sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Möllitoko: Pieksämäki 21.4.2013

Käytiin tänään Pieksämäellä möllitokossa. Mentiin jo ilmoittautumisajan alkaessa paikalle, jotta saan kävelyttää Sutin rauhassa ja tutustuttaa sen ympäristöön. Paikka olikin tosi levoton: Vieressä oli agilityrata, jolla pidettiin samaan aikaan möllikisat ja kehän vieressä (ja jopa kehän läpi!!) kulki ajattelemattomia ihmisiä, jotka eivät oikein osanneet ottaa huomioon aloittelevien toko-koirien olosuhteita. Suti kuitenkin kesti hyvin ja toimi reippaasti eikä tuntunut häiriintyvän oikein mistään.

Ajattelin niin, että pidän Sutin kentän laidalla siihen asti kun olemme olleet kehässä. Tämä siksi, että Papun kanssa oli parasta ottaa se autosta vähän ennen kehään menoa, jotta sillä oli tarpeeksi virtaa ja Jojon kanssa piti olla aina paikan päällä hyvissä ajoin, että se ehti vähän väsyä kaikkeen hälinään. Suti on todella vilkas, joten halusin testata tätä "väsytystaktiikkaa" siihenkin. Temputin sitä ja seuruutin pikkupätkiä (oli muuten alkuun hirveetä poikittamista!). Tämä saattaa olla ihan toimiva ratkaisu.

Kehässä sai liikkeen jälkeen palkata namilla, mikä oli erinomaista näin ekakertalaisille!

Luoksepäästävyys: 10 (otin jo hihnan pois, kun tajusin, että alossa onkin luoksepäästävyys ennen paikkamakuuta, eikä oltu kyllä yhtään reenattu... Suti pysyi loistavasti paikallaan ja antoi rapsuttaa ihan kunnolla.)
Paikkamakuu: 7 (Pysyi paikallaan vaikka vieruskaverit molemmilta puolilta lähti leikkimään keskenään, mutta nousi ylös, kun menin sen luo palkkaamaan hyvästä pysymisestä. Karannut koira sai vitosen ja me seiskan, mikä tuntui aika epäreilulta...)
Seuraaminen kytkettynä: 9 (Alussa haisteli maata, mutta paransi ekan käännöksen jälkeen. Juoksukin onnistui, vaikkei sitäkään olla juuri reenattu... Lopussa seuraaminen oli tosi upeaa!)
Seuraaminen vapaana: 9 (Ihan hyvää koko ajan, loistavaakin paikoitellen. Aika vajaat perusasennot.)
Liikkeestä maahanmeno: 10. (loistava!)
Luoksetulo: 10 (loistava!)
Liikkeestä seisominen: 9 (en tiedä, minkä virheen näki, mun mielestä loistava oli tämäkin!)
Estehyppy: 8. (ei hypännyt ekalla käskyllä vaan tuijotti tuomaria. Toisella hyppäsi ja meni suoraan tuomarin eteen seisomaan :D (tuomari piti numerolappuja edessä käsissään). Minä menin luvan saatuani seisomaan Sutin viereen ja käskin istumaan. Senhän se teki ja vapautuksen jälkeen meni häntä viuhtoen tuomaria kohti, odotti kai saavansa jotain kivaa :D)
Kokonaisvaikutelma: 8 (miksi näin huono????!!! Suti ei ollut mikään lapanen kuitenkaan ja oli hallinnassa koko ajan eikä esim. karannut kehästä, kuten jotkut...)
Yhteensä: 177p, I palkinto.

Tuomarointi oli aika erikoislaatuista, etten sanoisi, mutta enhän minä sinne mennyt pisteitä keräämään vaan testaamaan meidän osaamista ja katsomaan, miten Suti toimii! Todella luottavainen olen, että tulemme pärjäämään myös virallisissa kokeissa. Kesän aikana laitetaan vielä avoimen luokan liikkeet kuntoon niin voimme mennä suoraan avoimeen alokkaan suoritettuamme.

Lisään tänne vielä Petrin kuvaaman videon:

4 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Mekin oltiin tuolla samassa tapahtumassa;)

    VastaaPoista
  3. Ai jaa! Voi harmi, en huomannut yhtään musta-hopeaa käppänää... Valkoinen näytti kyllä osallistuvan agilityyn ja ilmeisesti voittikin kilpailevat minit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mila olikin varmaan sillä aikaa autossa. Sillä on niin paha tapa räkyttää kaikkia, niin saatiinpa rauhassa seurata möllejä.

      Poista