torstai 17. huhtikuuta 2014

Treenailua aktiivisemmin

Hupsista, kun on viime päivityksestä taas aikaa. Ihan pitäisi kyllä ryhdistäytyä tässä kirjoittamisessa, jos meinaan, että tästä olisi itselleni treenipäiväkirjana jotain hyötyä. Onneksi tulee kalenteriin laitettua ylös, mitä on tullut tehtyä, että pysyn vähän kartalla.

Sen verran kouluhommista, että palautin opparin ja se arvosteltiin maaliskuun alussa. Sain siitä arvosanaksi 4 ja tutkintotodistuskin on jo saapunut :) Olen siis nykyään oikeustradenomi!

Sutin kanssa tokoa

Olen jatkanut tokoilua Sutin kanssa Hangan lavan parkkipaikalla aamuisin. Teemme töitä 10-15 minuuttia, mutta se riittää pitämään molempien motivaation korkealla ja jää intoa vielä seuraavaankin treeniin. Onhan sitä kehitystäkin alkanut tapahtua :) Olen opettanut myös pari uutta temppua, joilla saan tarvittaessa intoa kohotettua.

Olen keskittynyt siihen, että Sutin pitää olla kontaktissa eikä saa touhuta omiaan ilman lupaa, enkä salli maan haistelua. Seuraamista olen pyrkinyt parantamaan niin, että olen palkannut heti alussa hyvästä seuraamisesta, hyvästä perusasennosta, hyvästä rinnalle tulosta tai hyvästä kontaktista. Lisäksi olemme tehneet paljon käännöksiä, erityisesti vasemmalle, koska ne tuntuivat olleen vaikeita. Paikallakäännökset mihin tahansa suuntaan onnistuvat kyllä ja niillä pystyn nostattaa vähän kierroksiakin, mutta liikkeessä Suti ei aina ole niin tiiviissä kontaktissa ja edistää, jolloin käännös vasempaan on hankala. Mutta parannusta on jo nähtävissä! :)

Alon liikkeiden lisäksi olemme harjoitelleet ruutua, merkkiä, noutoa, hyppynoutoa ja kaukoja. Noutohan oli meille pienoinen ongelma, enkä uskaltanut tehdä sitä vähään aikaan ollenkaan. Mietin jo luovutuspaikan vaihtoa eteen, mutta päätin lopulta jatkaa vanhalla tavalla. Oikeastaan sen ratkaisi Suti, joka alkoi yhtäkkiä tehdä sitä mielellään ja ihan hyvin. Tällä hetkellä olemme tilanteessa, että se karkaa noutamaan (en ole tähän vielä puuttunut, koska haluan sen noutavan iloisesti), mutta tuo kapulan rinnalle ja saattaa tiputtaa sen maahan edelleen liian aikaisin. Mutta se korjaa itsenäisesti! Se ottaa kapulan uudestaan suuhunsa ja istuu vierelleni ja pitää jo hetken kapulaa suussaan ennen kuin palkkaan!! Suuri edistys! Se on hoksannut, mitä kapulan kanssa pitää tehdä! :) Otan välillä myös hyppynoutoa, koska se on Sutin mielestä niin kivaa.

Kaukot sujuvat jo viiden metrin päästä ihan mallikkaasti ja Suti tekee istumaan nousun niin kuin haluan. Se myös kestää jonkin verran palkkaamattomuutta eikä lannistu, jos ei palkkaa tule joka vaihdon jälkeen. Se tekee vaihdot nopeasti.

Luoksetulon pysäytyksiä olemme harjoitelleet niin, että peruutan ja Suti tulee perässäni vähän matkan päässä, käsken sen välillä maahan ja välillä pysähtymään ja heitän palkan. Kun se etsii tai syö palkkaa, etenen taas vähän matkaa ja kutsun mukaan ja taas käsky. Lisäksi tietysti olen ottanut normaalisti ALO:n ja AVO:n liikkeestä seisomista ja maahan menoa sekä puun kiertoa ja pysäytystä.

BH-koetta ja rallytokoa silmällä pitäen olen alkanut opettaa saksalaista täyskäännöstä.

Tällä hetkellä haluan keskittyä myös siihen, että Suti tekee innokkaasti hommia häiriön alla, eli muiden koirien seurassa. Viime tiistaina ehdin mukaan ryhmätreeneihin Hangan lavalle. En suostunut liikkumaan autolta kohti koulutuskenttää ennen kuin Suti piti hyvin kontaktia ja seurasi hyvin. Äkkiä se senkin hoksasi ja sitten ei enää mitään ongelmia ollutkaan. Kontakti oli hyvä ja seuraaminen esimerkillistä. Saimme harjoitella myös ohitustilanteita, kun kentälle tuli hengailemaan pieni kultaisennoutajan pentu, josta Suti olisi ollut kiinnostunut.

Kotipihassa saimme pujotteluesteen kuntoon, joten sitä aloimme myös harjoitella. Lisäksi otettu pitkin talvea rengasta. Keinun voisi kaivaa varastosta taas esiin.

Suti on siitä hyvä koira, että se ei lannistu vaan yrittää uudestaan, jotta saisi palkan. Se osaa siten hyvin korjata omia "virheitään". Ehkä tämä on nyt palkka siitä, että on tullut opetettua sitä niin, että sen pitää tarjota jotain saadakseen palkan eikä niin, että ohjaisin sitä tekemään jotain. Suti on erittäin älykäs koira, joka hoksaa asioita nopeasti, jos osaan ne sille osoittaa oikein. Sillä tuntuu olevan hyvä muisti, eli jos se jonkun oppii, se palautuu tauonkin jälkeen nopeasti mieleen. Minulla on sen suhteen erittäin luottavainen mieli. Nyt kun osaan harjoitella oikeita asioita, eiköhän sitä tulostakin tule.

Kuulumisia ja suunnitelmia

Suunnittelin toko-koetta loppukeväälle ja alkukesälle sekä BH-koetta syksyyn, jos lähiseudulla on kokeita silloin. Toivottavasti voisimme korkata avoimen luokan syksyllä, mutta vielä en uskalla siitä enempää haaveilla. Olen ajatellut myös näyttelyitä elokuulle, joten olen nyt nyppinyt Sutin selkälinjan ja parin viikon päästä nypin koko koiran.

Nypin Papun ja Jojon muutama viikko sitten eikä siinä sitten kauan mennytkään, kun vain hommaan ryhdyin. Papu on menossa pääsiäisen jälkeen hammaskivenpoistoon. Jojo on harmaantunut lisää naamastaan, mutta muuten on virkeä ja täysin terve.

Atte täyttää ensi viikolla 5kk ja on edelleen täysimetyksessä, mikä on haitannut treeneissä käyntiä kauempana, enkä voi edelleenkään sitoutua ryhmäpaikkaan. Liityin Pieksämäen Palveluskoirayhdistykseen, koska Pieksämäelle ajaa meiltä nopeammin kuin Vihtavuoreen tai Jyväskylään. Siellä treenataan tokon ja agilityn lisäksi myös rallytokoa, mikä kiinnostaa kovasti. Ajattelin ottaa tulevaisuudessa Papun mukaan rallytokoon, jotta sekin saa jotain kivaa touhua välillä.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti