Papu - sydämeni valittu 4.8.2004-25.10.2017

Ei voi ennustaa kenenkään päivien määrää. Jos jotain, niin sen, olen oppinut tämän syksyn aikana. Liian pian Jojon lähdön jälkeen jouduimme luopumaan myös Papusta, täysin yllättäen!

Keskiviikkona 25.10.2017 tulin töistä äitini kyydillä. Papu oli Sutin kanssa iloisena vastassa. Annoin ruuan puoli kuuden maissa, juuri ennen kuin olin lähdössä Hankasalmen Kennelkerhon hallituksen kokoukseen. Ihmettelin Papun syöntiongelmia, mutta näytti kuitenkin siltä, että se saa syötyä. Sanoin Petrille, että katsoo Papun perään ja neuvoin, miten saa sen oksentamaan, jos tuntuu, että se meinaa tukehtua. Pääsin perille kokouspaikalle niin Petri soitti, että oli löytänyt Papun takapihalta marjapuskien välistä makaamasta. Se ei pystynyt kävelemään. Hengitti, joten tuskin oli tukehtumassa, enkä antanutkaan lupaa oksennuttaa. Kotiinpäästyäni näin siitä heti, ettei se selviä: meidän on pakko lähteä päivystykseen, mutta todennäköisesti vain lopettamaan sen. Automatkalla sen hengitys katkeili välillä ja luulinkin sen kuolevan jo matkalla. Perillä se ei pystynyt seisomaan puntarissa ja nostaessani sen, se alkoi sätkiä kuin paniikissa. Hoitopöydällä se vain makasi kyljellään, eikä pyrkinytkään pystyyn. Sanoin hoitohenkilökunnalle, etten tiedä, onko se tukehtumassa vai onko se halvaantunut. Eläinlääkäri katsoi ikenet ja huulet (valkoiset) ja mittasi lämmön (34,1 astetta) ja arveli, että sillä on sisäinen verenvuoto. Ultrassa näkyi vatsaontelossa suuri massa ja sen ympärillä nestettä, joka oli kuulemma verta. Eläinlääkäri arveli, että kasvain on pernassa tai maksassa ja revennyt. Mitään ei ollut tehtävissä.

Yllätys oli suuri, koska emme tienneet Papun kasvaimesta mitään. Se oli kyllä ollut vähän erikoinen omaan silmääni, mutta ei kuitenkaan niin hälyyttävästi, että olisin vielä vienyt sitä tutkimuksiin. Oma iloinen ja reipas itsensä se oli loppuun asti. Kasvain kyllä selittää viime viikkoina sattuneet sisälle pissaamiset. Ne olivat kuitenkin niin satunnaisia, ettei sekään soittanut kelloja.

Arvelin, että Papu olisi kevääseen mennessä poissa, mutta enpä uskonut, että näin pian Jojon lähdön jälkeen! Koti on tuntunut nyt todella oudolta. Emme olleet vielä tottuneet olemaan ilman Jojoakaan ja nyt meillä on vain Suti. Hirveä syksy ollut!

Muistan, kun kävimme katsomassa Papua ensimmäistä kertaa Piian luona Valkeakoskella. Nartun hän halusi pitää itsellään, mutta saimme valita, minkä tahansa uroksen. Hän sanoi, että jos haluamme näyttelykoiran, kannattaisi ottaa isoin uroksista. Kuitenkin joka kerta, kun näin Papun pentujen joukossa, se erottui silmääni ja muistan kysyneeni aina, kuka tuo pentu on. Se oli aina Papu. Sydämeni valitsi tämän pennun. Sitä valintaa ei tarvinnut katua! Papu tuntui aina toimivan kuin ajatukseni voimalla, se oli kiltti ja tottelevainen. Kun olin sen kanssa pentukurssilla ensimmäistä kertaa ja annoin sille kontaktista nakinpalan, se tapitti sen jälkeen minua tiiviisti. Voi miten kaipaankin sitä sen kontaktihakuisuutta ja halua tehdä kanssani töitä!

Saimme kokea yhdessä niin paljon! Papun kanssa aloin kisata tokossa ja agilityssa, kiersimme näyttelyitä, kävimme jälkikursseilla, kokeilimme vaikka mitä! Kävin sen kanssa jopa rallytoko-kisoissa silloin, kun laji oli vielä epävirallinen. Saimme tuomarilta kommentin: osaava pari!

Papun kisaura päättyi, kun sen toinen silmä sokeutui veriripulin aiheuttaman bakteeritulehduksen takia. Sinä kesänä Papu meinasi kuolla ensimmäisen kerran. Se meni niin heikkoon kuntoon, ettei jaksanut kävellä. Silloin sen verenkiertoon oli päässyt bakteereita, mikä aiheutti oikeaan silmään silmänpohjanrappeuman, joka todennäköisesti sokeutti silmän. Samana syksynä se loukkasi myös selkänsä hypättyään syliini keinutuoliin. Silloin oli pakko jättää agility pois: en uskaltanut ottaa riskiä, että se tippuisi jostain ja satuttaisi itsensä pahasti. Tokoa jatkoimme vielä jonkun vuoden, mutta sekin oli hankalaa. Kotikoirana Papu vietti onnelliset viimeiset vuotensa. Pihavahtina se oli maailman paras päivystäjä. Tosin tämäkin vastuu siirtyi viime vuosina Sutille Papun kuurouduttua. Viime aikoina se ei enää kuullut edes käsien läpsytystä. Viittomilla mentiin pari vuotta. Onneksi vanha agilitykoira osasi seurata ohjausta hyvin :) Muutamia kertoja Papu meinasi tukehtua johonkin. Opin sen kanssa oksennuttamaan koiran suolalla. Se johtui sen hampaista. Luultavasti sillä oli liian pieni suu ja hampaita puuttui muutenkin. Sillä muodostui myös hammaskiveä nopeammin ja helpommin kuin Jojolla.
Kun Papu tuli meille, se vierasti alkuun Jojoa. Seuraavana aamuna se hyökkäsi Jojon kimppuun ja ne olivat erottamattomat kaverit sen jälkeen. Toki riitojakin oli! Molemmat tunsivat toistensa kotkotukset ja välillä kilahti jomman kumman päässä oikein kunnolla. Sain joitakin kertoja olla erotuomarina. Kun Suti muutti meille, Jojo tuli sen kanssa toimeen heti, Papulta meni monta viikkoa ennen kuin se hyväksyi pennun. Papulla oli voimakas tarve vartijoida lattialla olevia esineitä. Siitä niitä riitoja usein sitten tuli, kun se hyökkäsi Jojon kimppuun, eikä Jojo edes ymmärtänyt Papun vahtineen vain lattialla olevaa sukkaa. Huoh...

Papun mukana sydämestäni lähti palanen. Toimme Papun kotiin ja hautasimme sen kotipihalle. Se tuntui oikealta. Minun rakkaani. Kaipaamme sinua niin paljon!

RIP Papu, Afortunado, 4.8.2004-25.10.2017

(En saa tätä häröä pois. Se ei näy muokkausversiossa. Pahoittelen!)
<3 -="" ajatusteni="" enk="" ihana="" ja="" katunut="" kiltti="" koira="" koskaan="" minun="" niin="" oli.="" p="" papu="" rakkaani="" toimiva="" tottelevainen="" voimalla=""><3 19="" 200="" aina="" bh-kokeen="" ei="" eik="" ensimm="" eri="" halua="" helppo="" hommia="" ik="" inen="" irrottanut="" iselle="" isen="" j="" ja="" jalostustarkastuksessa="" kaipaankaan="" kanssani="" katsettaan="" kisaamista.="" kisakaveri="" kun="" kuukauden="" lajeja="" lkeen="" luonnetestin="" luotettava="" me="" melkein="" menimme="" minua="" minulle="" miss="" miten="" mutta="" muutaman="" my="" n="" nakinpalan="" nbsp="" oikein="" oli="" opettelemaan="" p="" papu="" paras="" parhaamme="" parhaansa.="" pentukurssille="" pisteell="" pistett="" rj="" s="" saatuaan="" sai="" se="" sen="" sit="" suoritti="" tapitti="" tehd="" tiiviisti="" tty="" voi="" yritettiin="" yritti="">

Jälkikurssilla. 

Koiraetsintähommissa maalissa.

Papu oli snautseri-pinseriyhdistyksen Pirkanmaan alaosaston vuoden koira vuonna 2010.

Kuopion tokon SM-kisoissa edustimme Ylökkin joukkuetta Avoimessa luokassa.

Jojo ja Papu ottamassa aurinkoa talon päässä.

Vahtikoirat ihmettelemässä naapurin hevosia.

Voi tuota intoa!

Vielä muutama vuosi sitten sujui agilitykin. Kuuroutumisen jälkeen emme voineet tehdä oikein mitään.

Papu Santalahdessa Kotkassa kahlailemassa meressä heinäkuussa 2017.

Jojon jengin johtaja on poissa

Jouduimme lopettamaan Jojon sunnuntaina 10.9.2017. Vaikka Jojo olikin sairastanut jo pitkään ja se oli viimeisen viikon ajan ollut erityisen kipeä, tuli tilanne meille siltikin yllättäen ja tuo luopumisen hetki liian äkkiä.

Veimme Jojon päivystykseen sunnuntaina, koska se oli mielestäni sekava ja todella heikossa kunnossa. Viikonlopun aikana sen olo oli huonontunut niin paljon, että se oksenti saman tien kaiken mitä söi. Yritimme syöttää mahdollisimman pieniä annoksia, mutta ei siitä ollut apua. Ensin meinasimme, että viemme sen heti maanantaina omalle eläinlääkärille. Sitten tuntui, ettei se tule selviämään maanantaihin asti. Lähdimme päivystykseen sillä ajatuksella, että saadaan se tippaan, pahoinvoinninestolääkettä ja suolistoantibiootit. Nehän ne ennenkin on auttaneet.

Eläinlääkäri tunnusteli Jojon mahaa ja tunsi siellä jotain kovaa. Se ehdotti röntgeniä. Kuvan otettuaan hän totesi heti, että mahassa on suuri kasvain, todennäköisesti pernassa. Niitä kyllä leikataan onnistuneesti, mutta ottaen huomioon Jojon iän ja sydänvian ja sen, että se on todennäköisesti levinnyt imusolmukkeisiin, jotka olivat laajentuneet myös, hän suositti lopettamista. Olisimme voineet miettiä asiaa kotona korkeintaan pari päivää. Hän olisi antanut Jojolle kipulääkkeet ja pahoinvoinninestolääkkeet, mutta pohdittuamme tulimme siihen tulokseen, että kasvain painaa mahalaukkuun niin, ettei ruoka pysy mahassa, joten emme olisi voineet antaa sen oksentaa viimeisiä päiviään (olisi vielä tukehtunut oksennukseensa tai saanut sydänkohtauksen oksentaessaan), saatika pitää ilman ruokaa. Päätimme, että lopetuspiikki annetaan heti. Eläimen omistamisen vaikeimpia päätöksiä, jota olemme miettineet koko viikon: olisiko ollut kuitenkin vielä jotain tehtävissä, olisiko pitänyt tehdä jotain toisin jo aikaisemmin? Vaikka järjellä ajattelenkin sitä, miten kipeä Jojo viimeisellä viikolla oli, että ratkaisu oli oikea, tunteella mietin, olisimmeko voineet jollakin tutkimuksella saada tämän selville jo aiemmin. Hirveä päivä, joka laukaisi minulle luultavasti elämäni pahimman flunssan, joka on jatkunut nyt viikon. Minä kun en ole juuri koskaan sairaana, olen nyt lähes liikuntakyvytön.

Lapset olivat paikalla, kun tähän päätökseen päädyttiin. Vanhempi pääsi hyvästelemään Jojon. En voinut pidätellä tunteitani, vaan itkin avoimesti. Jälkikäteen mietin, että parempi, että lapsetkin näkevät, että eläimiäkin voi ja pitää surra, ja etten ole ihan tunteeton. Eikä sitä ole tarvinnut heille selitelläkään. Nuorempi totesi kotimatkalla, että Jojo syntyy uudelleen ja sitten se herää. Ihana asenne.

Kun tulimme kotiin, Suti ja Papu riehuivat vain, eivätkä ymmärtäneet, ettei Jojo olekaan mukanamme. Se jäi tuhkattavaksi. Nuorempi poika totesi: "Suti ja Papu ei kuole! Niitä ei viedä eläinlääkäriin!" Hänen kanssaan olemmekin käyneet tällä viikolla keskusteluja siitä, ettei yksin eläinlääkärissäkäynti aiheuttanut Jojon kuolemaa.

Myöhemmin illalla mentyäni makuuhuoneeseen huomasin, että Suti istuu sängyllä, kuuntelee pää kallellaan ja haistelee nenä pitkällä peittojen alle. Siellähän Jojo yleensä nukkui. Seuraavana aamunakin se vielä tökki peittoja ihan kuin olisi etsinyt Jojoa. Suti ja Jojo olivat aina hyvät leikkikaverit ja painivat ihan loppuun asti. Uskon kuitenkin, että Suti on tiennyt, ettei Jojo ole kunnossa, ehkä jopa haistanut syövän.

Siitä olen kiitollinen, että viimeisten viikkojen aikana tuli siliteltyä Jojoa paljon ja muutenkin pidettyä hyvänä. Siitä olen myös iloinen, että teimme Kotkan-reissun heinäkuussa. Jojo oli silloin vielä hyvässä kunnossa ja sain sieltä hyviä muistoja. Sen kanssa oli siellä niin helppoakin.

Jojon kanssa eläminen ei ole ollut meille helppoa koskaan. Ymmärrän, miksi russelia ei suositella kokemattomille koiranomistajille. Toisaalta Jojo oli myös luonteeltaan haastava. Meidän olisi pitänyt osata suojella sitä paremmin huonoilta kokemuksilta. Tilanteita vain tapahtui ja Jojo muisti ne loppuikänsä. Esimerkiksi eläinlääkärissäkäynnistä saatiin miellyttävämpi vasta Eläinklinikka Tähden hyvien eläinlääkäreiden ansiosta viimeisinä vuosina. Muuten se oli yhtä pakokauhua. Russeli ei ole erityisen koirasosiaalinen muutenkaan, mutta olisimme ehkä voineet pyrkiä välttämään pelottavia tilanteita, joissa Jojo joutui puolustamaan itseään. Näiden tilanteiden suhteen tuntosarveni kasvoivat vasta vuosien mittaan.

Jojo opetti meille kuitenkin todella paljon. Enpä tietäisi näitä koira-asioita, joita nyt tiedän, ilman, että olisin joutunut tekemään Jojon kanssa niin paljon töitä ja kouluttautumaan. Jojo tuli meidän esikoiseksemme ennen lapsia, joten onhan se selvää, että sen kanssa on koettu paljon. 15 vuoteen mahtuu kaikenlaista. Se on ottanut yhtä innokkaasti ja iloisena vastaan synnytyssairaalasta saapuvat lapsemme kuin vieraatkin. Se on kasvattanut kahdesta käppänäveljestään hienot pikkuveljet itselleen. Välillä on tapeltu, mutta suurimmaksi osaksi ollaan oltu sovussa. Se on sopeutunut paikkaan kuin paikkaan. Olemmekin aina reissanneet koirien kanssa ja niiden ehdoilla ympäri Suomea. Ne ovat olleet meidän kanssa hotelleissa, mökeissä ja kylpylöissä ja pärjänneet aina. Yhden kerran jätimme videolaitteen kuvaamaan Jojoa ja Papua, kun jätimme ne hotellihuoneeseen. Muutaman kerran ne vaihtoivat vähän paikkaa, mutta muuten vain nukkuivat. Sen jälkeen luotimme siihen, että kyllä ne osaavat käyttäytyä. Olen onnellinen, että löysimme tämän kodin viisi vuotta sitten ja Jojo sai asua stressittömässä ympäristössä viimeiset vuotensa. Se sai täällä myös toteuttaa itseään, eli kaivaa kuoppia ihan huoletta, jos siltä tuntui. Sen stressitaso laskikin täällä asumisen myötä. Se asui meidän kanssa Nokialla, Jyväskylässä ja Hankasalmella yhteensä kuudessa eri asunnossa. Viime vuosina kuulo siltä lähti, mutta näkö pelasi edelleen täydellisesti loppuun asti. Jojohan katsoi aina televisiota ja haukkui nuorempana kaikki televisiossa olleet koirat. Esimerkiksi sutta se ei haukkunut koskaan. Viime vuosina se haukkui kaikki liikkuvat eläimet, myös piirretyt. Sen kanssa oli todella ärsyttävää katsoa Hauskoja kotivideoita!

Jojo oli aina kova saunomaan. Se halusi mukaan ihan pentuna, mutta ei siinä asunnossa mahtunut saunan oven alta. Olimme, että ei kai koira voi saunoa. Kun avasin sille oven, se hyppi heti lauteille. Sitten olimme, että ei kai se ainakaan ylimmällä lauteella voi olla. Mutta ei se halunnut olla alalauteilla. Sitten olimme, että kai sen pitää ainakin juoda koko ajan saunassa. Jojo opetti tässäkin, että väärässäpä olette. Silloin kun asuimme asunnoissa, joissa se pääsi saunaan itse, se meni jo alkulämpöihin. Se haistoi, milloin saunassa oli tarpeeksi lämmin. Jos se ei itse sopinut oven alta, se kävi taahaamassa meidän luona ilmaisten, että saunaan pitäisi jo päästä. Sitten se kävi jäähyttelemässä ja tuli meidän kanssa saunaan. Sitten se kävi jäähyttelemässä ja meni vielä jälkilämpöihin! Kyllä sitä on kaikki meillä saunoneet ihmetelleet, kun koira makaa ylälauteilla niiden kanssa. Meillä oli joskus Ylökkin-vuosina agilitytreenit sunnuntaisin ja lämmitimme usein saunan sen jälkeen. Kerran ei saunominen huvittanutkaan meitä ihmisiä, eikä saunaa pistetty päälle. Jojo alkoi ravata kylpyhuoneen ja olohuoneen väliä, että saunaan pitäisi nyt päästä. Hetken jo mietittiin, että pitäisiköhän sitä kuitenkin saunoa! Sydänvikakin löydettiin sillä perusteella, ettei se halunnut enää saunoa. Kun lääkitys saatiin kuntoon, saunominen jatkui. Ihan viime viikkojen aikana se ei enää tullut saunaan.

Tällainen riiviö se oli jo heti ekana päivänä!

Jojosta ja Mossesta tuli heti parhaat kaverit!

Isin kanssa päiväunilla.<3 .="" 3="" td="">

Jenni ja Jojo joskus vuonna 2003.

Jojo ja Papu nukkuivat edellisenä perjantaina sängyssä sikeästi niin kuin kuurot koirat usein nukkuvat.

Kuva viimeiseltä viikolta, kun Jojo oli jo kipeä. Se ei enää halunnut hypätä sohvalle nukkumaan.

Retkeilimme Jojon kanssa paljon. Tässä kuvassa on mielestäni ihana tunnelma. Otettu toukokuussa 2003.

Kiitos Jojo kaikesta! Olit meille kaikille todella rakas!

RIP Jojo (Leijonamielen Villi Veijari) 19.8.2002 - 10.9.2017.

Kesälomareissulla Kotkassa

Tässä kuvia tältä kesältä:

Hyvä haju! Lenkillä Visulahdessa, jossa yövyttiin heinäkuun lopussa yksi yö.

Tykkimäellä lenkillä.

Tässä myös Tykkimäellä.  

Lenkillä Kouvolan pyöräteillä sillä aikaa, kun pojat oli vesipuistossa.

Koirat tulevat Petrin kanssa lenkiltä. Ihanasti kaikki tepsutti nätisti, kunnes huomasivat minut ja vetäminen alkoi.

Santalahden retkeilylenkillä päästiin välillä pitkospuitakin.

Santalahteen jäi sydän. Oli ihana paikka! Oltiin pari yötä mökissä.

Jojo 15 vuotta

Jojo täytti 19.8. jo 15 vuotta! Välillä se on ollut kipeämpi ja olemme antaneet sille kipulääkettä. Se oli vähän aikaa ilmankin, mutta nyt olemme taas joutuneet antamaan. Sen imusolmukkeet ovat koholla ja näkyvät jo aika isoina. Luulen, että kurkun imusolmukkeet haittaavat jo vähän ilman kulkuakin. Mutta välillä se on kuitenkin iloinen oma itsensä! Niiden hetkien takia kestää jotenkin ne huonotkin. Mutta totuushan on, että joskus sekin päivä tulee, kun se ei enää tulekaan paremmaksi. Päivä kerrallaan todellakin mennään.

Tässä muutamia kuvia tältä kesältä:

Jojo palovahtina juhannuksena.

Eläinlääkärissä. Toinen on vähän kipeä, eikä ole muutenkaan kivaa.

Jojolla on edelleen ihanan kevyt askel.

Jojo ja Papu kahlailemassa vedessä Tykkimäellä.

Jojo Kotkan Santalahdessa.

Papu 13 vuotta

Papu täytti elokuun alussa jo 13 vuotta! Muiden kiireiden  takia ehdin päivittämään blogia vasta nyt. 

Tässä kuvia tältä kesältä:

Papu kahlailee Kotkan Santalahdessa meressä. Se on aina mennyt mielellään veteen. 

Kotkan Santalahdessa kiersimme retkeilyreitin koirien kanssa. Reitti meni osan matkaa meren rantaa pitkin. Tässä ollaan ihanalla kalliolla. Papu ja Suti.

Papu nukkuu pupu pään alla ja Suti ottaa muuten rennosti, tapansa mukaan. 

Anna se luu jo meille!

Toko PMK 20.5.2017

Kävimme Sutin kanssa pitkästä aikaa toko-kokeessa 20.5. Pieksämäellä. Tällä seudulla on tosi vähän kokeita lähitulevaisuudessa, joten ajattelin, että on pakko lähteä testaamaan taitoja nyt, jos haluan kokeeseen ennen syksyä. Edellispäivänä oli tentti ja samana aamuna Kennelkerhon mätsäri, joten en paljon ehtinyt stressata. Ajoin tukka putkella Pieksämäelle suoraan mätsäristä ja totesin, että aikataulut ovat reilusti myöhässä. Niinpä jouduin odottelemaan omaa vuoroni lopulta 1,5 tuntia ylimääräistä. Se on minulle vaikea paikka, sillä ehdin väsähtää odottelusta.

Halusin testata kokeessa alkuvalmistautumista ja loppupalkkaa.

Se, mikä oli ihaninta koko päivänä, oli, että kun valmistauduimme omaan suoritukseen ja teimme liikkeitä ja temppuja hallin pihassa, Sutin häntä heilui koko ajan ja se oli innokas ja iloinen! :) Tämän kun saan siirrettyä kehänauhan sisäpuolelle! Uskon, että se tulee tapahtumaan vielä aiemmin kuin arvaankaan, sillä olemme oikealla tiellä tekemisessä!

Toinen asia, mistä nautin suunnattomasti niin kuin aina, Sutin kanssa on niin helppoa olla ihmisten ja muiden koirien lähellä, kun se on niin rauhallinen, eikä riehu ja rähise kenellekään. Pystyn luottamaan siihen täysin.

Paikkamakuussa Suti meni vasta toisella käskyllä maahan. 8.

Seuraaminen ei sujunut vieläkään ihan niin kuin olisin halunnut, mutta oli sielläkin erinomaista osuutta jo enemmän kuin ennen ;) 7.

Liikkeestä maahanmeno meni nollille, koska jäi seisomaan tai istumaan (en muista enää kumpaa). Ei siis halunnut mennä hallissa maahan. 0.

Luoksetulo oli erinomainen suoritus. 10.

Noutoesineen ottaminen olisi pitänyt olla halukkaampi. Suti ei meinaa ottaa kapulaa suuhunsa. Ottaa kyllä hetken päästä ja pitää kauniisti, mutta ottaminen on hidas. Siihen tuomari suositti naksuttelua. Aina kun ottaa suuhun, naksaus ja palkka. Tätä on alettu nyt tehdäkin ja ehkä on parempi nyt. 8 kuitenkin tästäkin.

Kaukot teki hitaasti, mutta teki kuitenkin. 9.

Estehypyssä viimeinen perusasento jäi puuttumaan, joten 8.

Kokonaisvaikutus 8. Yhteensä 149 pistettä ja 2. palkinto, sijoitus 5/8. Tuomarina Marjo Halmiala.

Eli maahanmenot eivät tänään huvittaneet. Aika lähellä oli ykköstulos. Olen tyytyväinen, että olemme menossa parempaan suuntaan. Olen itse rentoutunut ja alkanut nauttia tekemisestä.

Kehäänmenoa odotellessamme Suti odotti matolla. Suorituksen jälkeen matolla odotti ruokapalkka.

Kokeen jälkeen olemme harjoitelleet AVO:n liikkeitä kotona. Ruutu alkaa olla nopea ja iloinen. Maahanmeno valuu välillä, mutta jos palkkaa ei ole ruudussa, Suti menee itsenäisesti maahan. Merkin kierto on nopea ja iloinen. Nouto vaatii kertausta,, mutta olemme ottaneet samaan aikaan myös pitoharjoitusta niin, että naksautan, kun ottaa kapulan suuhunsa kädestäni sekä kun menee kapulalle. Muuta uuttahan AVO:ssa ei taida ollakaan. Liikkeestä seisomisen Suti osaa. Luoksetulokin on suora, ainoa ero on, että siinä lähdetään liikkeelle maasta.

Koska maahanmenon pitää olla vahva näissä liikkeissä, olen alkanut harjoitella maahanmenoa niin, että saatan käskeä Sutin tuosta vain missä vain yhtäkkiä maahan.

Äitienpäiväkortti 2017

Samu teki minulle sopivan äitienpäiväkortin: Suti kaipaa vain äitiä, Jojo vaatii ruokaa ja Papu on vaan, että hau! :D

Jojo 14v 9kk ja Papu 12v 9kk

Tässä kuussa Jojo ja Papu täyttivät 9 kk päälle 14 ja 12 vuotta.

Molemmat ovat olleet tässä kuussa terveinä. Papu tosin syö multaa, joten olemme lisänneet sen ruokaan kalkkia. En ole vielä huomannut, onko siitä ollut apua.

Papu alkoi keväällä auringon alkaessa nousta aikaisin, stepata makuuhuoneen ovella, että nouskaa jo, päästäkää pihalle. Kun se tuli takaisin sisälle, se alkoi stepata, että nouskaa jo ja antakaa jotain syötävää! Onneksi sekin on ilmeisesti tottunut valoisuuteen, eikä ole tällä viikolla enää herättänyt meitä. Itse asiassa se ei kuullut mitään, kun eilen aamulla heräsimme. Nukkui vain sikeää unta sohvalla.

Jojo puuhasteli eilen autotallissa ja söi Kennelkerhon mätsäripalkintoja pari pussia! Aargh! Oli vähän maha isollaan...

Tänä keväänä on ollut pitkään viileää, joten punkkejakin on löytynyt vasta nyt ilmojen lämmettyä. Jojolla oli yksi sisäreidessä ja Papulla 3-5 päässä. Onneksi ne olivat vasta kiinnittyneet. Mitähän punkkikarkoitetta tänä vuonna keksisi?

Purimme kasvimaan ja vedimme pohjalla olleen suojakankaan pois. Sen alta paljastui pitkät myyrien käytävät, joita Jojo ja Suti tutkivat suurella mielenkiinnolla. 

Sutin kuvaussessio

Tänään otettiin Sutista kuvia. Josko pääsisi seuraavaan Canis-lehteen.

Matolla.

Kontakti.

Seisominen.

Perusasento.

Paikkamakuu.

Kauko-ohjauksella seisominen.

Koppi!

Kurre-asento.

Seuraaminen.

Iloinen seuraaminen.

Seuraaminen.

Perusasennosta seisominen.

Jojo 14 v 8 kk

Jojo se vain porskuttaa! Se on ollut nyt jonkin aikaa kivuttomana :) Tässä muutama kuva tältä aamulta lääkkeiden antotilanteesta. Kun Jojolle määrättiin sydänlääkitys, päätin, että sen pitää joutua tekemään töitä makupalan eteen. Niinpä olen temputtanut sitä tekemään kurre-asennon ennen makupalan saamista. Ajattelin, että se auttaa pitämään lihaksetkin hyvässä kunnossa. Tässä tulos: