maanantai 11. heinäkuuta 2016

Rallailua

Viime perjantaina käytiin Sutin kanssa rallattelemassa oman seuran treeneissä. Tänä kesänä Hankasalmen Kennelkerho on järjestänyt kurssimuotoista koulutusta. Olemme olleet mukana niin tokossa kuin rally-tokossakin. On se kummasti piristänyt ja tuottanut tulosta, kun tulee treenattua säännöllisesti. Jännä juttu ;) Meille ehkä tärkeintä on ollut päästä muiden koirien joukkoon treenaamaan.

Menin jo hyvissä ajoin treenipaikalle ja sainkin olla siellä tovin yksin. Treenattiin Sutin kanssa ensin luopumista ja luvansaantia. Nyt oli vaikeaa aluksi ja haisteluvaiheet kestivät pitempään kuin maanantaina, mutta palasi se kuitenkin luokseni. Ja kyllä se haisteluvaihe lyheni jatkuvasti, kunnes lopulta vain kävi ottamassa maassa olevan makupalan. Mutta näinhän tämän harjoituksen pitää käsittääkseni mennäkin.

Ennen varsinaista treeniä otin vielä muutaman hajuharjoituksen. Käytin kotona jo paljon käytettyjä koreja. Hyvin toimi treenikentälläkin. Aina se oikea sieltä vaan löytyy!! Viikonlopun aikana olen hyödyntänyt miestäni ja vanhempaa poikaani sekoittamaan korit niin, etten itse tiedä, missä haju on. Jaksan joka kerta ihmetellä, miten hyvin Suti aina löytää sen oikean korin. Tämän harjoituksen tarkoituksena on, että opin tulkitsemaan koiran reagointia. Suti on siinä tosi selkeä, eikä minulla ole sen tulkinnassa mitään ongelmia. Se pitää kuonoaan pitkään oikean korin päällä. Että ei voi jäädä ymmärtämättä!! :D Kouluttaja sanoikin, että perusteet kannattaa tehdä kerralla kuntoon ja tätä pyrin tekemään niiden muutaman aloitusviikon aikana.

Olen antanut Papunkin vähän tutustua hajuun. Se oli niin innokas, että söi jo yhden hajustetun lapun. Jippii... Onhan se kiva, että toinen on innoissaan...

Rally-treenit sisälsivät paljon erilaisia jääviä liikkeitä ja käännöksiä. Kyllä yksittäiset kyltit sujuvat, ja pikku hiljaa alkaa sujua myös siirtymät. Pitää vain muistaa palkata usein ja epäsäännöllisesti myös siirtymiltä. Hienointa oli, että Suti toimi hyvin, vaikka kentällä oli samaan aikaan muitakin. Nyt harjoittelimme toista kertaa käytösruutua.

Viikonlopun olimme reissussa. Sunnuntaina kävimme mieheni isän kanssa veneellä "pitkässä hiekassa". Sutikin pääsi mukaan. Treenailimme makkaran voimin vähän liikkeitä rannallakin. Kävimme porukalla kahlaamassa lähikallioilla ja Suti tuli tietysti mukana. Yhdessä kohdassa oli niin syvää, että Suti joutui uimaan. Palkkasin vedessä ollessa makkaralla ja kehuilla, että kokemuksesta jäisi myönteinen muistikuva.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti