lauantai 9. helmikuuta 2013

Papparainen pääsee putkeen

Tänä aamuna kävin taas agilitaamassa yksinäni.

Ensin harjoiteltiin Sutin kanssa tällaista rataa:


Ajatuksena oli harjoitella takaaleikkauksia ja putkeen irtoamista. Otin molemmista suunnista molemmilta puolilta pariin kertaan ja palkkasin putken jälkeen. Kun etenin ulkoreunalla, tein takaaleikkauksen putkella. Se onnistui nopeasti kun tultiin vasenta laitaa, mutta vaati muutaman toiston ennen kuin onnistui oikealta laidalta (eli hypyt vasemmalla puolellani, putkella takaaleikkaus vasemmalle). Välillä pidettiin pieni tauko ja sitten oltaisiin voitu juosta Sutin puolesta vaikka miten monta kertaa rataa ympäri.

Toinen harjoitus oli sitten tällainen:



Ajatuksena oli muistuttaa mieleen edelliskertainen serpentiini-harjoitus. Kyllä se sieltä palautui ja lopulta mentiin rata: hyppy poispäin ohjaajasta, hyppy kohti ohjaajaa, hyppy poispäin, putki, hyppy poispäin, kohti ja poispäin.

Sutin pitäessä pientä taukoa, päästin taas Papun pitämään hauskaa. Nyt otin puhelimenkin mukaan ja yritin saada kuvamateriaalia todistusaineistoksi siitä, että Papu todellakin tykkää :) Käytännössä seison koko ajan paikallani ja lähetän vain Papua putkeen. Kuvaaminen on silti vaikeaa, kun samaan aikaan lähetän ja palkkaan jne. Siksi "vähän" heiluva kuva:

 
Yhdessä vaiheessa Papu lähtee juoksemaan kohti namikippoa ja nappaa makupalarasian suuhunsa :)

1 kommentti:

  1. Ok. Kiitos. Katsotaan, jaksanko keskittyä tällaiseen kaiken koulu- ja työkiireiden lisäksi. Hauska idea kuitenkin!

    VastaaPoista