torstai 16. elokuuta 2012

Tiistaitokoilut

Tiistaina tokoiltiin taas Hangan lavalla. Otimme ensin Jenni Edelmannin kanssa aikuisten koiriemme kanssa yhteistreenit: paikkamakuuta ja yhtä aikaa suorittamista.

Tällä(kin) kertaa Jenni oli kehitellyt harjoitteluryhmälle hauskoja tehtäviä, joissa yhteistyö ja hallinta kehittyy. Aluksi meillä oli neljä pistettä, joissa piti suorittaa eri tehtäviä: Joka pisteelle siirryttiin seuraamisliikkeessä tai ainakin niin, että koira seuraa hallitusti. 1. pisteellä piti koiran istua ja ohjaajan piti kiertää se koiran tietysti pysyessä istumassa; 2. pisteellä koiran piti maata ja samalla tavalla piti kiertää koira; 3. pisteellä koiran piti pysyä seisomisasennossa; 4. pisteellä koira jätettiin odottamaan ja sen piti kutsusta tulla luo.

Istuminen ei tuottanut ongelmia eikä makaaminen. Seisominen on ollut vaikeaa muutenkin, saatika sitten niin, että minä liikun. En päässyt kiertämään ympäri asti, mutta vähän kuitenkin pystyin liikkumaan. Luoksetulossa Suti jäi hienosti odottamaan ja kutsuin sen iloisen riehakkaana luokse ja se tuli tosi nopeasti. Ja totta kai palkata sai ihan niin paljon kuin halusi, koska kyseessä ei ollut mikään kilpailu.

Toinen harjoitus oli perusasennon opettelu. Suti sai toimia esimerkkikoirana :) Se tapittaa kyllä tosi hienosti vierellä. Toivottavasti sama meno jatkuu. Harjoittelimme perusasentoon siirtymistä. Lisäksi otimme seuraamisharjoituksen, jossa kokeilin ensimmäistä kertaa myös kaikki käännökset! Ne onnistuivat!

Lopuksi otimme myös hyppyä. Heitin pallon esteen yli muutaman kerran ja Suti pinkoi hienosti yli. Jenni neuvoi antamaan käskyn ja odottamaan pienen hetken ennen heittoa, ettei koira ehdollistu myös käsimerkkiin! Hyvä huomio! Niinpä yritin tehdä ja toisella kerralla ajoitus oli täydellinen, kun Suti lähti aavistuksen ennen hyppäämään ennen kuin heitin pallon. Sen esteen ylitys on kyllä mainiota katsottavaa - menee niin kevyesti. Toki este on vielä matala, mutta on se kuitenkin jotenkin niin joustava tai jotain ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti