Kävimme pari viikkoa sitten Sutin kanssa Kuopiossa rallytoko-kisoissa. Suti oli verkatessamme innokas, mutta kun menimme kehään, se oli ihan muissa maailmoissa. Ekalla radalla meni oikeastaan melkein kaikki pieleen. Toiselle radalle pääsyä jouduimme odottamaan liian pitkään ja Sutin vire ehti laskea. Tuomari kuitenkin sanoi, että hylätystä tuloksesta huolimatta reipasta menoa. Olipa kiva kuulla, kun itsestä tuntui niin pahalta.
Olen näiden kisojen jälkeen miettinyt, miksi olemme kadottaneet taas sen ilon, mikä meillä oli viime syksynä. Tajusin, ettemme oikeastaan treenanneet ollenkaan, kävimme vain kisoissa. Niinpä päätin, että harjoittelemme nyt meille vaikeat liikkeet kuntoon ja lähdemme sitten kisaamaan samalla ajatuksella, eli ei treenata ahkerasti välillä ollenkaan :D
Sain peruutuspaikan Haukkuvaaran kisoihin ja koska Sutilla ei ole intoa, päätin ottaa sinne Munkin. Viimeisissä hallitreeneissä ilmeni sellainen, että Munkki huusi hallissa, koska halusi niin kovasti kentälle. Niinpä päätin valmistautua tähän sillä, että menimme paikalle hyvissä ajoin, jotta Munkki ehtii rauhoittua. Muuta ongelmaa kisapaikalla ei juurikaan ollut, paitsi, jos joku leikki äänekkäästi koiransa kanssa tai kehui sitä isoon ääneen. Silloin Munkki sekosi täysin. Rauhoittelin sitä ottamalla kontaktiin ja syöttämällä nameja niin pitkään että rauhoittui. Kentällä Munkki meni lähes kuin ajatus, tai ainakin ikäisekseen varsin mallikkaasti. Parista kontaktin putoamisesta huolimatta, varsin mallikasta seuraamista ja tehtävien suorittamista. Saimme 97 pistettä ja tulimme kolmansiksi! Ihan hyvin tuollaiselta pikkupennulta ekoista kisoistaan! :) Uskon, että riekkuminenkin tasoittuu, kun ikää ja kokemusta tulee lisää.
Sunnuntaina alkoi toko-kurssi. Sama riekkuminen jatkui sielläkin, kun samaan aikaan toisella kentällä treenasi agilityryhmä. Oli kova häiriö, mutta kykeni kuitenkin työskentelemään, joskin kerran halusi itse lähteä ulos rauhoittumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti