keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Meillä kävi munkki, me saatiin Munkki!

Kesälomien alkaessa noudin meille uuden perheenjäsenen Lempäälästä Päkäpaimenen-kennelistä. Olimme onnekkaita, että saimme juuri Munkin (bcu Päkäpaimenen Hanskat Hukassa)! Tästä pennusta tuli alusta asti vain "sellainen olo". Pentutestin perusteella mielipiteeni vain vahvistui, mutta en halunnut vaikuttaa kasvattajan päätöksentekoon omilla tuntemuksillani. Yhden uroksista halusin jättää kuitenkin pois vaihtoehdoista sen takia, että se oli haukkunut jonkin verran testin aikana. Munkki oli haukahtanut yhden ainoan kerran, eikä se kyllä ole juuri haukkunut meillä ollessaankaan. Tällä pennulla on hirmuinen taistelutahto, mikä on hyvä harrastuskoiran kanssa, mutta todella rasittava pikkupentuvaiheessa! Onneksi olemme aika hyvin saaneet jo opetettua sille irti-käskyn ja antaneet luvallista revittävää lahkeiden sijasta.

Uusia leluja: https://youtu.be/vrMn7-MxEgA


Kasvattaja oli keksinyt Munkki-nimen, olivathan muutkin pennut syntymänimiltään onnekkaita, eli Lykky, Säkä, Mäihä, Tuuri ja Hups. Meidän mielestä se oli niin hauska, että päätimme jo alussa, että jos saamme tämän pennun, tuo nimi jää. Samu keksi ainoan varteenotettavan kilpailevan nimivaihtoehdon, Bendyn, joka on kauhupelihahmo ja tarkoittaa englannista suomennettuna taipuisaa, mutta Munkki vei kuitenkin voiton siitäkin. Haluan, että koirilla on suomalainen nimi, joka ei ole samalla ihmisen nimi. Munkki oppi tunnistamaan nimensä jo seuraavana päivänä.

https://www.youtube.com/watch?v=da0--Gh0Seo

Olen hämmästynyt pennun nokkeluudesta! Olen kyllä kuullut, miten nopeita bortsut ovat oppimaan, mutta olen yllättynyt silti! Ensinnäkin tällä pennulla on valtava tarve nuolla minun ja myös muiden naamoja (avoimuus, kontaktihakuisuus), toisekseen se palkkautuu erinomaisesti ihan pelkillä kehuillakin, joskin tykkää leluista ja ruuastakin. Se oppi nopeasti, että saa ruuan kun katsoo silmiin. Silmiin se on minua jatkuvasti katsomassakin <3 -k="" :d="" aloin="" asentoon.="" bortsun="" dynsinkin="" ensimm="" harjoitelleet="" hoksaamaan="" hy="" hyv="" isen="" istumisen="" iv="" ja="" jos="" k="" kautta="" kerran="" ksi="" lis="" llimisasentoon="" lonkan="" maahan.="" maahanmenon.="" maata="" maate="" matkimistaitoja="" meni="" mietti="" mik="" miten="" munkki="" n="" naksutinta="" namiruudun="" nbsp="" nurmikolle.="" olemme="" olen="" on="" oppi="" p="" pist="" pyysin="" saisin="" samantien="" se="" sekin="" sen="" siihen="" sikosketuksella.="" sit="" sky="" st="" sutin="" t="" taito="" taputtelin="" tehnyt="" testata="" tin="" toki="" ulos="" vieress="" viikon="" vilkaisi="" ydelliseen="" yhden="">

Maahanmenoharjoitus: https://youtu.be/kP_UVf_6q1I


Eka namiruutu: https://youtu.be/KA0LIOD9tMM


Maailmallakin olemme jo seikkailleet. Munkki on käynyt 4H:n Kalevala-esityksen harjoituksissa ilahduttamassa kaikkia. Autossa matkaaminen oli aluksi ikävää ja Munkki huuti ainakin alkumatkasta ja oksensikin parilla reissulla. Niin on sekin alkanut nyt sujua, eikä ole enää mitään ongelmia. Käytiin harjoitusraveissakin viime viikolla. Muuten meni hyvin, mutta liian innokas Munkki olisi lähtemään jahtaamaan hevosia, joten harjoittelemme vielä parempaa remmikäytöstä ennen kuin menemme seuraavan kerran. Sain sen kyllä hyvin luokseni ja se leikki kanssani ja rentoutuikin lepäämään, mutta en halua, että se oppii sinkoilemaan remmissä. Joka paikassa missä olemme olleet, Munkki on hienosti osannut myös rentoutua ja pistänyt maate kun olen pyytänyt.

Kotona ollessani olen tehnyt paljon polttopuita. Munkki nukkuu rantteella lähelläni, eikä välitä kolinasta ja paukkeesta mitään. Suti valvoo tietysti myös työntekoa ja pihapiiriä. Ne ovatkin leikkineet jo yhdessä joitakin kertoja juuri puunteon yhteydessä. Moottorisaha pelotti alkuun, mutta siihenkin Munkki tottui nopeasti. Suti on niin hyvä esimerkki rauhallisella käytöksellään, että sekin varmasti helpottaa Munkin suhtautumista outoihin tilanteisiin. Pari kertaa koirat ovat olleet itsekseen kotona muutaman tunnin ajan. Munkki on ilmeisesti nukkunut koko ajan, sillä se tulee unisena vastaan, eikä ole pissaillut eikä tehnyt tuhoja.

https://youtu.be/PDIpLFi89TM


Piipliin Munkki on suhtautunut uteliaasti, mutta kunnioittavasti. Jos Piipli on sähissyt tai muuten varoitellut, Munkki on heti perääntynyt. Luottamus on siis kasvanut ja Piipli onkin päästänyt Munkin jo haistelemaan itseään, ja makoilee sängyllä rauhassa, vaikka Munkki touhuaa vieressä. Ehkä niistä tulee ihan hyvät kaverit!

Ihastelen sitä, miten hyvin Munkki osaa rauhoittua, vaikka meilläkin elämää riittää. Kun se nukahtaa, se nukkuu tosi sikeästi. Tosi ihana pakkaus!

https://www.youtube.com/watch?v=GOd7oOerUdc

https://youtu.be/PxvLtNCWkPU


Ilmoita, jos videolinkit eivät toimi!

Meidät löytää myös instasta nimellä jojonjengi. Olen sitä käyttänyt eräänlaisena pentupäiväkirjana.

Kasvattajan upea pentukuvakansio löytyy: https://pakapaimenen.kuvat.fi/kuvat/Kasvatit/HH-pentue/





maanantai 14. toukokuuta 2018

Toko PMK 10.5.2018

Sutin kanssa kävimme pitkästä aikaa toko-kokeessa helatorstaina. Ensimmäistä kertaa kastroinnin jälkeen. Ihan kuin minulla olisi ollut eri koira!! Okei, pientä epätarkkuutta kyllä löytyi, niin kuin käppänän kanssa aina ja yksi liike nollattiin, mutta muuten seuraaminen oli jopa oikein hyvää!! Tällä kertaa Suti ei meinannut istua perusasentoon, mikä oli nyt sitten tämän päivän juttu... Pisteet jäivät nippanappa alle ykköstuloksen, joten loi uskoa siihen, että voimme pian alkaakin saamaan ykkösiä.

Paikkamakuu 9
Seuraaminen 8
Liikkeestä maahanmeno 0
Luoksetulo 9
Kapulanpito 9,5
Kaukot 8
Estehyppy 9
Kokonaisvaikutus 8
Yht. 156/200, sijoitus 2/7


maanantai 26. helmikuuta 2018

Tupa täynnä toipilaita

Aloitin vuoden katselemalla toko-kokeita ja meinasin käydä Sutin kanssa kokeissa joka kuussa. Hakemaan kokemusta ja harjoittelemaan yhteistyötä. Ehdin jo ilmoittautua helmikuun kokeisiin, kun Suti alkoi oireilla peräpäätään. Eläinlääkärissä todettiin anaalit tukkeutuneen ja annettiin kipulääkekuuri. Niinpä tuli 28 päivän kisaamiskielto. Hyvinpä alkoi...

Piipli steriloitiin helmikuun alussa. Miten nuoren kissan pystyy pitämään paikallaan, ettei se hyppisi? Ei mitenkään! Kun Piipli oli kunnolla herännyt, se alkoi liikkua ihan samalla tavalla kuin ennenkin ja seuraavana päivänä jo hyppi ja kiipeli ihan kuin ei olisi missään leikkauksessa ollutkaan. Niinpä pelkäsin, että sillä vielä tikit repeää. Sillä alkoikin kasvaa patit mahan alle, mistä tietysti huolestuin ja aloin pelätä tyrää. Google kuitenkin jälleen tiesi, että kyse on kudosnesteenkertymisestä, mikä poistuu parissa viikossa. Ja niinhän ne sitten hävisivätkin :)

Tässä muutaman viikon sisällä on alkanut Sutin ja Piiplin suhdekin muuttua. Ne ovat nukkuneet samalla sohvalla silloin, kun Samu on ollut yksin kotona. Niinpä aloimme pitää asuntoa jakanutta porttia auki ja tänä viikonloppuna ne nukkuivat molemmat meidän sängyssä!

Tänä viikonloppuna Suti kastroitiin. Kyllästyin sen yliseksuaalisuuteen. Toivon, että tämän jälkeen harrastaminenkin helpottuu, kun ei tarvitse mennä niin vahvasti hajumaailmassa. Eläinlääkäri sanoi, että siihen kastrointi yleensä auttaa. Mielenkiinnolla odottelen. Samalla Suti sai antibioottikuurin sillä anaalit olivat edelleen tulehtuneet. Kokeisiin pääsemme siis aikaisintaan huhtikuussa.



sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Tervetuloa uusi vuosi ja uudet kujeet

Viime vuonna ei juurikaan kisattu, elettiin ihan tavallista arkea, tosin reissattiin paljon. Olen niin kiitollinen siitä, että Jojo oli vielä Kotkan-reissulla mukanamme ja terveenä. Olen todella onnellinen, että Papu oli kanssamme vielä lokakuun alussa Kolilla, joskin jo tuolloin oli joitakin oireita havaittavissa. Sutin kanssa lenkkeiltiin paljon ja koitettiin saada meidän kontaktiongelmaa korjattua. Oikeastaan vasta nyt olen alkanut saada tulosta aikaan. Kiitos siitä kuuluu Sasupanin kurssille, jonka kävimme marras-joulukuussa.

Loppuvuoden koitimme opetella elämään vain yhden koiran kanssa. Suti vaikuttaa rennommalta ja on alkanut leikkiä. Ehkäpä sekin stressasi Jojon ja Papun sairastelusta. Kyllähän koira vaistoaa sairauksia. Kuten olin pelännyt, Sutilla on ilmennyt eroahdistusta. Uutta koiraa haaveilen ottavani kuitenkin vasta ensi kesänä. Sen sijaan otimme Samun kauan haluaman kissan. Aivan mahtava tapaus! Tosi reipas ja rohkea! Toivottavasti alkavat Sutin kanssa pian tulla toimeen keskenään. Hyvältä vaikuttaa jo!

Sasupanin treeneissä harjoittelimme tunnistamaan oikea mielentila. Kouluttajan tyyli ja tapa sopivat minulle loistavasti ja hyväksyin hänen perustelunsa täysin. Rentouduin, eikä Suti meinannutkaan lähteä haistelemaan maata. Harjoittelimme käsikosketusta ja jalkojen kiertämistä ja erityisesti oikean mielentilan huomaamista. Meinaan osallistua jatkossakin hänen koulutuksiinsa.

Nyt olemme käyneet parina sunnuntaina Kennelkerhon treeneissä Haukkuvaarassa. Pyrin toteuttamaan Sasupanin kouluttajalta saamiani ohjeita ja yllätyksekseni niistä on ollut heti hyötyä! Viime viikolla haisteluhetket olivat todella lyhyitä. Suti oli tosi innokas ja halukas tekemään hommia. Saimme jopa harjoiteltua ihan oikeita liikkeitäkin, eikä vain hinkattu perusasentoa ja kontaktia. Menin halliin Suti sylissäni. Näin se sai katsella ja totutella hallin hajuihin, eikä tarvinnut aloittaa maan haistelua. Sitten laitoin sen hetkeksi kevythäkkiin ja otin sen sieltä matolle. Matolta lähdimme käsikosketuksilla kentälle, sitten otimme jalkojen kiertämistä ja siitä kuin huomaamatta seuraamista. Sutilla oli tosi hyvä mielentila! Tänään hallissa oli enemmän porukkaa ja toinenkin kenttä oli käytössä. Ahtaus häiritsi minua, enkä ollut niin rento kuin edelliskerralla ja se näkyi Sutissakin. Nenä meni maahan paljon enemmän kuin edelliskerralla. Teimme lyhyitä harjoituksia ja jo toisella kerralla kun hain Sutin häkistä, se oli jo innokkaampi tekemään töitä. Vaikka nenä menikin maahan useammin, en hermostunut, vaan nostin vain Sutin välillä syliini "tasoittumaan". Saimme kuitenkin harjoiteltua ihan oikeita liikkeitäkin, esim. ruutua teimme ensimmäistä kertaa hallissa!! Tosi hyvä fiilis!

Tältä vuodelta toivon, että saan HTM-tutkinnon valmiiksi, alan viihtyä uusissa tehtävissäni ja saan jatkosopimuksen nykyiseen työpaikkaani tai sitten, että työllistyn uuden tutkintoni mukanaan tuomiin tehtäviin. Sutin kohdalta toivon, että pääsisimme toko-kokeisiin ja käymään erilaisissa koulutuksissa. Näyttelyitäkin katselin, mutta en sitten kuitenkaan innostunut. Kävimme marraskuussa kääpiösnautsereiden jalostustarkastuksessa, josta Suti sai neljä pistettä, mikä on erinomainen tulos! Enpä taida jaksaa nähdä vaivaa. Toivon, että narttu, jonka pennun haluaisin, saa pentuja, kuten kasvattajansa on suunnitellut keväälle. Toivon, että pentuja tulisi riittävän paljon ja että yksi pennuista olisi meille sopiva. Emä ja isä ovat ainakin aivan mahtavia luonteeltaan - juuri sellaisia kuin meille haluaisin. Pentu olisi käyttölinjainen, mutta ei paimennuslinjainen. Petri haluaisi meille russelin. Olen sen hänelle luvannut, jos itse saan oman pentuni ensin ja hän huolehtii russelin koulutuksesta. Sutista tulisi mahtava isoveli.

Papua minulla on välillä niin kova ikävä, että rintaa ja kurkkua puristaa.

Uudesta vuodesta toivon onnellista ja aktiivista!

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Papu - sydämeni valittu 4.8.2004-25.10.2017

Ei voi ennustaa kenenkään päivien määrää. Jos jotain, niin sen, olen oppinut tämän syksyn aikana. Liian pian Jojon lähdön jälkeen jouduimme luopumaan myös Papusta, täysin yllättäen!

Keskiviikkona 25.10.2017 tulin töistä äitini kyydillä. Papu oli Sutin kanssa iloisena vastassa. Annoin ruuan puoli kuuden maissa, juuri ennen kuin olin lähdössä Hankasalmen Kennelkerhon hallituksen kokoukseen. Ihmettelin Papun syöntiongelmia, mutta näytti kuitenkin siltä, että se saa syötyä. Sanoin Petrille, että katsoo Papun perään ja neuvoin, miten saa sen oksentamaan, jos tuntuu, että se meinaa tukehtua. Pääsin perille kokouspaikalle niin Petri soitti, että oli löytänyt Papun takapihalta marjapuskien välistä makaamasta. Se ei pystynyt kävelemään. Hengitti, joten tuskin oli tukehtumassa, enkä antanutkaan lupaa oksennuttaa. Kotiinpäästyäni näin siitä heti, ettei se selviä: meidän on pakko lähteä päivystykseen, mutta todennäköisesti vain lopettamaan sen. Automatkalla sen hengitys katkeili välillä ja luulinkin sen kuolevan jo matkalla. Perillä se ei pystynyt seisomaan puntarissa ja nostaessani sen, se alkoi sätkiä kuin paniikissa. Hoitopöydällä se vain makasi kyljellään, eikä pyrkinytkään pystyyn. Sanoin hoitohenkilökunnalle, etten tiedä, onko se tukehtumassa vai onko se halvaantunut. Eläinlääkäri katsoi ikenet ja huulet (valkoiset) ja mittasi lämmön (34,1 astetta) ja arveli, että sillä on sisäinen verenvuoto. Ultrassa näkyi vatsaontelossa suuri massa ja sen ympärillä nestettä, joka oli kuulemma verta. Eläinlääkäri arveli, että kasvain on pernassa tai maksassa ja revennyt. Mitään ei ollut tehtävissä.

Yllätys oli suuri, koska emme tienneet Papun kasvaimesta mitään. Se oli kyllä ollut vähän erikoinen omaan silmääni, mutta ei kuitenkaan niin hälyyttävästi, että olisin vielä vienyt sitä tutkimuksiin. Oma iloinen ja reipas itsensä se oli loppuun asti. Kasvain kyllä selittää viime viikkoina sattuneet sisälle pissaamiset. Ne olivat kuitenkin niin satunnaisia, ettei sekään soittanut kelloja.

Arvelin, että Papu olisi kevääseen mennessä poissa, mutta enpä uskonut, että näin pian Jojon lähdön jälkeen! Koti on tuntunut nyt todella oudolta. Emme olleet vielä tottuneet olemaan ilman Jojoakaan ja nyt meillä on vain Suti. Hirveä syksy ollut!

Muistan, kun kävimme katsomassa Papua ensimmäistä kertaa Piian luona Valkeakoskella. Nartun hän halusi pitää itsellään, mutta saimme valita, minkä tahansa uroksen. Hän sanoi, että jos haluamme näyttelykoiran, kannattaisi ottaa isoin uroksista. Kuitenkin joka kerta, kun näin Papun pentujen joukossa, se erottui silmääni ja muistan kysyneeni aina, kuka tuo pentu on. Se oli aina Papu. Sydämeni valitsi tämän pennun. Sitä valintaa ei tarvinnut katua! Papu tuntui aina toimivan kuin ajatukseni voimalla, se oli kiltti ja tottelevainen. Kun olin sen kanssa pentukurssilla ensimmäistä kertaa ja annoin sille kontaktista nakinpalan, se tapitti sen jälkeen minua tiiviisti. Voi miten kaipaankin sitä sen kontaktihakuisuutta ja halua tehdä kanssani töitä!

Saimme kokea yhdessä niin paljon! Papun kanssa aloin kisata tokossa ja agilityssa, kiersimme näyttelyitä, kävimme jälkikursseilla, kokeilimme vaikka mitä! Kävin sen kanssa jopa rallytoko-kisoissa silloin, kun laji oli vielä epävirallinen. Saimme tuomarilta kommentin: osaava pari!

Papun kisaura päättyi, kun sen toinen silmä sokeutui veriripulin aiheuttaman bakteeritulehduksen takia. Sinä kesänä Papu meinasi kuolla ensimmäisen kerran. Se meni niin heikkoon kuntoon, ettei jaksanut kävellä. Silloin sen verenkiertoon oli päässyt bakteereita, mikä aiheutti oikeaan silmään silmänpohjanrappeuman, joka todennäköisesti sokeutti silmän. Samana syksynä se loukkasi myös selkänsä hypättyään syliini keinutuoliin. Silloin oli pakko jättää agility pois: en uskaltanut ottaa riskiä, että se tippuisi jostain ja satuttaisi itsensä pahasti. Tokoa jatkoimme vielä jonkun vuoden, mutta sekin oli hankalaa. Kotikoirana Papu vietti onnelliset viimeiset vuotensa. Pihavahtina se oli maailman paras päivystäjä. Tosin tämäkin vastuu siirtyi viime vuosina Sutille Papun kuurouduttua. Viime aikoina se ei enää kuullut edes käsien läpsytystä. Viittomilla mentiin pari vuotta. Onneksi vanha agilitykoira osasi seurata ohjausta hyvin :) Muutamia kertoja Papu meinasi tukehtua johonkin. Opin sen kanssa oksennuttamaan koiran suolalla. Se johtui sen hampaista. Luultavasti sillä oli liian pieni suu ja hampaita puuttui muutenkin. Sillä muodostui myös hammaskiveä nopeammin ja helpommin kuin Jojolla.
Kun Papu tuli meille, se vierasti alkuun Jojoa. Seuraavana aamuna se hyökkäsi Jojon kimppuun ja ne olivat erottamattomat kaverit sen jälkeen. Toki riitojakin oli! Molemmat tunsivat toistensa kotkotukset ja välillä kilahti jomman kumman päässä oikein kunnolla. Sain joitakin kertoja olla erotuomarina. Kun Suti muutti meille, Jojo tuli sen kanssa toimeen heti, Papulta meni monta viikkoa ennen kuin se hyväksyi pennun. Papulla oli voimakas tarve vartijoida lattialla olevia esineitä. Siitä niitä riitoja usein sitten tuli, kun se hyökkäsi Jojon kimppuun, eikä Jojo edes ymmärtänyt Papun vahtineen vain lattialla olevaa sukkaa. Huoh...

Papun mukana sydämestäni lähti palanen. Toimme Papun kotiin ja hautasimme sen kotipihalle. Se tuntui oikealta. Minun rakkaani. Kaipaamme sinua niin paljon!

RIP Papu, Afortunado, 4.8.2004-25.10.2017

(En saa tätä häröä pois. Se ei näy muokkausversiossa. Pahoittelen!)
<3 -="" ajatusteni="" enk="" ihana="" ja="" katunut="" kiltti="" koira="" koskaan="" minun="" niin="" oli.="" p="" papu="" rakkaani="" toimiva="" tottelevainen="" voimalla=""><3 19="" 200="" aina="" bh-kokeen="" ei="" eik="" ensimm="" eri="" halua="" helppo="" hommia="" ik="" inen="" irrottanut="" iselle="" isen="" j="" ja="" jalostustarkastuksessa="" kaipaankaan="" kanssani="" katsettaan="" kisaamista.="" kisakaveri="" kun="" kuukauden="" lajeja="" lkeen="" luonnetestin="" luotettava="" me="" melkein="" menimme="" minua="" minulle="" miss="" miten="" mutta="" muutaman="" my="" n="" nakinpalan="" nbsp="" oikein="" oli="" opettelemaan="" p="" papu="" paras="" parhaamme="" parhaansa.="" pentukurssille="" pisteell="" pistett="" rj="" s="" saatuaan="" sai="" se="" sen="" sit="" suoritti="" tapitti="" tehd="" tiiviisti="" tty="" voi="" yritettiin="" yritti="">
Jälkikurssilla. 

Koiraetsintähommissa maalissa.

Papu oli snautseri-pinseriyhdistyksen Pirkanmaan alaosaston vuoden koira vuonna 2010.

Kuopion tokon SM-kisoissa edustimme Ylökkin joukkuetta Avoimessa luokassa.

Jojo ja Papu ottamassa aurinkoa talon päässä.

Vahtikoirat ihmettelemässä naapurin hevosia.

Voi tuota intoa!

Vielä muutama vuosi sitten sujui agilitykin. Kuuroutumisen jälkeen emme voineet tehdä oikein mitään.

Papu Santalahdessa Kotkassa kahlailemassa meressä heinäkuussa 2017.

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Jojon jengin johtaja on poissa

Jouduimme lopettamaan Jojon sunnuntaina 10.9.2017. Vaikka Jojo olikin sairastanut jo pitkään ja se oli viimeisen viikon ajan ollut erityisen kipeä, tuli tilanne meille siltikin yllättäen ja tuo luopumisen hetki liian äkkiä.

Veimme Jojon päivystykseen sunnuntaina, koska se oli mielestäni sekava ja todella heikossa kunnossa. Viikonlopun aikana sen olo oli huonontunut niin paljon, että se oksenti saman tien kaiken mitä söi. Yritimme syöttää mahdollisimman pieniä annoksia, mutta ei siitä ollut apua. Ensin meinasimme, että viemme sen heti maanantaina omalle eläinlääkärille. Sitten tuntui, ettei se tule selviämään maanantaihin asti. Lähdimme päivystykseen sillä ajatuksella, että saadaan se tippaan, pahoinvoinninestolääkettä ja suolistoantibiootit. Nehän ne ennenkin on auttaneet.

Eläinlääkäri tunnusteli Jojon mahaa ja tunsi siellä jotain kovaa. Se ehdotti röntgeniä. Kuvan otettuaan hän totesi heti, että mahassa on suuri kasvain, todennäköisesti pernassa. Niitä kyllä leikataan onnistuneesti, mutta ottaen huomioon Jojon iän ja sydänvian ja sen, että se on todennäköisesti levinnyt imusolmukkeisiin, jotka olivat laajentuneet myös, hän suositti lopettamista. Olisimme voineet miettiä asiaa kotona korkeintaan pari päivää. Hän olisi antanut Jojolle kipulääkkeet ja pahoinvoinninestolääkkeet, mutta pohdittuamme tulimme siihen tulokseen, että kasvain painaa mahalaukkuun niin, ettei ruoka pysy mahassa, joten emme olisi voineet antaa sen oksentaa viimeisiä päiviään (olisi vielä tukehtunut oksennukseensa tai saanut sydänkohtauksen oksentaessaan), saatika pitää ilman ruokaa. Päätimme, että lopetuspiikki annetaan heti. Eläimen omistamisen vaikeimpia päätöksiä, jota olemme miettineet koko viikon: olisiko ollut kuitenkin vielä jotain tehtävissä, olisiko pitänyt tehdä jotain toisin jo aikaisemmin? Vaikka järjellä ajattelenkin sitä, miten kipeä Jojo viimeisellä viikolla oli, että ratkaisu oli oikea, tunteella mietin, olisimmeko voineet jollakin tutkimuksella saada tämän selville jo aiemmin. Hirveä päivä, joka laukaisi minulle luultavasti elämäni pahimman flunssan, joka on jatkunut nyt viikon. Minä kun en ole juuri koskaan sairaana, olen nyt lähes liikuntakyvytön.

Lapset olivat paikalla, kun tähän päätökseen päädyttiin. Vanhempi pääsi hyvästelemään Jojon. En voinut pidätellä tunteitani, vaan itkin avoimesti. Jälkikäteen mietin, että parempi, että lapsetkin näkevät, että eläimiäkin voi ja pitää surra, ja etten ole ihan tunteeton. Eikä sitä ole tarvinnut heille selitelläkään. Nuorempi totesi kotimatkalla, että Jojo syntyy uudelleen ja sitten se herää. Ihana asenne.

Kun tulimme kotiin, Suti ja Papu riehuivat vain, eivätkä ymmärtäneet, ettei Jojo olekaan mukanamme. Se jäi tuhkattavaksi. Nuorempi poika totesi: "Suti ja Papu ei kuole! Niitä ei viedä eläinlääkäriin!" Hänen kanssaan olemmekin käyneet tällä viikolla keskusteluja siitä, ettei yksin eläinlääkärissäkäynti aiheuttanut Jojon kuolemaa.

Myöhemmin illalla mentyäni makuuhuoneeseen huomasin, että Suti istuu sängyllä, kuuntelee pää kallellaan ja haistelee nenä pitkällä peittojen alle. Siellähän Jojo yleensä nukkui. Seuraavana aamunakin se vielä tökki peittoja ihan kuin olisi etsinyt Jojoa. Suti ja Jojo olivat aina hyvät leikkikaverit ja painivat ihan loppuun asti. Uskon kuitenkin, että Suti on tiennyt, ettei Jojo ole kunnossa, ehkä jopa haistanut syövän.

Siitä olen kiitollinen, että viimeisten viikkojen aikana tuli siliteltyä Jojoa paljon ja muutenkin pidettyä hyvänä. Siitä olen myös iloinen, että teimme Kotkan-reissun heinäkuussa. Jojo oli silloin vielä hyvässä kunnossa ja sain sieltä hyviä muistoja. Sen kanssa oli siellä niin helppoakin.

Jojon kanssa eläminen ei ole ollut meille helppoa koskaan. Ymmärrän, miksi russelia ei suositella kokemattomille koiranomistajille. Toisaalta Jojo oli myös luonteeltaan haastava. Meidän olisi pitänyt osata suojella sitä paremmin huonoilta kokemuksilta. Tilanteita vain tapahtui ja Jojo muisti ne loppuikänsä. Esimerkiksi eläinlääkärissäkäynnistä saatiin miellyttävämpi vasta Eläinklinikka Tähden hyvien eläinlääkäreiden ansiosta viimeisinä vuosina. Muuten se oli yhtä pakokauhua. Russeli ei ole erityisen koirasosiaalinen muutenkaan, mutta olisimme ehkä voineet pyrkiä välttämään pelottavia tilanteita, joissa Jojo joutui puolustamaan itseään. Näiden tilanteiden suhteen tuntosarveni kasvoivat vasta vuosien mittaan.

Jojo opetti meille kuitenkin todella paljon. Enpä tietäisi näitä koira-asioita, joita nyt tiedän, ilman, että olisin joutunut tekemään Jojon kanssa niin paljon töitä ja kouluttautumaan. Jojo tuli meidän esikoiseksemme ennen lapsia, joten onhan se selvää, että sen kanssa on koettu paljon. 15 vuoteen mahtuu kaikenlaista. Se on ottanut yhtä innokkaasti ja iloisena vastaan synnytyssairaalasta saapuvat lapsemme kuin vieraatkin. Se on kasvattanut kahdesta käppänäveljestään hienot pikkuveljet itselleen. Välillä on tapeltu, mutta suurimmaksi osaksi ollaan oltu sovussa. Se on sopeutunut paikkaan kuin paikkaan. Olemmekin aina reissanneet koirien kanssa ja niiden ehdoilla ympäri Suomea. Ne ovat olleet meidän kanssa hotelleissa, mökeissä ja kylpylöissä ja pärjänneet aina. Yhden kerran jätimme videolaitteen kuvaamaan Jojoa ja Papua, kun jätimme ne hotellihuoneeseen. Muutaman kerran ne vaihtoivat vähän paikkaa, mutta muuten vain nukkuivat. Sen jälkeen luotimme siihen, että kyllä ne osaavat käyttäytyä. Olen onnellinen, että löysimme tämän kodin viisi vuotta sitten ja Jojo sai asua stressittömässä ympäristössä viimeiset vuotensa. Se sai täällä myös toteuttaa itseään, eli kaivaa kuoppia ihan huoletta, jos siltä tuntui. Sen stressitaso laskikin täällä asumisen myötä. Se asui meidän kanssa Nokialla, Jyväskylässä ja Hankasalmella yhteensä kuudessa eri asunnossa. Viime vuosina kuulo siltä lähti, mutta näkö pelasi edelleen täydellisesti loppuun asti. Jojohan katsoi aina televisiota ja haukkui nuorempana kaikki televisiossa olleet koirat. Esimerkiksi sutta se ei haukkunut koskaan. Viime vuosina se haukkui kaikki liikkuvat eläimet, myös piirretyt. Sen kanssa oli todella ärsyttävää katsoa Hauskoja kotivideoita!

Jojo oli aina kova saunomaan. Se halusi mukaan ihan pentuna, mutta ei siinä asunnossa mahtunut saunan oven alta. Olimme, että ei kai koira voi saunoa. Kun avasin sille oven, se hyppi heti lauteille. Sitten olimme, että ei kai se ainakaan ylimmällä lauteella voi olla. Mutta ei se halunnut olla alalauteilla. Sitten olimme, että kai sen pitää ainakin juoda koko ajan saunassa. Jojo opetti tässäkin, että väärässäpä olette. Silloin kun asuimme asunnoissa, joissa se pääsi saunaan itse, se meni jo alkulämpöihin. Se haistoi, milloin saunassa oli tarpeeksi lämmin. Jos se ei itse sopinut oven alta, se kävi taahaamassa meidän luona ilmaisten, että saunaan pitäisi jo päästä. Sitten se kävi jäähyttelemässä ja tuli meidän kanssa saunaan. Sitten se kävi jäähyttelemässä ja meni vielä jälkilämpöihin! Kyllä sitä on kaikki meillä saunoneet ihmetelleet, kun koira makaa ylälauteilla niiden kanssa. Meillä oli joskus Ylökkin-vuosina agilitytreenit sunnuntaisin ja lämmitimme usein saunan sen jälkeen. Kerran ei saunominen huvittanutkaan meitä ihmisiä, eikä saunaa pistetty päälle. Jojo alkoi ravata kylpyhuoneen ja olohuoneen väliä, että saunaan pitäisi nyt päästä. Hetken jo mietittiin, että pitäisiköhän sitä kuitenkin saunoa! Sydänvikakin löydettiin sillä perusteella, ettei se halunnut enää saunoa. Kun lääkitys saatiin kuntoon, saunominen jatkui. Ihan viime viikkojen aikana se ei enää tullut saunaan.

Tällainen riiviö se oli jo heti ekana päivänä!

Jojosta ja Mossesta tuli heti parhaat kaverit!
Isin kanssa päiväunilla.<3 .="" 3="" td="">
Jenni ja Jojo joskus vuonna 2003.

Jojo ja Papu nukkuivat edellisenä perjantaina sängyssä sikeästi niin kuin kuurot koirat usein nukkuvat.

Kuva viimeiseltä viikolta, kun Jojo oli jo kipeä. Se ei enää halunnut hypätä sohvalle nukkumaan.
Retkeilimme Jojon kanssa paljon. Tässä kuvassa on mielestäni ihana tunnelma. Otettu toukokuussa 2003.


Kiitos Jojo kaikesta! Olit meille kaikille todella rakas!

RIP Jojo (Leijonamielen Villi Veijari) 19.8.2002 - 10.9.2017.

perjantai 1. syyskuuta 2017

Kesälomareissulla Kotkassa

Tässä kuvia tältä kesältä:

Hyvä haju! Lenkillä Visulahdessa, jossa yövyttiin heinäkuun lopussa yksi yö.

Tykkimäellä lenkillä.

Tässä myös Tykkimäellä.  
Lenkillä Kouvolan pyöräteillä sillä aikaa, kun pojat oli vesipuistossa.


Koirat tulevat Petrin kanssa lenkiltä. Ihanasti kaikki tepsutti nätisti, kunnes huomasivat minut ja vetäminen alkoi.
Santalahden retkeilylenkillä päästiin välillä pitkospuitakin.
Santalahteen jäi sydän. Oli ihana paikka! Oltiin pari yötä mökissä.