Töihinpaluu ja muita sattumuksia

Minulla on nyt töitä! Pääsin Soneran laajakaista-asiakaspalveluun. Koulutusjakso alkoi keskiviikkona. Paikka on viihtyisä ja tuntuu, että tulen varmasti viihtymään siellä. Lähtöpalkkakin on parempi kuin Novacastilla (mikä nyt ei ole mikään ihme eikä suuri vaatimus...) ja todennäköisesti nousee vielä lisää.

Samu on mennyt innoissaan hoitoon joka aamu ja on ollut oikein tyytyväinen. Saimme paikan perhepäivähoitajalta, joka alkoi jo toisena päivänä ruikuttaa, että Samu pitäisi hakea ennen neljää. En kyllä ymmärrä, miten se on mahdollista, kun minun pitäisi pystyä tekemään täyttä päivää ja työt alkavat aikaisintaan kahdeksalta. Joskus saatan olla töissä viiteen, joskus jopa ilta-kahdeksaan. Petrillä on päiviä, jolloin on hirveä kiire ja paljon töitä, joten silloin hänkään ei pysty hakemaan kuin aikaisintaan viideltä. Minusta ei ole kohtuutonta, että haemme Samun vähän yli neljä, kun kerran tuommekin sen vasta kahdeksaan tai yhdeksään. Pistin samantien hoitopaikanvaihtopyynnön. Ensiviikon alun Samu on varmaan Ähtärissä, kun Myllymäen pappa on pakkolomilla.

Pääsin Papun kanssa paikallisen tokoon keskittyneen koirakerhon toko-ryhmään. Olin asiasta innoissani, mutta into vähän lopahti ensimmäisen kerran ja mureni melkein kokonaan toisen kerran jälkeen. Kouluttaja on sitä mieltä, että targetti on ainoa oikea keino kouluttaa koiraa. Hyvin mahdollista, että niin onkin, mutta onhan niitä kuitenkin muitakin vaihtoehtoja, joilla saattaa päästä samaan tulokseen. En oikein ole koskaan tykännyt agilityssakaan kouluttajista, jotka eivät ole pystyneet näkemään mitään muita tapoja ohjata koiraa kuin se omansa. Niinpä opettelemme vielä näin "vanhoilla päivillämme" tätä "targettihommaa". Papu koskee siihen viikon harjoittelun jälkeen jo hyvin kuonollaan, mutta tuntuu, ettei se edes haluaisi koskea siihen tassullaan. Sehän on ollut aika herkkä tassujensa kanssa aina muutenkin. Olen ottanut tähän hommaan nyt vain sen asenteen, että ei kai siitä meille mitään haittaakaan voi olla, joten opetellaan nyt sitten yksi temppu lisää. Harmittanut on myös se, että kukaan ei oikein osaa kertoa minulle, miten hyödymme tästä tempusta käytännössä. Kuulemma targettia voi hyödyntää erityisen hyvin juuri meidän vaikeimmassa liikkeessä eli luoksetulonpysäytyksessä, mutta kukaan ei vain kerro, että miten! Olen vähän kyyninen targetin toimivuuteen muutenkaan, niin paljon ole nähnyt agilityssa sitä, että kun targetti otetaan pois, koira ei ymmärrä yhtään, mitä siltä odotetaan. Toistoja, toistoja, toistoja! Niinpä niin, mutta riittääkö meillä enää mikään maailman aika tällä tavalla uuden opetteluun?

Toivon kommentteja ihmisiltä, jotka tuntevat tämän koulutustavan, joko tänne blogiin tai sähköpostiini.

Molemmilla kerroilla otimme paikalla makuuta häiriön alla: ensimmäisellä kerralla kouluttaja heilutteli isoa lelua teleskooppivavan ja pitkän siiman päässä (Papu ihmetteli ekalla kerralla, mutta pysyi paikallaan vaikka olin piilossa; kävin välillä palkkaamassa); toisella kerralla satoi vettä ja maa oli ihan märkä, joten meille riitti harjoitukseksi jo se, että Papu meni maahan ja pysyi siinä - ja pysyihän se sitten lopulta. Nämä olivat hyviä harjoituksia, mutta muuta ei ole juuri tehtykään.