Jojon jengi: Jojon jengin johtaja on poissa

Jouduimme lopettamaan Jojon sunnuntaina 10.9.2017. Vaikka Jojo olikin sairastanut jo pitkään ja se oli viimeisen viikon ajan ollut erityisen kipeä, tuli tilanne meille siltikin yllättäen ja tuo luopumisen hetki liian äkkiä.

Veimme Jojon päivystykseen sunnuntaina, koska se oli mielestäni sekava ja todella heikossa kunnossa. Viikonlopun aikana sen olo oli huonontunut niin paljon, että se oksenti saman tien kaiken mitä söi. Yritimme syöttää mahdollisimman pieniä annoksia, mutta ei siitä ollut apua. Ensin meinasimme, että viemme sen heti maanantaina omalle eläinlääkärille. Sitten tuntui, ettei se tule selviämään maanantaihin asti. Lähdimme päivystykseen sillä ajatuksella, että saadaan se tippaan, pahoinvoinninestolääkettä ja suolistoantibiootit. Nehän ne ennenkin on auttaneet.

Eläinlääkäri tunnusteli Jojon mahaa ja tunsi siellä jotain kovaa. Se ehdotti röntgeniä. Kuvan otettuaan hän totesi heti, että mahassa on suuri kasvain, todennäköisesti pernassa. Niitä kyllä leikataan onnistuneesti, mutta ottaen huomioon Jojon iän ja sydänvian ja sen, että se on todennäköisesti levinnyt imusolmukkeisiin, jotka olivat laajentuneet myös, hän suositti lopettamista. Olisimme voineet miettiä asiaa kotona korkeintaan pari päivää. Hän olisi antanut Jojolle kipulääkkeet ja pahoinvoinninestolääkkeet, mutta pohdittuamme tulimme siihen tulokseen, että kasvain painaa mahalaukkuun niin, ettei ruoka pysy mahassa, joten emme olisi voineet antaa sen oksentaa viimeisiä päiviään (olisi vielä tukehtunut oksennukseensa tai saanut sydänkohtauksen oksentaessaan), saatika pitää ilman ruokaa. Päätimme, että lopetuspiikki annetaan heti. Eläimen omistamisen vaikeimpia päätöksiä, jota olemme miettineet koko viikon: olisiko ollut kuitenkin vielä jotain tehtävissä, olisiko pitänyt tehdä jotain toisin jo aikaisemmin? Vaikka järjellä ajattelenkin sitä, miten kipeä Jojo viimeisellä viikolla oli, että ratkaisu oli oikea, tunteella mietin, olisimmeko voineet jollakin tutkimuksella saada tämän selville jo aiemmin. Hirveä päivä, joka laukaisi minulle luultavasti elämäni pahimman flunssan, joka on jatkunut nyt viikon. Minä kun en ole juuri koskaan sairaana, olen nyt lähes liikuntakyvytön.

Lapset olivat paikalla, kun tähän päätökseen päädyttiin. Vanhempi pääsi hyvästelemään Jojon. En voinut pidätellä tunteitani, vaan itkin avoimesti. Jälkikäteen mietin, että parempi, että lapsetkin näkevät, että eläimiäkin voi ja pitää surra, ja etten ole ihan tunteeton. Eikä sitä ole tarvinnut heille selitelläkään. Nuorempi totesi kotimatkalla, että Jojo syntyy uudelleen ja sitten se herää. Ihana asenne.

Kun tulimme kotiin, Suti ja Papu riehuivat vain, eivätkä ymmärtäneet, ettei Jojo olekaan mukanamme. Se jäi tuhkattavaksi. Nuorempi poika totesi: "Suti ja Papu ei kuole! Niitä ei viedä eläinlääkäriin!" Hänen kanssaan olemmekin käyneet tällä viikolla keskusteluja siitä, ettei yksin eläinlääkärissäkäynti aiheuttanut Jojon kuolemaa.

Myöhemmin illalla mentyäni makuuhuoneeseen huomasin, että Suti istuu sängyllä, kuuntelee pää kallellaan ja haistelee nenä pitkällä peittojen alle. Siellähän Jojo yleensä nukkui. Seuraavana aamunakin se vielä tökki peittoja ihan kuin olisi etsinyt Jojoa. Suti ja Jojo olivat aina hyvät leikkikaverit ja painivat ihan loppuun asti. Uskon kuitenkin, että Suti on tiennyt, ettei Jojo ole kunnossa, ehkä jopa haistanut syövän.

Siitä olen kiitollinen, että viimeisten viikkojen aikana tuli siliteltyä Jojoa paljon ja muutenkin pidettyä hyvänä. Siitä olen myös iloinen, että teimme Kotkan-reissun heinäkuussa. Jojo oli silloin vielä hyvässä kunnossa ja sain sieltä hyviä muistoja. Sen kanssa oli siellä niin helppoakin.

Jojon kanssa eläminen ei ole ollut meille helppoa koskaan. Ymmärrän, miksi russelia ei suositella kokemattomille koiranomistajille. Toisaalta Jojo oli myös luonteeltaan haastava. Meidän olisi pitänyt osata suojella sitä paremmin huonoilta kokemuksilta. Tilanteita vain tapahtui ja Jojo muisti ne loppuikänsä. Esimerkiksi eläinlääkärissäkäynnistä saatiin miellyttävämpi vasta Eläinklinikka Tähden hyvien eläinlääkäreiden ansiosta viimeisinä vuosina. Muuten se oli yhtä pakokauhua. Russeli ei ole erityisen koirasosiaalinen muutenkaan, mutta olisimme ehkä voineet pyrkiä välttämään pelottavia tilanteita, joissa Jojo joutui puolustamaan itseään. Näiden tilanteiden suhteen tuntosarveni kasvoivat vasta vuosien mittaan.

Jojo opetti meille kuitenkin todella paljon. Enpä tietäisi näitä koira-asioita, joita nyt tiedän, ilman, että olisin joutunut tekemään Jojon kanssa niin paljon töitä ja kouluttautumaan. Jojo tuli meidän esikoiseksemme ennen lapsia, joten onhan se selvää, että sen kanssa on koettu paljon. 15 vuoteen mahtuu kaikenlaista. Se on ottanut yhtä innokkaasti ja iloisena vastaan synnytyssairaalasta saapuvat lapsemme kuin vieraatkin. Se on kasvattanut kahdesta käppänäveljestään hienot pikkuveljet itselleen. Välillä on tapeltu, mutta suurimmaksi osaksi ollaan oltu sovussa. Se on sopeutunut paikkaan kuin paikkaan. Olemmekin aina reissanneet koirien kanssa ja niiden ehdoilla ympäri Suomea. Ne ovat olleet meidän kanssa hotelleissa, mökeissä ja kylpylöissä ja pärjänneet aina. Yhden kerran jätimme videolaitteen kuvaamaan Jojoa ja Papua, kun jätimme ne hotellihuoneeseen. Muutaman kerran ne vaihtoivat vähän paikkaa, mutta muuten vain nukkuivat. Sen jälkeen luotimme siihen, että kyllä ne osaavat käyttäytyä. Olen onnellinen, että löysimme tämän kodin viisi vuotta sitten ja Jojo sai asua stressittömässä ympäristössä viimeiset vuotensa. Se sai täällä myös toteuttaa itseään, eli kaivaa kuoppia ihan huoletta, jos siltä tuntui. Sen stressitaso laskikin täällä asumisen myötä. Se asui meidän kanssa Nokialla, Jyväskylässä ja Hankasalmella yhteensä kuudessa eri asunnossa. Viime vuosina kuulo siltä lähti, mutta näkö pelasi edelleen täydellisesti loppuun asti. Jojohan katsoi aina televisiota ja haukkui nuorempana kaikki televisiossa olleet koirat. Esimerkiksi sutta se ei haukkunut koskaan. Viime vuosina se haukkui kaikki liikkuvat eläimet, myös piirretyt. Sen kanssa oli todella ärsyttävää katsoa Hauskoja kotivideoita!

Jojo oli aina kova saunomaan. Se halusi mukaan ihan pentuna, mutta ei siinä asunnossa mahtunut saunan oven alta. Olimme, että ei kai koira voi saunoa. Kun avasin sille oven, se hyppi heti lauteille. Sitten olimme, että ei kai se ainakaan ylimmällä lauteella voi olla. Mutta ei se halunnut olla alalauteilla. Sitten olimme, että kai sen pitää ainakin juoda koko ajan saunassa. Jojo opetti tässäkin, että väärässäpä olette. Silloin kun asuimme asunnoissa, joissa se pääsi saunaan itse, se meni jo alkulämpöihin. Se haistoi, milloin saunassa oli tarpeeksi lämmin. Jos se ei itse sopinut oven alta, se kävi taahaamassa meidän luona ilmaisten, että saunaan pitäisi jo päästä. Sitten se kävi jäähyttelemässä ja tuli meidän kanssa saunaan. Sitten se kävi jäähyttelemässä ja meni vielä jälkilämpöihin! Kyllä sitä on kaikki meillä saunoneet ihmetelleet, kun koira makaa ylälauteilla niiden kanssa. Meillä oli joskus Ylökkin-vuosina agilitytreenit sunnuntaisin ja lämmitimme usein saunan sen jälkeen. Kerran ei saunominen huvittanutkaan meitä ihmisiä, eikä saunaa pistetty päälle. Jojo alkoi ravata kylpyhuoneen ja olohuoneen väliä, että saunaan pitäisi nyt päästä. Hetken jo mietittiin, että pitäisiköhän sitä kuitenkin saunoa! Sydänvikakin löydettiin sillä perusteella, ettei se halunnut enää saunoa. Kun lääkitys saatiin kuntoon, saunominen jatkui. Ihan viime viikkojen aikana se ei enää tullut saunaan.