torstai 25. toukokuuta 2017

Jojo 14v 9kk ja Papu 12v 9kk

Tässä kuussa Jojo ja Papu täyttivät 9 kk päälle 14 ja 12 vuotta.

Molemmat ovat olleet tässä kuussa terveinä. Papu tosin syö multaa, joten olemme lisänneet sen ruokaan kalkkia. En ole vielä huomannut, onko siitä ollut apua.

Papu alkoi keväällä auringon alkaessa nousta aikaisin, stepata makuuhuoneen ovella, että nouskaa jo, päästäkää pihalle. Kun se tuli takaisin sisälle, se alkoi stepata, että nouskaa jo ja antakaa jotain syötävää! Onneksi sekin on ilmeisesti tottunut valoisuuteen, eikä ole tällä viikolla enää herättänyt meitä. Itse asiassa se ei kuullut mitään, kun eilen aamulla heräsimme. Nukkui vain sikeää unta sohvalla.

Jojo puuhasteli eilen autotallissa ja söi Kennelkerhon mätsäripalkintoja pari pussia! Aargh! Oli vähän maha isollaan...

Tänä keväänä on ollut pitkään viileää, joten punkkejakin on löytynyt vasta nyt ilmojen lämmettyä. Jojolla oli yksi sisäreidessä ja Papulla 3-5 päässä. Onneksi ne olivat vasta kiinnittyneet. Mitähän punkkikarkoitetta tänä vuonna keksisi?

Purimme kasvimaan ja vedimme pohjalla olleen suojakankaan pois. Sen alta paljastui pitkät myyrien käytävät, joita Jojo ja Suti tutkivat suurella mielenkiinnolla. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti