torstai 5. elokuuta 2010

Papun trimmi

Otin sitten tänään ihan asiakseni ja trimmasin Papun. Karva lähti tosi helposti ja Papu helpotti lisää hommaa, kun makasi hienosti paikallaan koko operaation ajan. Molemmat ovat kyllä nykyään niin mahtavia trimmattavia, kun pysyvät niin hyvin paikallaan. Välillä vaihdetaan vain kylkeä tai maataan mahallaan, vähän riippuen siitä, mitä kohtaa nypitään. Molemmat myös usein nukkuvat käsittelyn ajan. Papussa meni kuitenkin peräti kaksi tuntia, mutta otinkin siltä pehmeitä jalkakarvoja aika paljon pois. Lisäksi aloitin koko urakan pesemällä parran ja jalat ja föönaamalla ne. Ajelin myös reisien sisäpuolet. Alalinjaa en tehnyt ollenkaan, koska testaan, kasvavatko ne ikinä pitemmiksi. Vaikka mitäpä väliä sillä on, kun en meinaa sitä näyttelyyn viedä, mutta ihan vain omaksi trimmauskokemukseksi.

Tässä Papu ennen trimmiä ja jälkeen (kuvat ovat kyllä ihan hirveitä, huomaa myös, ettei se pöydällä seisominen mitenkään onnelliseksi tee, kun häntä on niin masentuneesti):



Otin vielä yläpuolelta kuvan, kun karvanpoistamisen jälkeen näkyy oikein hyvin, miten Papu onkin hoikistunut. Nyt se on hyvä - kylkiluut tuntuvat, mutta eivät näy. Tuommoisena kun sen saisi pidettyä. Laihtuakaan ei enää tarvitse, koska ei enää harrasteta agilitya, jossa on hyvä olla vähän normaalia laihempia (siihen ei kylläkään koskaan meillä päästy...).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti