torstai 28. toukokuuta 2009

Jäljestämiskurssilla

Ilmoittauduin Papun kanssa Ylökkin järjestämälle jäljestämiskurssille, joka oli tarkoitettu sen rotuisille koirille, joilla ei ole pk-oikeuksia. Tänään oli ensimmäinen kerta. Pääsimme heti tosi toimiin ja kaikkien koirat osasivat homman hienosti. Kouluttaja Mia Sandelin opasti kannustavasti ja taitavasti ja vastaili osaavasti kaikkiin kysymyksiin. Ensimmäinen tehtävämme on alkaa tehdä päiväkirjaa harjoittelustamme. Seuraava kerta on jo ensi tiistaina ja siihen mennessä olisi hyvä ehtiä tekemään muutama jälki. Ensimmäinen kysymys: Mistä täältä löytyy nurmikoita?

Harjoituspäiväkirja:
28.5.09 klo 18.30
Säätila: pouta, aurinkoinen, kohtalaista tuulta, juuri satanut
Kuka: Tallasin jäljen itse
Missä: Teivo, Ylöjärvi
Ikä: muutama minuutti
Pituus: n. 50 askelta
Jäljen nosto, janan pituus:
Muoto: suora
Tuulen suunta: myötä
Palkka: pieniä maksanpaloja, maalissa useampia, myös isompia
Kokemukset: Papu seurasi jälkeä tiiviisti, ei harhaillut. Alkuun eteni nopeammin, mutta rauhoittui nopeasti. Osa makupaloista jäi jäljelle, mikä ei kuitenkaan haittaa. Teputukseni tahtia piti hidastaa, etten suotta painosta koiraa.
Kotitehtävä: Tehdä samanlaisia jälkiä. Muista teputtaa rauhallisesti koiran perässä.

Tää oli kivaa! Kurssilla saamiani oppeja pystyn varmasti jatkossa hyödyntämään myös verijäljellä. Aikaa jäljen tekoon ei mene kauaa. Ainoa, mistä voi meille muotoutua ongelmia on, ettei meidän asuinpaikan lähellä ole hyviä nurmikenttiä harjoittelua varten. Toisin sanoen joudun joka kerta erikseen lähtemään tehdäkseni jäljen. Homma on kuitenkin tosi mielenkiintoista ja haluaisin meidän kehittyvän siinä, joten yritetään löytää jostain vaadittava aika.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti