tiistai 16. lokakuuta 2012

Pohdintoja ylemmistä luokista

Jäin katsomaan Voittaja- ja Erikoisvoittajaluokkia Varkaudessa. Oli tosi hyvä, että jäin. Kyselin paljon kilpailijoilta ja koitin imeä kaiken mahdollisen tiedon, mitä oli mahdollista saada. Nuo koirakot olivat niin taitavia, että homma näytti tosi helpolta, mikä ei tietenkään ole totta. Sellainen kuva minulle kuitenkin jäi, että kyllä varmaankin osaisin nuo liikkeet opettaa, mutta meidän osaamisen ja menestyksen ratkaisee se, miten paljon harjoittelemme ja miten tarkka olen ja miten mielenkiintoisina osaan pitää harjoitukset. Mielenkiintoiseksi luokat tekee myös se, että koiran virettä pitää osata kontrolloida. Koiran pitää olla nopea ja korkeassa vireessä, mutta toisessa liikkeessä perään rauhallinen ja tarkka. Se voi olla haastavin osuus Sutin kanssa.

Mitä sitten voisimme jo harjoitella? Merkkiä olemme jo harjoitelleet. Ruutunauhaa on nyt hankittu, joten ruutua voimme aloitella. Kannattaa jatkaa jäävien harjoittelua niin, että tähtään niillä ylempiin luokkiin eli alan harjoitella niin, että kierrän koiran ja että koira osaa tehdä ne missä järjestyksessä tahansa ja peräkkäinkin. Olemme tässä jo ihan hyvällä alulla.

Kun saamme noudon kuntoon, aloitetaan harjoittelu metallinoudolla sekä ohjattu nouto. Tunnaria olisi hyvä myös vähän jo aloitella. Ohjattua noutoa voimme varmaankin alkaa harjoitella niin, että ohjaus tulee selväksi. Namikipolla? Tunnari voisi tulla ohjelmaan keväällä tai kesällä.

Ylemmissä luokissa seuraamisen PITÄÄ olla HYVÄÄ, joten perusteiden pitää olla kunnossa eli ÄLÄ HOSU eteenpäin tässä. Harjoittele käännökset ja sivuaskeleet jo nyt ja harjoittele ne hyvin.

Luoksetulon otan varmaankin luokka kerrallaan. Katsotaan miten se toimii. Vielä en tiedä, miten lähden harjoittelemaan, joten se saa jäädä mietintään. Voittajassa ja EVL:ssä pysäytysjärjestys on kuulemma sama (lähdetään makuusta, seiso, maahan), mutta matka pitenee EVL:ssä.

Kaukot on myös syytä opetella kunnolla. Matka kasvaa Voittajassa ja EVL:ssä jo 10 metriin. Suti osaa jo yllättävän hyvin istu-maahan-vaihdot lyhyestä matkasta, joten kyllä se siitä sitten lähtee sujumaan, kun kertyy harjoituskertoja. Taidan tehdä Sutin kanssa niin, että harjoittelen jo kaikkia asentoja niin ei tule liian tylsää ja AVO:ssa voi tuntua ihan helpolta, kun vaihtoja on niin vähän.

Olipas siinä jo paljon harjoittelukohteita... Into on kova ja koiran oppimiskyky motivoi niin paljon, että toivottavasti into myös jatkuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti