sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Toisen viikon tehtävä

Toisella viikolla olemme harjoitelleet erilaisia pelejä. Oma suosikkini on 1-2-3 steps.

Saimme palautteeksi edellisviikon harjoituksista, että hyvältä ja rentoutuneemmalta näyttää jo! "Nyt kun give me a break näyttää sujuvan näin hyvin, voit alkaa viemään sitä hiljalleen vaativampiin ympäristöihin. Huolehdi vaativammissa ympäristöissä, että Suti on joko kiinni tai sitten harjoittele sellaisella alueella jonka pystyt rajaamaan melko pieneksi. Älä hermostu vaan koita säilyttää tämä sama rento asenne joka teillä nyt on vaikka Suti ajoittain haistelisikin. Sinun kannattaa yliharjoitella tätä harjoitusta kaikissa niissä ympäristöissä jotka ovat teille vaikeita. Eli kun selviätte hallista jossa Suti mielellään haistelee, ryhdy lisäämään kuvaan mukaan häiriöitä – myös sellaisia, joista saatat ns. paineistua itse."

Meidän pitää pitää myös koko ajan yllä tätä give me a break -harjoitusta. Tämä on tärkein harjoitus meille tällä kurssilla, ja kun saamme ensin vaikeutettua noita ympäristöjä, aletaan sitten lisäämään mukaan erilaisia tokoliikkeitä.

Tässä video keskiviikkoillalta: https://www.youtube.com/watch?v=OV-Dd-qbP7g
Tuolloin takana oli muutama harjoituskerta. Maanantaina harjoiteltiin ulkona seurakuntatalon pihassa, jossa olemme harjoitelleet viikoittain koko syksyn ajan. Se on meille myönteinen paikka, vaikka pihan läpi kulkeekin paljon väkeä ja koiria. Harjoitus meni hyvin. Tiistaina ja keskiviikkona harjoittelimme kotona sisällä. Viikonloppuna pääsemme taas vähän haastavampiin harjoitteluympäristöihin.
Mukavin peli on ollut 1-2-3-steps. Kolmatta peliä, jossa odotetaan koiran oivaltamista, en ole luultavasti päässyt vielä kunnolla edes harjoittelemaan, sillä olosuhteet ovat olleet niin helpot, että se on lähtenyt muutenkin mukaani. Tätä on syytä testata vaikeammassa ympäristössä ja luultavasti onkin siellä Sutille mukava harjoitus.
Ohje lisätä paineita minulle on järkevä. Luulen kuitenkin, että kun saan Sutin kulkemaan hienosti kanssani, muiden aiheuttamilla paineilla ei olekaan enää niin väliä. On varmasti helpompi päästä koiran kanssa omaan kuplaan, kun teemme yhteistyötä. Nyt näyttää lupaavalta ja mahtavan rohkaisevalta, joten luulen, että olemme oikealla tiellä! Harjoittelun tulokset testataan kuitenkin sitten, kun menemme taas sisähalliin.
Keskiviikon videosta saimme palautteeksi: "Nyt kun harjoituksianne katselin, ajattelin että tuo two steps treat ja sen käänteinen harjoitus whiplash turn voisivat itseasiassa sopia teille myös hyvin, koska ne ovat niin lähellä tuota give me a breakia. Molemmissa Suti pääsee syömään namin maasta ja näin hiukan haistelemaan hetken joten se voisi olla teille ns. tuplapalkka tuossa harjoituksessa. Nämä ovat siis harjoituksia joita voit hyvin hyödyntää hankalissakin ympäristöissä ns. virittelytreeneinä. Kannattaa kuitenkin harjoitella ne mahdollisimman tutuiksi teille molemmille helpoissa ympäristöissä, jotta ne onnistuisivat myös vaikeammissa paikoissa. Ja edelleen, lisää näihinkin haastetta asteittain. Jos olet menossa nyt haastavampaan ympäristöön treenaamaan, muista että lasket kriteerin mahdollisimman alas kaikissa treeneissä ja järjestele ympäristö sen mukaiseksi että voitte Sutin kanssa onnistua give me a breakissa. Eli riittävän rajattu ympäristö olisi hyvä. Ja tehkää ainakin vielä ihan perusharjoitusta näissä vaikeammissa ympäristöissä, jotta saatte sen varmasti onnistumaan. Kotona voit alkaa lisäämään give me a breakiin nyt myös helppoja tehtäviä väliin. Eli aina kun Suti tulee luoksesi pyydä sitä tekemään jokin todella helppo asia ja palkkaa se sen jälkeen jälleen poispäin itsestäsi ja asetu uudelleen odottamaan että se tulee luoksesi. Hiljalleen voit alkaa lisäämään tehtävien määrää."
Eilen sitten kävin Haukkuvaarassa. Emme menneet vielä vihreälle alueelle asti, sillä ihan riittävän haastavaa oli käytävälläkin.
https://youtu.be/4moIeq8KOdY
https://youtu.be/2dbX-2DkF-Y
https://youtu.be/BVskygYjG6U
Ei vielä täydellistä ja luultavasti oli liian aikaista mennä halliin. En ehkä ollut itsekään valmis. Mutta toisaalta ihan kivoja hetkiä noillakin videoilla on :) Eikä ne näytä ihan niin pahoilta, kuin miltä itsestäni siinä hetkessä tuntuu.
Maanantaina saamme palautteen ja seuraavan viikon tehtävän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti