sunnuntai 28. elokuuta 2011

Tämän illan harkat: Kuka on kiltti

Olen harjoitellut oikeaa ja vasenta pienen tarketin avulla eli meillä se tarkoittaa pientä muistipelikorttia. Se on tarpeeksi ohut, ettei kumpikaan saa sitä napattua kovin helposti suuhunsa.

Tänä iltana vahvistin aluksi Papulle tarkettia, eli sen pitää tökätä korttia kuonolla. Kun se oli tehnyt sen muutaman kerran, ehdin vain ajatella, että seuraavaksi haluan sen menevän maahan. Ja Papu tarjosi sitä samantien. Se meni maahan nätisti muistikortti etujalkojen välissä. Kun se muutaman vahvistuksen jälkeen pysyi paikallaan eikä enää edes noussut palkkaamisen ajaksi, aloin vaatia seuraavaa liikettä. Halusin, että se pistää kuononsa maahan etujalkojen väliin. Eipä tässäkään montaa yritystä tarvittu, kun se hoksasi homman!

Jojon tämän liikkeen harjoittelu eteni täysin samalla tavalla. Jojokin on siis alkanut oppia tämän koulutusmetodin idean! Voi olla, että tuo liike oli meidän koirille aika helppo, mutta pitää niitä silti osata palkata oikeansuuntaisesta aikeesta oikeaan aikaan. Mahtavaa huomata, miten ne ajattelee itse ja miten onnellisia ne on!

Nyt molemmat siis osaavat maata maassa pää etutassujen välissä. Minkähän käskyn siihen lisäisi? "Pyydä kauniisti"? Kuka on kiltti poika? Huomenna jatketaan taas vahvistamista. Olkoon tämä siis meidän ensi viikon harjoitusohjelma. Voi olla, että puolessa välissä viikkoa keskitään sitten taas jotain lisää :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti