lauantai 4. elokuuta 2012

Papu 8 vuotta!

Mamman mussukka, Papu, musta kääpiösnautseri BH TK1 Afortunado, täyttää tänään 8 vuotta! Syntymäpäiviä vietetään perheen kesken, "veljien" Jojon ja Sutin kanssa luita syöden ja töiden merkeissä eli pihaa vahtien. Illaksi emäntä lupaa järjestää Papulle vähän tokoilua tai muuta pikkupuuhastelua. Eilen etsittiin "omaa" käpyä muiden käpyjen joukosta ja helpostihan tuo edelleen löytyi!

Onnittelut myös Papun veljille, aikuisen miehen ikään päässeille Kaapolle ja Napelle! Toivotaan kaikille pojille vielä monta, tervettä vuotta!

Kuvia tältä aamulta:
Syntymäpäiväsankari sai jäljestää luun hiekkalaatikon taakse (tein luulla jäljen vetämällä sitä nurmikkoa pitkin ja lähetin sitten yksitellen jokaisen etsimään omaansa). Papulta homma sujui kuin vanhalta tekijältä - mitä se tietysti jo osittain onkin ;)


Jojo näyttää kuvassa vihaiselta, mutta ei todellakaan sitä ole. Kyllä siltä ruuan saa pois ottaa, jos vain saa sen kiinni, mutta vihainen se ei ole.


Suti jäljesti ensimmäistä kertaa. Alkuun ihmetteli, mitä piti tehdä ja juoksi takaisin luokseni pomppimaan, mutta sitten luun tuoksu oli liian houkutteleva ja lähti seuraamaan jälkeä. Tein tarkoituksella pienen ylimääräisen lenkin, jotta näin seuraako jälkeä vai hajua. Seurasi jälkeä ja oli mielissään löytämästään herkusta.



Huomaa koko ajan tyytyväisenä puolelta toiselle heiluva häntä :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti