sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Suti hajutestissä Kuopiossa

Kävimme Sutin kanssa tänään NoseWork-hajutestissä Kuopiossa. Olimme vuorossa heti ensimmäisinä. Tein nopeasti ilmoittautumisen jälkeen oman harjoituksen, jossa laitoin laatikoihin makupalat ja toisella kerralla ne olivat tyhjät. Suti ilmaisi oikean. Kävelytin Sutia ja kun odottelimme vuoroamme, se tarjosi hienosti kontaktia ja oli selvästi lähdössä tekemään töitä kanssani :) Ei ollut ollenkaan lähdössä jäljestämään muita hajuja. Testialue oli ulkona. Laatikot olivat kaksi sisäkkäinlaitettua lehtikoteloa kahdessa rivissä.

Menimme lähelle aluetta ja kuuntelin tuomarin ohjeita. Suti tuli taas perusasentoon ja käskin sen siitä maahan. Se oli jo tainnut ottaa hajun tässä vaiheessa. Annoin sille luvan lähteä etsimään ja Suti lähti käymään läpi vasemmalla rivillä olevia laatikoita. Se haistoi kahta ensimmäistä, mutta ohitti kolmannen. Ehdin jo ajatella, että no nyt se lähti jäljestämään! Se kuitenkin teki terävän kulman neljännelle laatikolle ja pisti saman tien maate. Nostin käden ylös ja tuomari nyökkäsi, että oli oikein. Naksautin ja palkkasin alueen ulkopuolella. Oli vielä pakko kysyä, että oliko se nyt varmasti oikein :D En meinannut uskoa, että todellakin selvitettiin testi!

Hieno, pätevä, taitava Suti! <3 p="">

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti