Joulu on jo ovella...

Jaahas, mistä sitä taas alkaisi purkaa kaikkea sitä, mitä meille on tapahtunut...

Nypin koirat joku aika sitten. Jojossa meni alle tunti, Papun silloisessa siistimisessä ainakin tunti. Nypin sen takajalkakarvat lyhyiksi. Pelkäsin, etteivät pehmeinä varmasti tule irtoamaan ilman saksia, mutta niin vain lähtivät tosi helposti. Otin myös etujaloista pohjavillaa vähemmälle ja nypin pois pisimpiä karkeita karvoja. Seuraavalla siistimiskerralla leikkasin tarkasti varpaanvälikarvat pois ja nypin ja leikoin tassukarvoja. Ajattelin, että jos tulee kovasti suojalunta, operaatio säästää kaikkien hermoja. Mutta sitten alkoivatkin kovat pakkaset. Nyt Papu on nostellut tassujaan enemmän kuin koskaan aikaisemmin kylmillä keleillä. Tänään otin tavoitteeksi rinnan siistimisen. Ehkä sain siitä jonkinlaisen, mutta ajauduin sitten kuitenkin keskittymään kaikkeen muuhun: kaulan ajelu; jalkakarvojen nyppiminen ja pohjavillan poisto; pisimpien runkokarvojen nyppiminen; hännän siistiminen ja jopa mahanaluskarvojen nyppiminen... Samalla nypin vähän Jojoltakin pisimpiä karvoja ja leikkasin sen kynnet (Papulla ei taaskaan ollut tarvetta leikkaamiseen).

Olemme tokoilleet ahkerasti. Marian kurssi loppui tältä syksyltä viime torstaina ja olen kyllä tosi tyytyväinen, että lähdin mukaan kurssille. Olen oppinut tosi paljon sellaistakin, mitä en edes osaa kertoa ja saanut mielettömästi rohkaisevia sanoja ja henkistä valmennusta. Meillä on AVO:n liikkeet näin hyvällä mallilla pelkästään Marian ansiosta. Yksin en todellakaan olisi osannut opettaa liikkeitä näin hyvin alusta asti. Hakeudun koulutukseen takaisin syksyllä, jos meillä Papun kanssa on vielä yhteisiä toko-kilometrejä siinä vaiheessa edessä. Nyt mennään silmän takia suunnilleen päivä kerrallaan ja tarkkailen kehittymistä. Jos matka jatkuu ja saamme TK2:n ensi vuoden aikana, Maria saa alkaa syksyllä valmentaa meitä kohti vuotta 2011 ja voittajaluokkaa.

Kävin eilen Mouhijärvellä pitkästä aikaa yksin reenaamassa. Otin käytännössä vain agilitya molempien kanssa. Jojo oli ihan innoissaan - ja onko ihme: on monta kuukautta aikaa siitä, kun se on päässyt menemään esteitä! Lopuksi ohjasin niitä molempia suorittamaan esteitä. Oli erittäin opettavaista huomata, että samalla ohjauksella Jojo voittaa suorilla, mutta häviää Papulle käännöksissä. Minun oli tarkoitus välttää puomille vientiä, ettei vain satu mitään, mutta niinhän siinä kävi, että sinnehän ne porhalsivat peräkkäin... Jojo menee puomin hitaammin kuin Papu, jonka kanssa olen erikseen harjoitellut nopeampaa etenemistä puomilla. Näytti pikkusen pelottavalta ja huvittavalta, kun Papu juoksi ihan Jojon takapuolessa kiinni ja yritti ihan tökkiä sitä menemään lujempaa.

Barffaus-harrastuksemme on sujunut helposti. Mitään oksentelua ei ole enää ilmennyt. On jopa käynyt niin, että antamani ihmisten wokkiruuan loput ovat sulaneet mahoissa hienosti. Ennen oksenneltiin, jos ruuan seassa oli maissia tai niitä valkoisia rapeita "ympyröitä". Nyt ei mitään! Olen lisännyt kanansiipien syöntiä suunnilleen joka toiselle päivälle. Hampaatkin ovat alkaneet puhdistua. Muuten syövät viikon aikana sian tai naudan palalihaa tai lohta ja sisäelimiä. Kerran viikossa yritän antaa myös kananmunat. Muuten en juurikaan ole tästä stressannut. Annan niille ruuantähteitä samalla tavalla kuin ennenkin. Kasvissoseita teen edelleen itse ihmisiltä (lähinnä Samulta) jäävistä hedelmistä ja kasviksista tai tarjouksessa olevista aineksista. Homma sujuu jo omalla painollaan ja painot on saatu taas kuriin. Jojo itseasiassa on tosi hoikka ja Papu voimakas jässikkä, mutta ylimääräistä ei silläkään ole kylkiluiden päällä. Ruoka maistuu eikä missään ole koskaan nirsoiltu.

Koska olen touhunnut niin paljon Papun kanssa viime kuukausien aikana, Jojo alkoi kiukutella minulle reenien jälkeen. Se tuli luokseni sohvalle ja haukkui tai puri käsiä tai teki mitä vain, millä sai huomioni. Niinpä yhtenä iltana viime viikolla tein senkin kanssa temppuja. Se muisti vieläkin kaikki "kuolemisesta" lähtien, vaikkei olla harjoiteltu pitkään aikaan. Taitaa olla niin, etten itse muistanut pyytää kaikkea sitä mitä se osaa. Toko-liikkeet se tekee ihanan nopeasti, sen perusluonnehan on niin äkkinäinen.

Samu on oppinut mielettömästi uusia sanoja pienessä ajassa. Se toistaa perässä sanan kuin sanan. Ja se laulaa hoilottaa isoon ääneen omia laulujaan sekä tunnistettavissakin olevia lauluja kuten "tuiki tuiki tähtönen", "porsaita äidin oomme kaikki" tai "piippolan vaari". Joulupukilta se on toivonut jo pitkään "iso asuauto" eli isoa asuntoautoa. Pian nähdään, onko toive toteutunut ;)

Hyvää joulua!