tiistai 4. kesäkuuta 2013

Mukavaa

Otsikko kuvaa tämän hetken olotilaani liittyen tokoon.

Papu pääsi viime viikolla mukaan rally-toko-treeneihin ja oli varsin pätevä. Minä kun menin sanomaan, että se on tämmönen moottoriton tokoilija ja sehän hyppi ja pomppi ja teki TODELLA innokkaasti kaiken! Tarkkuutta puuttui aluksi ja minäkin olin huono, kun en osannut tehdä liikkeitä tarpeeksi varmasti, mutta toisella kierroksella sujui jo paremmin. Tässä lajissa pitää vain muistaa pysyä liikkeellä koko ajan, ettei vanha tokokoira ehdi istua joka pysähdyksestä :)

Uusia juttuja minulle ja Papulle olivat ohjaajan peruuttaminen ensin yhden askeleen, sitten kaksi ja sitten vielä kolme. Koiran pitää istua joka pysähdyksestä ohjaajan eteen ja lopuksi siirtyä perusasentopaikalle, mutta ei saa istua vaan jatkaa seuraamisliikettä eteenpäin. Vaikeinta tuossa oli keskittyä, montako askelta on ottanut ja ovatko ne olleet oikeita askelia vai puolikkaita ja että pitää lähteä liikkeelle heti, kun kutsuu koiran perusasentoon, ettei se ehdi istua. Nyt ollaan tätä harjoiteltu enemmän ja alkaa jo ohjaajaltakin sujua ;)

Toinen uusi juttu oli saksalainen täyskäännös. Onneksi rally-tokossa saa käyttää käsiapuja kokeessakin, mutta on sekin alkanut sujua paremmin harjoittelun myötä.

Papu myös otti häiriötä erilaisista merkeistä ja kartioista kentällä, joten niitä pitää asettaa jatkossa omiinkin harjoituksiin. Lähti esim. kiertämään yhtä kylttiä ;)

Oli kyllä tosi hauskaa! Tuli taas mieleen meidän aktiiviajat, jolloin vain nautin kaikesta tekemisestä mitä Papun kanssa sain tehdä, menestyksellä ei ollut niin väliä. Papukin oli innokas ja iloinen, suorastaan riehakas! Sillä toimi hyvin se, että tässä lajissa saa koko ajan kehua koiraa. Se tuntui pitävän intoa hyvin yllä. Niinpä ilmoitin sen Muurameen rally-toko-kokeeseen, joka on jo vajaan kahden viikon päästä!! Saa nähdä, miten käy.

Sutin kanssa ollaan harjoiteltu jonkun verran myös, mutta tokoa. Ongelmana on ollut kontaktinpuute uusissa harjoittelupaikoissa. Sitä siis koitan harjoitella paljon, ennen kuin alamme varsinaisesti treenaamaan liikkeitä. Lisäksi olemme harjoitelleet kotioloissa ja kentälläkin seiso-istu-jumppaa. Tänään otin sille myös hyppyä, jonka se suorittaa iloisesti ja nopeasti. Pysäytys on hyvä. Luoksetulon perusasento on väljä erityisesti, jos luoksetulomatka on ollut pitkä, joten siihen kiinnitän huomiota auttamalla kädellä, mutta pikkuhiljaa käsiapua pienentämällä.

Olen ilmoittanut Sutin heinäkuun alussa oleviin Mikkelin kansalliseen näyttelyyn ja Laukaan ryhmänäyttelyyn. Lisäksi suunnittelin ilmoittavani sen syyskuun alussa Suonenjoen ryhmänäyttelyyn, koska sinnekin on meiltä lyhyt matka. Nypin siltä viime viikolla selän ja sään ja ensi viikolla on tarkoitus nyppiä loput ympäriltä. Onneksi kasvattaja-Juha on luvannut siistiä sen ennen näyttelyä. Muuten en olisi uskaltanut ilmoittaa sitä ollenkaan.

Katselin myös toko-kokeita syksylle :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti