lauantai 22. syyskuuta 2012

Pentunäyttely Orivesi 22.9.

Aamulla herätys vähän ennen kuutta. Sade ehti jo alkaa ennen kuin starttasimme pakettiauton puoli kahdeksan jälkeen. Palasin vielä sisälle vaihtamaan sopivampia vaatteita, mutta eihän tietenkään löytynyt mitään... Nappasin pipon, kaulahuivin ja hanskat onneksi mukaan. Mutta vaikka vähän siinä vaiheessa mietinkin, mennäänkö kehään ollenkaan, päätin kuitenkin käydä edes näyttelypaikalla. Mukaan lähti myös Petri, Samu, Jojo ja Papu. Tarkoituksena käydä kehän jälkeen Ideaparkissa ja Ikeassa.

Onneksi ei tullut aamulla käytettyä aikaa föönaamiseen, koska se olisi ollut täysin turhaa. Kävelimme näyttelypaikalle muutaman sata metriä ja Sutin jalat ja parta oli ihan märkinä. Totta kai olisimme voineet myös kantaa sen häkissä, mutta onko se reilua koiraa kohtaan, ettei pääse yhtään jaloittelemaan eikä pissailemaan.

Kehään mentiin sitten kuitenkin. Kuulin myöhemmin, että tuomari Tanya Ahlman-Stockmari on tiukka tuomari, joten vaikka Suti olikin ainoa musta käppänä, luotan siihen, ettei tämä tuomari olisi ROPia ja KP:tä ihan raadolle antanut.

Suti käyttäytyi hyvin, joskin levottomasti silloin kun piti seistä paikallaan tuomarin sanellessa arvostelua. En kuitenkaan ihmettele, koska olihan se joutunut olemaan autossa ja häkissä pitkän aikaa. Pöydällä se käyttäytyi hienosti ja rohkeasti ja antoi tuomarin katsoa hampaat ja kopeloida muutenkin. Sain sen korvat kiepsautettua oikeaan asentoon ennen kehään menoa ja ne pysyivätkin hyvin siihen asti, kunnes Suti alkoi olla levoton arvostelun annon aikana.

Arvosteluun olen todella tyytyväinen!

 "Oikeat rungon mittasuhteet omaava hyvänkokoinen urospentu, jonka ylälinjan tulee vakiintua iän myötä. Hyvä kallo-osa. Kookkaat hieman kevyet korvat. Erinomainen purenta. Olkavarsi saisi olla viistompi. Erinomainen karvapeitteen laatu rungossa. Liikkuu hyvin takaa. Miellyttävä käytös." PEK1 ROP KP

Ensi vuoden puolella sitten oikeisiin näyttelyihin, jahka muilta touhuilta ehditään. Sain tänään tiedon, että Suti pääsi Laukan agilityn alkeiskurssille! Siitä se sitten alkaa :) Kotona ollaan jo harjoiteltu keppien ekaa (tai vikaa - miten se nyt katsotaan kun keppejä on vain kaksi) väliä ja putkea.

Yksi kuva Sutista palkintojen kanssa:


Vähän olevinaan? ;)


Ideaparkin pihassa kävelyllä näyttelyn jälkeen, kun parta oli jo kuivunut.

Ps. On tuon pikkuipanan kanssa helppoa! Näyttelypaikalla joku avasi punaisen sateenvarjon juuri kun olimme ohittamassa heitä eikä Suti reagoinut mitenkään. Avaajan oma tervu kyllä pelkäsi sateenvarjoa ja vähän kaikkea muutakin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti