettä ja maa oli ihan märkä, joten meille riitti harjoitukseksi jo se, että Papu meni maahan ja pysyi siinä - ja pysyihän se sitten lopulta. Nämä olivat hyviä harjoituksia, mutta muuta ei ole juuri tehtykään.
Papun silmätarkastus
Käytin Papun tänään Tampereella joukkosilmätarkastuksessa saadakseni tietää, miten oikean silmän silmänpohjanrappeuma on edennyt ja onko toiseenkin silmään tullut muutoksia. Tutkivana lääkärinä toimi jälleen Sanna Elfving, paikalla oli myös harjoittelija. Papun silmät olivat kuulemma ihanteelliset harjoittelukohteet...
Tulokseksi sain, että todennäköisesti silmä on täysin sokea. Muutoksia näkyi näkevällä silmänosalla niin paljon. Onneksi terve silmä oli edelleen terve eikä siinä näkynyt minkäänlaisia muutoksia. Se oli suuri helpotus, sillä olisi ollut kamala tieto, että toinenkin olisi sokeutumassa. Yksisilmäisenä me pärjäämme kyllä tässä nykyisessä elämässä hyvin. Edelleenkin papereihin merkittiin, ettei kyseessä ole perinnöllinen sairaus, eli koira on Kennelliiton vaatimusten mukaisesti terve. Olen suunnitellut Papun kastrointia seuraavan vuoden aikana (joskaan en ole sitä tutkituttanut muutenkaan jalostuskäyttöä varten, vaan omaksi tiedokseni), joten tämä oli todennäköisesti viimeinen silmätarkastus, joka sille tehtiin. Ellen sitten halua vielä muutaman vuoden päästä tarkistaa, onko rappeuma iskenyt myös toiseen silmään.
Näin odotushuoneessa paljon tuttuja - ja se oli ihanaa! Erityisesti Arjan ja Opan näkeminen saa aina ikävän iskemään. Onneksi on puhelimet ja Arja käy täällä päin paljon vanhempiensa luona. Totesin siskolleni, että eihän tuo matka vienyt suuntaansa kuin tunnin ja 45 minuuttia, joten kyllä varmasti jatkossakin tulee paljon käytyä siellä päin. Elina kyllä oli sitä mieltä, että on se aika pitkä aika ja matka. Minua ei edes väsyttänyt kotiinpäästyämme eli lienen vähän tottuneempi autolla-ajaja. Ihan normaali kisamatka...
Tulokseksi sain, että todennäköisesti silmä on täysin sokea. Muutoksia näkyi näkevällä silmänosalla niin paljon. Onneksi terve silmä oli edelleen terve eikä siinä näkynyt minkäänlaisia muutoksia. Se oli suuri helpotus, sillä olisi ollut kamala tieto, että toinenkin olisi sokeutumassa. Yksisilmäisenä me pärjäämme kyllä tässä nykyisessä elämässä hyvin. Edelleenkin papereihin merkittiin, ettei kyseessä ole perinnöllinen sairaus, eli koira on Kennelliiton vaatimusten mukaisesti terve. Olen suunnitellut Papun kastrointia seuraavan vuoden aikana (joskaan en ole sitä tutkituttanut muutenkaan jalostuskäyttöä varten, vaan omaksi tiedokseni), joten tämä oli todennäköisesti viimeinen silmätarkastus, joka sille tehtiin. Ellen sitten halua vielä muutaman vuoden päästä tarkistaa, onko rappeuma iskenyt myös toiseen silmään.
Näin odotushuoneessa paljon tuttuja - ja se oli ihanaa! Erityisesti Arjan ja Opan näkeminen saa aina ikävän iskemään. Onneksi on puhelimet ja Arja käy täällä päin paljon vanhempiensa luona. Totesin siskolleni, että eihän tuo matka vienyt suuntaansa kuin tunnin ja 45 minuuttia, joten kyllä varmasti jatkossakin tulee paljon käytyä siellä päin. Elina kyllä oli sitä mieltä, että on se aika pitkä aika ja matka. Minua ei edes väsyttänyt kotiinpäästyämme eli lienen vähän tottuneempi autolla-ajaja. Ihan normaali kisamatka...
perjantai 3. syyskuuta 2010
Jyskänvuoren valloittajat
Olemme keskiviikosta lähtien olleet virallisesti jyväskyläläisiä. Saimme asunnon avaimet jo viime perjantaina, jolloin pääsimme tuomaan ensimmäisen kuorman. Siitä asti olemme nukkuneet täällä. Lauantaina haimme Tampereelta astianpesukoneen ja Ikeasta kalusteita ja niin paljon kamaa Nokialta kuin mukaan mahtui. Sunnuntaina vietimme "lepopäivää" ajamisesta, mutta purkamista ja huonekalujen kasaamista oli ihan riittävästi. Maanantaina vein koirat eläinlääkäriin ja sen jälkeen täytimme molemmat autot tupaten täyteen tavaraa, siivosimme vanhan kämpän ja kävimme luovuttamassa avaimet. Kyllä oli homma! Petri jo totesi, että ensi kerralla tilataan siivouspalvelu tekemään loppusiivous.
Täällä on ihanaa! Keittiön ja olohuoneen ikkunoista (ja parvekkeelta) on mahtavat näkymät järvelle. Pääsen koirien kanssa Jyskänvuorelle metsälenkille joka päivä niin monta kertaa kuin haluan. Naapurissa asuu vanhoja kääpiövillakoiranarttuja, joten Jojolta (ja minulta) on loppunut stressaaminen. Myös kaikki metsässä tapaamamme koirat ovat olleet kivoja. Jojo on myös tullut tottelevaisesti luokseni kutsuessani! Meillä on astianpesukone, joka on ihana ;) Asumme kadun viimeisessä talossa toiseksi viimeisessä asunnossa, joten pihatie on rauhallinen, koska läpiajoa ei ole ja parkkipaikat ovat muualla, joten se on Samulle aika turvallinen. Leikkikenttä on myös ihan meidän talon edessä, joten sinnekin on lyhyt matka.
Ainoa harmistuksen aihe ovat olleet punkit, joita täällä järvenrantamaastossa on ihan hillittömän paljon! Laitoin koirille Expotit maanantai-iltana, mutta siitä huolimatta molemmilta on löytynyt päivittäin yksittäisiä punkkeja. Mitenköhän paljon niitä olisi, jos karkotetta ei olisi laitettu?
Ilmoittauduin myös työttömäksi. Olen laittanut hakemuksia vaikka minkälaisiin hommiin, joten enköhän sitä jotain työtä vielä saa. Ensi viikolla menen yhteen haastatteluun, johon uskoisin pääseväni. Onpahan sitten ainakin jotain. Samun hoitopaikan hankkiminen onkin sitten toinen ongelma... Onneksi Petrilläkin on ollut töitä hyvin, joten on hänelläkin lähtenyt tuo yrittäjyys sujumaan :)
Täällä on ihanaa! Keittiön ja olohuoneen ikkunoista (ja parvekkeelta) on mahtavat näkymät järvelle. Pääsen koirien kanssa Jyskänvuorelle metsälenkille joka päivä niin monta kertaa kuin haluan. Naapurissa asuu vanhoja kääpiövillakoiranarttuja, joten Jojolta (ja minulta) on loppunut stressaaminen. Myös kaikki metsässä tapaamamme koirat ovat olleet kivoja. Jojo on myös tullut tottelevaisesti luokseni kutsuessani! Meillä on astianpesukone, joka on ihana ;) Asumme kadun viimeisessä talossa toiseksi viimeisessä asunnossa, joten pihatie on rauhallinen, koska läpiajoa ei ole ja parkkipaikat ovat muualla, joten se on Samulle aika turvallinen. Leikkikenttä on myös ihan meidän talon edessä, joten sinnekin on lyhyt matka.
Ainoa harmistuksen aihe ovat olleet punkit, joita täällä järvenrantamaastossa on ihan hillittömän paljon! Laitoin koirille Expotit maanantai-iltana, mutta siitä huolimatta molemmilta on löytynyt päivittäin yksittäisiä punkkeja. Mitenköhän paljon niitä olisi, jos karkotetta ei olisi laitettu?
Ilmoittauduin myös työttömäksi. Olen laittanut hakemuksia vaikka minkälaisiin hommiin, joten enköhän sitä jotain työtä vielä saa. Ensi viikolla menen yhteen haastatteluun, johon uskoisin pääseväni. Onpahan sitten ainakin jotain. Samun hoitopaikan hankkiminen onkin sitten toinen ongelma... Onneksi Petrilläkin on ollut töitä hyvin, joten on hänelläkin lähtenyt tuo yrittäjyys sujumaan :)
Lääkärissä oikein urakalla...
Meillä ollaan käyty viime aikoina lääkärissä "oikein urakalla". Onneksi mistään todella vakavasta ei ole koirien kohdalla ollut kyse.
Hammastarkastus
Kesän alussa käytin koirat Reviirissä hammastarkastuksessa ja siellä oltiin sitä mieltä, että molemmilta pitää poistaa yhdet hampaat ja hammaskivet. Harjasin hampaita sen jälkeen joka viikko ja laitoin saamaani tahnaa. Ostin vähän aikaa sitten pitkästä aikaa naudan putkiluita ja huomasin, että ne jos mitkä, puhdistavat hampaita parhaiten. Varasin kuitenkin Inka-Marilta ajan hammaskiven ja hampaiden poistoon.
Aika oli viime maanantaina. Inka katsoi Jojon hampaita ja ihmetteli, miksi tällaisen takia pitää koira rauhoittaa. Kivi lähtee ihan kynnellä rapsuttaen pois! Katkennutta hammastakaan hän ei pitänyt pahana, koska se ei ole tummunut eikä muutenkaan näytä oireilevan. Jojolle ei siis tehty mitään :) Inka kehui taas Jojon lihaksikkuutta ja hyvää käytöstä :) Papulla sen sijaan oli vähän enemmän töhnää hampaiden välissä (vaikkakin vähän verrattuna joihinkin Inkan potilaisiin), joten se päätettiin ottaa käsittelyyn. Hampaanvälit putsattiin, mutta vinoa hammasta ei poistettu, koska se ei hinkkaa kulmuriin.
Nyt on hyvä jatkaa hampaiden hoitoa, kun Papunkin hampaat ovat ihan puhtaat. Jatkossa annan niille putkiluut ja harjaan hampaat kerran viikossa. Toivotaan, että sillä tavalla Papun hampaat pysyvät hyvinä eikä Jojon hampaat pahene.
Jojolla verta pissassa
Huomasin keskiviikkona iltapäivälenkin jälkeen, että Jojo liikkuu jotenkin omituisesti. Yhtäkkiä se katsahti nopeasti mahan alle ja minä tietysti katsomaan, että onko siellä joku keppi tmv. ylimääräistä, joka häiritsee (myöhemmin löysin punkin sen nivusista eli saattoi säpsähtää sitä). Silloin huomasin, että sen pippelikarvat olivat osittain veriset!
Taustaa: Punkkikarkoite pistetty maanantaina, mutta punkkeja tarttunut silti. Jojo kahlasi järvessä viikonloppuna sekä keskiviikkoaamuna.
Soitin yhdelle eläinlääkärille täällä kysyäkseni neuvoa. Hän tarjosi heti vaihtoehdoksi esinahantulehdusta. Sain ajan seuraavalle aamulle. Pippelin pitäisi kuulemma turvota ja kuumottaa. Ei sitä tehnyt. Peruin ajan aamulla, kun verta ei ollut enää tullut eikä tuo hänen tarjoamansa ensimmäinen vaihtoehto kerran toteutunut. Hän vaikutti myös kovin epämääräiseltä tyypiltä puhelimessa enkä halunnut, että Jojolta aletaan tutkia väkisin jotain sellaista, mikä tuntuu epätodennäköiseltä. Hänen mielestään kun kyseessä ei voisi olla virtsatietulehdus eikä virtsakivet, vaan peräti eturauhanen. Ja Jojohan on kastroitu...
Niinpä soitin Kuokkalaan eläinklinikalle ja pyysin apua sieltä. Sovimme, että tuon alustavasti pissanäytteen tutkittavaksi ja lääkäri sitten päättää, tulenko koirankin kanssa myöhemmin (riippuen tietysti siitä, mitä löytyy). Pissanäyte oli muuten ollut ok, mutta ihan hivenen oli näkynyt struviittikiteitä. Määrä oli kuulemma ollut niin pieni, ettei vielä tarvinnut mennä lisätutkimuksiin. Mutta jos verta edelleen esiintyy tai Jojo alkaa juoda tai pissailla tavallista enemmän, pitää mennä tutkittavaksi. Tutkimukseen kuuluisi ainakin eturauhasen tunnustelu, virtsarakon ultraus sekä mahdollisesti röntgen virtsakivien etsimiseksi.
Olen ymmärtänyt, että noita struviittikiteitä voi esiintyä aika heppoisissakin tilanteissa, eli joka kerta syynä eivät ole kivet. Meillä syynä voisi olla vaikkapa se, että koirat pääsivät aika lyhyille lenkeille polvileikkaukseni jälkeen ja muuton aikana ja olemme päässeet normaaliin tahtiin vasta parin viikon aikana. Nyt onneksi käymme jo niin pitkillä lenkeillä, että pissa tulee lopussa enää pienenä tippana, eli eiköhän rakko pääse aika hyvin tyhjenemään. Lisäksi sillä on voinut olla tuloillaan pissatulehdus järvessä kahlailun jäljiltä. En ole myöskään antanut vähään aikaan puolukkaa ruuan seassa. Nyt on sekin taas ruokalistalla. Hommaan myös tulevaisuudessa kuivattuja C-vitamiinituotteita (puolukkaa, karpaloa, ruusunmarjaa, jne) syöttämisen helpottamiseksi.
Toivotaan, että verta ei enää tulisi eikä Jojolla olisi virtsakiviä.
Polventähystys
Kävin siis polven tähystysleikkauksessa 11. elokuuta. Menin kierukankorjausleikkaukseen, mutta eihän se sitten mitään niin yksinkertaista ollutkaan :( Minulta löytyi paha nivelrikko sekä rustovaurioita sekä nivelpurje (?) oli puristuksissa. En ihan ymmärrä kaikkea saamastani diagnoosipaperista, joten nämä tiedot perustuvat muistikuviini siitä, mitä kirurgi selitti leikkauksen aikana sekä hoitajan suomennokseen... Nyt lääkkeenä on kolmen kuukauden ajan kulumalääke.
Kävely käy jo ihan okei, mutta välillä jalan suoristaminen tai astuminen liian töksähtävästi aiheuttavat hirveän kivun. Tuleekohan tästä ikinä kalua? Juoksemista tällaisen vian kanssa ei suositella ja minä kun olen niin odottanut juoksemaan pääsyä. Agilityyn tästä ei myöskään tällä hetkellä ole, mutta toivon, että pystyn edes joskus juoksemaan sen verran, että harrastaminen olisi kuitenkin mahdollista.
Irtisanoin itseni muuton takia, mutta olisin ilman muuttoakin alkanut kiireesti etsiä uusia töitä. En tällaisella polvella pystyisi enkä edes haluaisi tehdä tuollaista työtä.
Hammastarkastus
Kesän alussa käytin koirat Reviirissä hammastarkastuksessa ja siellä oltiin sitä mieltä, että molemmilta pitää poistaa yhdet hampaat ja hammaskivet. Harjasin hampaita sen jälkeen joka viikko ja laitoin saamaani tahnaa. Ostin vähän aikaa sitten pitkästä aikaa naudan putkiluita ja huomasin, että ne jos mitkä, puhdistavat hampaita parhaiten. Varasin kuitenkin Inka-Marilta ajan hammaskiven ja hampaiden poistoon.
Aika oli viime maanantaina. Inka katsoi Jojon hampaita ja ihmetteli, miksi tällaisen takia pitää koira rauhoittaa. Kivi lähtee ihan kynnellä rapsuttaen pois! Katkennutta hammastakaan hän ei pitänyt pahana, koska se ei ole tummunut eikä muutenkaan näytä oireilevan. Jojolle ei siis tehty mitään :) Inka kehui taas Jojon lihaksikkuutta ja hyvää käytöstä :) Papulla sen sijaan oli vähän enemmän töhnää hampaiden välissä (vaikkakin vähän verrattuna joihinkin Inkan potilaisiin), joten se päätettiin ottaa käsittelyyn. Hampaanvälit putsattiin, mutta vinoa hammasta ei poistettu, koska se ei hinkkaa kulmuriin.
Nyt on hyvä jatkaa hampaiden hoitoa, kun Papunkin hampaat ovat ihan puhtaat. Jatkossa annan niille putkiluut ja harjaan hampaat kerran viikossa. Toivotaan, että sillä tavalla Papun hampaat pysyvät hyvinä eikä Jojon hampaat pahene.
Jojolla verta pissassa
Huomasin keskiviikkona iltapäivälenkin jälkeen, että Jojo liikkuu jotenkin omituisesti. Yhtäkkiä se katsahti nopeasti mahan alle ja minä tietysti katsomaan, että onko siellä joku keppi tmv. ylimääräistä, joka häiritsee (myöhemmin löysin punkin sen nivusista eli saattoi säpsähtää sitä). Silloin huomasin, että sen pippelikarvat olivat osittain veriset!
Taustaa: Punkkikarkoite pistetty maanantaina, mutta punkkeja tarttunut silti. Jojo kahlasi järvessä viikonloppuna sekä keskiviikkoaamuna.
Soitin yhdelle eläinlääkärille täällä kysyäkseni neuvoa. Hän tarjosi heti vaihtoehdoksi esinahantulehdusta. Sain ajan seuraavalle aamulle. Pippelin pitäisi kuulemma turvota ja kuumottaa. Ei sitä tehnyt. Peruin ajan aamulla, kun verta ei ollut enää tullut eikä tuo hänen tarjoamansa ensimmäinen vaihtoehto kerran toteutunut. Hän vaikutti myös kovin epämääräiseltä tyypiltä puhelimessa enkä halunnut, että Jojolta aletaan tutkia väkisin jotain sellaista, mikä tuntuu epätodennäköiseltä. Hänen mielestään kun kyseessä ei voisi olla virtsatietulehdus eikä virtsakivet, vaan peräti eturauhanen. Ja Jojohan on kastroitu...
Niinpä soitin Kuokkalaan eläinklinikalle ja pyysin apua sieltä. Sovimme, että tuon alustavasti pissanäytteen tutkittavaksi ja lääkäri sitten päättää, tulenko koirankin kanssa myöhemmin (riippuen tietysti siitä, mitä löytyy). Pissanäyte oli muuten ollut ok, mutta ihan hivenen oli näkynyt struviittikiteitä. Määrä oli kuulemma ollut niin pieni, ettei vielä tarvinnut mennä lisätutkimuksiin. Mutta jos verta edelleen esiintyy tai Jojo alkaa juoda tai pissailla tavallista enemmän, pitää mennä tutkittavaksi. Tutkimukseen kuuluisi ainakin eturauhasen tunnustelu, virtsarakon ultraus sekä mahdollisesti röntgen virtsakivien etsimiseksi.
Olen ymmärtänyt, että noita struviittikiteitä voi esiintyä aika heppoisissakin tilanteissa, eli joka kerta syynä eivät ole kivet. Meillä syynä voisi olla vaikkapa se, että koirat pääsivät aika lyhyille lenkeille polvileikkaukseni jälkeen ja muuton aikana ja olemme päässeet normaaliin tahtiin vasta parin viikon aikana. Nyt onneksi käymme jo niin pitkillä lenkeillä, että pissa tulee lopussa enää pienenä tippana, eli eiköhän rakko pääse aika hyvin tyhjenemään. Lisäksi sillä on voinut olla tuloillaan pissatulehdus järvessä kahlailun jäljiltä. En ole myöskään antanut vähään aikaan puolukkaa ruuan seassa. Nyt on sekin taas ruokalistalla. Hommaan myös tulevaisuudessa kuivattuja C-vitamiinituotteita (puolukkaa, karpaloa, ruusunmarjaa, jne) syöttämisen helpottamiseksi.
Toivotaan, että verta ei enää tulisi eikä Jojolla olisi virtsakiviä.
Polventähystys
Kävin siis polven tähystysleikkauksessa 11. elokuuta. Menin kierukankorjausleikkaukseen, mutta eihän se sitten mitään niin yksinkertaista ollutkaan :( Minulta löytyi paha nivelrikko sekä rustovaurioita sekä nivelpurje (?) oli puristuksissa. En ihan ymmärrä kaikkea saamastani diagnoosipaperista, joten nämä tiedot perustuvat muistikuviini siitä, mitä kirurgi selitti leikkauksen aikana sekä hoitajan suomennokseen... Nyt lääkkeenä on kolmen kuukauden ajan kulumalääke.
Kävely käy jo ihan okei, mutta välillä jalan suoristaminen tai astuminen liian töksähtävästi aiheuttavat hirveän kivun. Tuleekohan tästä ikinä kalua? Juoksemista tällaisen vian kanssa ei suositella ja minä kun olen niin odottanut juoksemaan pääsyä. Agilityyn tästä ei myöskään tällä hetkellä ole, mutta toivon, että pystyn edes joskus juoksemaan sen verran, että harrastaminen olisi kuitenkin mahdollista.
Irtisanoin itseni muuton takia, mutta olisin ilman muuttoakin alkanut kiireesti etsiä uusia töitä. En tällaisella polvella pystyisi enkä edes haluaisi tehdä tuollaista työtä.
torstai 19. elokuuta 2010
Jojo 8 vuotta!
Meidän minilehmä, russeliriiviö, jopotuinen, pojoing eli JOJO täyttää tänään jo 8 vuotta! Äkkiä se aika menee :) Jojo sai lahjaksi puolikkaan naudan putkiluun, toinen puolikas annettiin Papulle. Molemmat olivat niiden kimpussa kokonaisen tunnin. Papu jatkoi vielä hieman levättyään.
Lämpimät onnittelut myös maailman ihanimmalle käppänätytölle Moonalle 3-vuotissynttäreiden johdosta!
Lämpimät onnittelut myös maailman ihanimmalle käppänätytölle Moonalle 3-vuotissynttäreiden johdosta!
maanantai 9. elokuuta 2010
Etsijäkoirien alkeiskurssin loppukoe suoritettu!
Meidän viimeinen mahdollisuus yrittää Etsijäkoiraliiton alkeiskurssin loppukokeen suorittamista oli viime viikolla. Maaliin laitettiin käppänäpoika Topi, koska sitä Papu jäljesti viimeksikin mielellään. Ajattelin vain, että meni sitten syteen taikka saveen, nyt kokeillaan, kun ei enää myöhemminkään voida.
Heti jäljen alussa huomasin, että Papua kakattaa. Se etsikin paikkaa vähän aikaa ja kun oli saanut kakattua katsoi minua, että mitäs me oltiinkaan tekemässä. Olimme siis silloin jo jäljellä. Ymmärsin, että ohi ollaan menty, joten lähdin sen kanssa takaisinpäin. Papu merkkasikin, mihin jälki jatkuu, mutta ei halunnut mennä katkenneen männyn oksan yli. Kun olimme kokeilleet kaikki muut vaihtoehdot, kävelin Papun kanssa männyn oksan yli, jolloin jäljestäminen taas jatkui.
Meillä tuli aika paljon vaikeita kohtia matkalla, mutta mielestäni huomasin aika hyvin Papusta, milloin olimme jäljellä ja milloin emme. Papu mm. alkoi syödä mustikoita, jos emme olleet jäljellä tai löi takapuolen maahan ja alkoi tuijottaa minua. Sitten lähdimme vain etsimään jälkeä uudestaan. Yhdessä kohtaa muurahaiskeko taisi häiritä Papua ja tuntui, ettei se olisi halunnut mennä sen ohi, mihin jälki sitten jatkuikin. Jouduinkin poistamaan muurahaisia sen varpaista kymmeniä...
Yhtäkkiä, ehkä noin sata metriä ennen maalia, Papu alkoi juosta niin lujaa kuin minä jaksoin pinkoa perässä. Ilmaisu oli täydellinen pysähdys.
Tämä loppu oli niin hieno, että Tiina päätti päästää meidät läpi loppukokeesta! Eli vähän armosta (tai säälistä), mutta kyllä me jotain jo osattiinkin :)
Jos pääsisimme vielä harjoittelemaan, haluaisin tehdä Papun kanssa pari lyhyttä jälkeä, jotta saisin tuon saman innon pysymään yllä.
Tässä kuva kevään reeneistä:
Heti jäljen alussa huomasin, että Papua kakattaa. Se etsikin paikkaa vähän aikaa ja kun oli saanut kakattua katsoi minua, että mitäs me oltiinkaan tekemässä. Olimme siis silloin jo jäljellä. Ymmärsin, että ohi ollaan menty, joten lähdin sen kanssa takaisinpäin. Papu merkkasikin, mihin jälki jatkuu, mutta ei halunnut mennä katkenneen männyn oksan yli. Kun olimme kokeilleet kaikki muut vaihtoehdot, kävelin Papun kanssa männyn oksan yli, jolloin jäljestäminen taas jatkui.
Meillä tuli aika paljon vaikeita kohtia matkalla, mutta mielestäni huomasin aika hyvin Papusta, milloin olimme jäljellä ja milloin emme. Papu mm. alkoi syödä mustikoita, jos emme olleet jäljellä tai löi takapuolen maahan ja alkoi tuijottaa minua. Sitten lähdimme vain etsimään jälkeä uudestaan. Yhdessä kohtaa muurahaiskeko taisi häiritä Papua ja tuntui, ettei se olisi halunnut mennä sen ohi, mihin jälki sitten jatkuikin. Jouduinkin poistamaan muurahaisia sen varpaista kymmeniä...
Yhtäkkiä, ehkä noin sata metriä ennen maalia, Papu alkoi juosta niin lujaa kuin minä jaksoin pinkoa perässä. Ilmaisu oli täydellinen pysähdys.
Tämä loppu oli niin hieno, että Tiina päätti päästää meidät läpi loppukokeesta! Eli vähän armosta (tai säälistä), mutta kyllä me jotain jo osattiinkin :)
Jos pääsisimme vielä harjoittelemaan, haluaisin tehdä Papun kanssa pari lyhyttä jälkeä, jotta saisin tuon saman innon pysymään yllä.
Tässä kuva kevään reeneistä:
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)