Tokoa ja agia

Kävin koirien kanssa eilen metsälenkillä ja poimin samalla kanttarelleja. Niitä löytyikin tosi paljon. Aikaa meni 1,5 tuntia ja tuli vähän kiire illan toko-reeneihin.

Kertasimme ruutua. Kyllä hävetti, kun ei oltu yhtään sitä reenattu. Onneksi Papu muisti, miten homma menee ja kirmasi loistavasti suoraan ruudussa olevalle kipolle, vaikka matka oli jo pitkä. Vauhti oli tosi kova. Tätä linjaa siis jatketaan.

Lisäksi harjoittelimme noutoa, jonka olin jättänyt jäihin, koska en tiedä, miten etenisin. Maria neuvoi opettamaan kapulan pitämisen ensin. Kapula pistetään koiran suuhun ja pidetään siinä kunnes koira rauhoittuu. Sitten sanotaan irti ja palkataan. Kuulostaa ja tuntuikin aika rajulta, mutta kaipa se sitten on toimiva keino, kun sitä niin kovasti kehuttiin. Jatkan harjoittelua maanantaina.

Lisäksi otimme hyppyä. Maria huomasi, että kun katson koiraa samalla, kun sanon olevani valmis ja samalla kun annan suorituskäskyn, käännän katseeni kohti estettä, saatan tuomarin mielestä antaa ylimääräisen avun. Olipa hienoa, että menin tuohon valmennukseen. Yksin reenatessa kehittelee omia liikkeitä ja asentoja, joita ei edes itse huomaa! Kaiken lisäksi Papu vielä suoritti hypyn hienosti ilman noita omia liikkeitänikin. Nopeampaa pysähtymistä alan reenata kokeen jälkeen niin, että heitän namin esteen yli, kun Papu on hypännyt ja pysähtynyt.

Tänä iltana oli sitten agilitya molemmille. Jojon reenit olivat taas tosi kivat. Harjoittelimme sylikäännöksiä ja ne onnistuivatkin hyvin, kun pidän käteni tarpeeksi alhaalla. Näin Jojo ei pääse pyörähtämään ympäri vaan tekee hienon kaarroksen. Rataharjoituksessa kokeilin "jaakotusta" hypyllä. Pitää vielä vähän sulatella, tuleeko siitä meille uutta liikettä. Kyse on käytännössä persjätöstä. Jojo oli mahtava! Eka rata meni varsin mallikkaasti eikä virheitä tullut. Kun lähdimme vielä toistamaan joitakin kohtia, tuli eteen lähtöongelmat sun muut. Jojo ilmeisesti halusi vetää radan kerrasta niin hyvin, ettei tartte ruveta kertailemaan ;)

Papun reenit sen sijaan alkoivat taas vähän kiukuttaa. Minua kyllästyttää kuunnella, miten Papu on NIIN hidas. Olen varma, että se on vain kouluttajan päässä ja jonkinlainen näköharha, koska kyllä minä ainakin olen hengästynyt radan jälkeen ja näen kyllä Papunkin etenevän ihan kivasti. Totuus on se, ettei Papusta koskaan tule bordercollieta, joten miksi siitä pitää jatkuvasti mainita ja muistuttaa. Ehkä vauhti ei ole meidän vauhvuutemme, mutta varmasti meillä on silti jotain, missä olemme hyviä. Ei agility kuitenkaan ole pelkkää nopeutta. Kyllä koiran pitää olla hallinnassakin. Ja kun Papu on jo nopeampi mitä se on ollut ja haluan iloita siitä, niin sitten pitää jatkuvasti kuunnella tuollaista. Kyllä sellainen pikku hiljaa syö itseluottamusta. Minulta tällä hetkellä alkaa olla treenimotivaatio nollissa, ainakin ryhmässä. Yksin on paljon kivempaa. Sekin on vähän kiukuttanut, kun itse tiedän kyllä, minkä virheen radalla tein ja mikä ohjaus toimii meillä parhaiten, joten mihin minä kouluttajaa tarvitsen? Kehittelemään mielenkiintoisia ja haastavia harjoituksia, joissa joutuu tekemään töitä, mutta jotka ovat silti suoritettavissa, jolloin itseluottamus kasvaa. Sellaista koulutusta en ole tänä kesänä saanut. Viime talvena olin vierailemassa Pehkosen Samun ryhmässä ja se reeni oli juuri tuollainen. Puhkuin intoa ja itseluottamusta monta viikkoa sen jälkeen.

Papun vahvuus on täydellinen suorittaminen. Se ei tee virheitä, jos minä ohjaan oikein. Se myös lukee jo rataa taitavasti, eli minun ei tarvitse huutaa joka estettä nimeltä vaan Papu lukitsee esteen jo ohjaamiseni perusteella. Se irtoaa putkeen ja A:lle loistavasti. Papun vahvuus on myös kääntyä hyppyesteen siivekettä nuollen. Tähän ei kaikki pysty. Voin luottaa, että se menee pujotteluun mistä kulmasta tahansa. Se myös suorittaa kepit virheettömästi ja kestää minunkin liikkumista uusiin asemiin hyvin. Se ei pudota rimoja. Onhan näitä hyviäkin puolia. Miksi niitä ei kukaan huomaa?? (Niemisen Sarin sanat kyllä painoin sydämeeni edellisissä reeneissä. Kiitos niistä!)

Huomenna lähden Samun ja koirien kanssa Ähtäriin. Samu on odottanut mummulaan pääsyä koko viikon. Minä haluan nähdä Elinan ja Tommin vauvan. Toivottavasti ehdin käydä Keskisellä hakemassa koirille lihoja (ovat siellä halvempia kuin Tampereen seudulla). Petri jää Markon kanssa tekemään saunaa. Kotiin tulemme vasta maanantaina, koska pidän silloin pekkasen. Töitä on tiedossa 20. syyskuuta asti. Tilannetta päivitetään sen mukaan, miten tilauksia tulee.