sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Silmätarkastuksessa ja mölliralleissa

Tänään kävimme tarkistuttamassa Sutin silmät ja polvet, samalla kuunneltiin myös sydän. Kaikki kunnossa! Tarkastajana Heikki Nurmi. Myös hän kehui Sutin kauniin väristä silmänpohjaa :) Kyllä niiden täytyy olla ihan erityisen kauniit, kun toinenkin eläinlääkäri jo niistä mainitsee :)

Samalla reissulla osallistuttiin mölliralleihin Jyväskylässä. Hyvää kisakokemusta, vaikka ei ihan kaikkia omia tavoitteita saavutettukaan. Lähdin harjoittelemaan kehäänmeno- ja vireennostorutiineja sekä hyvää seuraamista, mutta ensinnäkin oli vaikea pysyä kärryillä, milloin on oma vuoro, että oli vähän vaikea saada ajoitettua vireennostoa oikeaan aikaan. Suti myös häiriintyi lähdön lähellä olleista koirista, joten en saanut sitä kovin nopeasti mukaani lähtöön mennessä, mutta sain kuitenkin. Seuraaminen ei onnistunut kovinkaan hyvin ja kyltit meni vähän sinne päin. Lopetin radan myös kesken, koska halusin vapauttaa Sutin palkalle, kun se teki hyvin. Uusintaradalla oli vielä vaikeampi arvioida, milloin on meidän vuoro, joten epäonnistuin täysin vireennostossa. Nyt Suti kuitenkin oli jo paremmin mukana lähdössä. Päätin, että otan vain alkusuoran pelkkänä seuraamisena ja vapautan sitten repulle palkalle. Näin myös tehtiin, vaikka seuraaminen ei ollut mitään huippuhienoa tokoseuraamista, vaan ihan vain mukana kulkemista, mutta parempi sekin kuin haisteleminen. Kentällä oli myös ihan hirveän kuuma, joten tulipahan harjoiteltua näissäkin olosuhteissa ja mietittyä siihen helpotuskeinoja (mm. viilentävä loimi, joka aiheutti sen, että Suti piehtaroi maassa :D ). Olen myös tainnut keksiä hyvän keinon nostaa virettä. Vielä ei ollut siitä apua, mutta joskus se vielä toimii!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti