tiistai 12. maaliskuuta 2013

Oho, metallikin nousee

Eilen pitkästä aikaa vähän tokoilua iltamyöhään. Vaikka olin jo antanut iltaruuan, Suti oli innokas tekemään hommia.

Aloitimme jälleen noudolla. Into oli nyt niin kova, että karkasi noutamaan joka kerta. Niinpä harjoittelin ihan vain pitoa perusasennossa. Alkuun palkkasin vain pelkästä suuhun ottamisesta. Sitten Suti alkoikin omatoimisesti tarjota suussa pitämistä pidempää aikaa! Toivon, että saan yhdistettyä nämä kaksi harjoitusta kokonaiseksi liikkeeksi (tällä hetkellä noutaa, mutta pudottaa kapulan istuessaan perusasentoon). Hyvältä vaikuttaa jo, kun on niin innostunutkin! :)

Käytin intoa hyväkseni ja otin metallikapulankin esiin. Ensin pari nostoharjoitusta ja sitten jo kuljetusta perusasentoon. Sitten vielä muutama kerta perusasennossa pitoa. Hienoa! Tämän harjoituksen onnistuminen oli täysi yllätys! Tänä aamuna Suti on kuljettanut metallinoutokapulaa ihan muuten vainkin :)

Sitten vähän liikkeestä seisomista, kaukoja ja paikkamakuuta (n.1 min.) sekä 2on2off:ia. Otettiin myös vähän temppuja, kun virtaa tuntui riittävän ;) En vain meinaa millään keksiä uusia temppuja opeteltavaksi... Ideoita? Harjoitukset voisivat olla sellaisiakin, että niistä olisi hyötyä tokossa, mutta voivat olla ihan "pelkkiä" temppujakin. Osaa kurre-asennon, jalkojen välissä seuraamisen eteen ja taakse, läpyn, ryömiä, peruuttaa, kieriä, merkille menon, käännökset ja sivuaskeleet seuraamisessa... Ihan oikeasti kaipaisin apua, mitä voisin sille seuraavaksi opettaa!!

Jojo ja Papukin sai tehdä vähän jotain. Iloisia olivat nekin!

Ostimme viikonloppuna ison jumppapallon. Testasin, pysyvätkö Jojo ja Suti sen päällä. Sutin nostin ensimmäisellä kerralla, mutta sen jälkeen se hyppäsi ihan itse ja tasapainotteli pallon päällä (jota tietysti pyrin pitämään paikallaan). Jojo hyppäsi itse samantien ja piti loistavasti tasapainonsa koko ajan! On sillä vaan mahtavat sisäiset lihakset edelleen!

Suti ja Papu ottivat eilen kaksi kertaa yhteen oikein kunnolla. Sutilla oli joku Papun mielestä hirveän tärkeä esine ja Papu hyökkäsi ottamaan sitä. Suti puolustikin itseään ja siitähän se riita sitten lähti... Ekalla kertaa olivat sisällä ja Jojo hyökkäsi myös mukaan tappeluun. Suti ei usko komentamista, joten jouduin irrottamaan sen purentaotteen väkisin Papun niskasta. Onneksi ote oli kuitenkin "hellempi" kuin silloin kun Sutin hampaat oli Jojon niskassa. Toisellakin kerralla (ulkona) Suti oli taas Papun niskassa kiinni. Molemmilla kerroilla Suti oli siis ns. voitolla. Eipä kai tuo ole ihmekään, kun on nuori ja hyvässä kunnossa oleva uros ja toinen on tommonen vaivainen reppana :( Toivotaan, että saisivat välinsä selviksi helposti, etteivät ala jatkossa joka asiasta tapella. Jojon ja Papun kanssa olemme päässeet niin helpolla, kun niillä on riitoja ollut tosi harvoin ja sekin on loppunut, kun olen huutanut. Toivon myös, ettei Papu tappelisi enempää, koska se vielä teloo itsensä tommosessa :(

Kävin aikaisin aamulla Sutin ja Papun kanssa vähän kävelemässä tiellä (Jojo jäi peiton alle nukkumaan). Tekee hyvää saada heti aamusta raitista ilmaa. Pitää ottaa tavaksi! Suti oli (taas) innoissaan ja kävi hyppimässä syliin ja lapaseen kiinni :) Siinä on sitten perusluonteeltaan iloinen koira. Häntäkin heiluu aina :)