sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Ensimmäisen viikon tehtävä

Ensimmäisen viikon tehtäväksi saimme sellaisen, että olen selin koiraan ja sen pitää hakeutua kontaktiin. Ainakin tutuissa ympäristöissä harjoitus on toiminut, eli kotona, koulun ja seurakuntatalon pihassa sekä Hau-hau-hallin pihassa. Haukkuvaaraan en vielä ole uskaltautunut.

Ennen tämän videon kuvausta on takana viisi lyhyttä harjoituskertaa. Kävin Sutin kanssa tänään lenkillä odotellessani poikaa pianotunnilta ja teimme sen jälkeen pienen harjoituksen. Suti oli flexissä. Video on erittäin huono, kun olikin niin huono valaistus tuossa kohdassa, vaikka koitin katsoa valoisimman paikan. Naksutin ei ollut nyt mukana, mutta pyrin hyödyntämään “käden jahtausta”. Olen tyytyväinen, sillä ennen harjoituksen aloitusta Suti halusi haistella kovasti lumipenkkoja tuossa pihassa. https://youtu.be/76CgtJNv524

Toinen video on otettu kotona, enkä saanut harjoitusolosuhteita täydellisen rauhallisiksi, kun nuorempi poikamme on niin innokas koulutusapulainen. Suti on kuitenkin tottunut pojan aiheuttamaan häiriöön ja harjoittelevat muutenkin jo temppuja keskenään. https://youtu.be/OjM4iWs5234

Sain lisätehtäväksi opettaa lopetussana. Käytän sanaa "loppu". Lopetussanan jälkeen Suti saa tehdä mitä haluaa, mutta kouluttaja sanoi, että jos treeni on kesken ja tarkoitukseni on tehdä sen kanssa vielä uusi sessio, se kannattaa viedä häkkiin tauolle.

Tässä vielä tämän aamun tunnelmia:

Kyllä Suti välillä haisteli, mutta ne oli ihan hetkittäisiä aikoja. Kävin hallin sisälläkin ottamassa muutaman harjoituksen ja hyvin sujui sielläkin! Tämä tosin ei ole vielä “se halli” joka Sutille on se erityisen vaikea, mutta kyllä täälläkin on usein jäljestetty.
Sain myös hyvää videokuvaa hyvästä seuraamisesta, kun testailin eri kävelynopeuksia! Siitä tulkoon minun hyvän tuulen -videoni! https://youtu.be/1dJmSG-jYzc

Seuraavan viikon tehtävänä on harjoitella erilaisia pelejä: up and down (koiralle pudotetaan makupala maahan ja palkataan, kun se katsoo uudestaan minua), 1-2-3-treat (kuljetaan koiran kanssa kolme askelta ja lasketaan askeleet ääneen ja palkataan) ja two steps treat (palkataan, kun koira valitsee mukaasi lähdön). Nämäkin kuulostavat järkeviltä harjoituksilta meidän tilanteessa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti