Koiraurheilu aiheuttaa äärimmäisiä tunteita: koin tänään kokeessa suuren pettymyksen ja pian perään yhden koiraharrastuselämäni suurimmista yllätyksistä.
Halli oli tunkkainen ja ahdas. Siellä oli keinonurmipohja, jota tuntuivat kaikki koirat mielellään haistelevan. Halliin ei saanut mennä koiran kanssa ennen kuin oli itse seuraavana vuorossa eli edellisen koiran suorituksen ajaksi. Yleisöä ja muuta väkeä oli niin paljon, että pelotti koirankin puolesta, ettei jää jalkoihin. Ei kovin kivat lähtökohdat meille :(
Koe meni minun mielestäni täysin penkin alle! Me ei osattu mitään ja Suti vain haisteli maata. Treenikaverini sanoi, että hienoltahan se näytti, seuraaminen oli oikein nättiä ja koira teki liikkeet niin kuin pitää. Ai jaa... Ei kyllä tuntunut yhtään siltä...
Kävin masentuneena hakemassa kisakirjan pois, kun niitä jaettiin ennen kuin kolmas ALO-luokan ryhmä aloitti. Ajattelin häipyä vähin äänin paikalta häntä koipien välissä.
Kun näin tuloslapun, meinasin pudottaa leukani: olimme saaneet 81/100 pistettä!!! Tuomarin (Minna Hillebrand) täytyi olla tosi kiltti, mutta kai me sitten taidettiin jotain osatakin :)
Näin on sitten tämäkin laji korkattu ja ei muuta kuin jatketaan treenaamista ja kohti uusia kokeita! ;)
Jojon, Papun ja Sutin koiratouhuja ja vähän muunkin perheen elämää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti