sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Sunnuntain viettoa

Sunnuntai alkaa meillä nykyään perustottelevaisuuden parissa Hangan lavalla. Ihanaa, kun saa lähteä reeneihin vasta 10 minuuttia ennen niiden alkua :) Kouluttajana toimii Jenni Edelmann, jolta olen oppinut jo todella paljon! Häntä voisin pitää yhtenä parhaista toko-kouluttajista, jotka ovat minua kouluttaneet.

Seuraamisharjoitus oli kartioiden pujottelu. Sutia kiinnosti jokin haju maassa harmittavan paljon.

Otimme paikkamakuuta. Opin, että teen jatkossa Sutin kanssa vain lyhyitä harjoituksia, joissa harjoitus päättyy palkkaamiseen. Jos käyn palkkaamassa välillä tarkoituksenani, että liike jatkuu, Suti nousee kuitenkin ylös. Niinpä tulin siihen tulokseen (Jennin esimerkkien avustamina), että otan useita harjoituksia päivässä, mutta vain yhden kerrallaan. Matkaa, aikaa ja paikkaa pitää vain vaihdella.

Toinen harjoitus oli ruutu. Emme ole sitä ennen ottaneet. Targetin idea oli Sutille vielä vähän outo, mutta kyllä se ruutuun saatiin menemään. Alan opettaa sille targettia ja kun saan ruutu-nauhaa, myös ruutuun menoa.

Merkin harjoittelu aloitettiin torstaina. Suti oppi sen idean 5-10 minuutissa. Ensin palkkasin sitä kun se vilkaisinkin merkkiä. Kun se koski nenällään merkkiä, sanoin "merkki" ja kehuin ja palkkasin. Pari kertaa se ihmetteli, että mistä tässä on kyse ja alkoi tarjota maahanmenoa ym. mutta hoksasi yllättävän nopeasti. Joidenkin onnistuneiden toistojen jälkeen, otin Sutin noin metrin päähän merkistä ja sanoin "merkki". Jälleen pari kertaa ihmettelyä, sitten epäröivä liikkeellelähtö ja lopulta innokas merkille meno! Tuo ipana yllättää minut joka kerta!

Torstai-iltana aloin myös ehdollistaa Sutia kapulaan. Sutin pitäisi joulukuun puoleen väliin mennessä pitää kapulaa ainakin suussaan, joten toivotaan, että harjoittelu alkaa tuottaa tulosta.

Lopuksi vielä luoksetulo. Suti odotti paikallaan hienosti. Otin karkuunjuoksuna, vaikka Jenni sanoikin, että Suti lähti nopeasti jo pelkästä käskystä, mutta näin vahvistui nopea luoksetulo vielä entisestään.

Liikkeestä seisomista olen nyt harjoitellut aika paljon. Teen niin, että pysäytän kädellä ja annan namin samantien samalla kädellä. Näyttäisi toimivan. Toivottavasti käsiliikkeestä pääsee myös eroon. Toisaalta eihän minun tarvitse enää maahanmenossakaan antaa käsimerkkiä...

ALO:n estehyppy alkaa olla valmis! Suti pysähtyy seiso-käskyllä esteen taakse ja odottaa hyvin paikallaan vaikka liikkuisin miten.

Papu pääsi myös tokoilemaan. Kävin sen kanssa AVO:n liikkeet läpi. Se oli ihanan innokas. Kun se on oikein innokas, siltä vähenee se viimeinenkin tarkkuus... Niinpä jännityksellä odotan, miten ensi lauantain kokeessa mahtaa onnistua tänään ongelmia tuottanut luoksetulon pysäytys.

Iltapäivällä otin molempien kanssa vielä jotain pientä.

Iltaruokaa antaessani Suti näytti jälleen oppimiskykynsä. Olen laittanut sen nyt aika monena ruoka-aikana peruuttamaan ja menemään siitä suoraan maahan. Tänään se riensi suoraan terassilta alas kivetykselle (josta aina aloitan liikkeen, ettei telo itseään terassilla) ja lähti peruuttamaan kovalla vauhdilla märälle nurmikolle ja veti maahan. Ja minä olen samaan aikaan vasta tulossa terassilla enkä ehdi antaa sille yhtään käskyä. :) Pitää varmaan alkaa harjoitella jotain uutta juttua ruoka-aikaan ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti