lauantai 6. heinäkuuta 2013

Näyttely: Mikkeli 6.7.2013

Käväistiin tänään Sutin kanssa Mikkelissä kaikkien rotujen näyttelyssä. Tuomarina toimi Juta Haranen, Viro. Oli oikein mukava ja ystävällinen ihminen. Suti meni vielä junnuihin, koska ikää on vasta 1v 4kk. Tuntuu uskomattomalta, että se on vieläkin niin nuori, vaikka on jo monessa suhteessa tosi taitava ja osaava.

Ennen lähtöä pesin Sutin jalat, parran ja mahanalusen, mutta en föönannut sitä, kampasin vain. Turhaa työtä se olisi ollutkin, koska näyttelypaikalle oli parkkipaikalta tosi pitkä matka ja koiran jalat ehti siinä kastua, kun halusin kuitenkin antaa sen kävellä enkä kantaa tai kuljettaa häkissä. Eikä tommosia tikkukarvoja muutenkaan paljon tarvi föönailla.

Näyttelypaikalle saapuessamme Suti kulki reippaasti koko ajan eikä ollut muista koirista millänsäkään. Meidän kanssa samaa matkaa tuli iso ajokoirauros, joka pisti liinat kiinni, kun koirien haukku alkoi kuulua. Suti vain teputti eteenpäin. Se oli myös hyväntahtoinen vieraita koiria ja ihmisiä kohtaan ja jos pääsi haisteluetäisyydelle jonkun kanssa, häntä heilui ystävällisesti. Ilmeisesti minulle tärkeitä seikkoja, koska kiinnitän niihin jatkuvasti huomiota... Eikä se päästänyt yhtä ainutta haukahdusta koko aikana.

Ennen kehää kampasin vielä parran ja jalat ja yritin vähän leikittää sitä, mutta ei se jaksanut siihen kuitenkaan keskittyä. Ja sitten ei kun menoksi. Suti olisi voinut mielestäni esiintyä paremminkin, mutta kyllä sen liikkeet kuitenkin pystyi näkemään. Korvat olivat luimussa, kun se läähätti niin kovasti.

Junnuissa oli toinenkin uros, joka oli puoli vuotta nuorempi, mutta paljon valmiimpi ja urosmaisempi. Sillä oli myös pitempi karva, joka vähän näytti kihartuvankin. Sutin karva taas oli todella lyhyt. Tämä kehittymättömyys ratkaisi kuulemma tuomarin arvostelun ja hän antoi Sutille vain EH:n ja toiselle ERI:n. Suti oli tuomarin mielestä vielä niin keskenkasvuinen. Ja aika junnumainenhan se toki onkin.

Tuomari myös meinasi ensin, ettei pysty arvostelemaan karvaa, koska se on niin lyhyt. Sanoin, että vähän meni nyppiminen myöhäiseksi, mutta että jos kokeilee jalkakarvoja niin voi vähän kuvitella, millainen runkokarva sillä sitten on. Tuomari oikein yllättyi, että miten upeat jalkakarvat sillä on ja sanoi vielä, että yleensähän jalkakarvat ovat pehmeämmät kuin runko. Nyökyttelin päätäni.

Arvostelu: "Iloinen juniori, jolla oikeanmallinen ja ilmeinen pää. Oikea-asentoiset ja muotoiset korvat. Korvien asento voisi olla parempi. Tulossa oikealaatuinen karva. Tarvitsee aikaa kehittyäkseen. Kulmaukset ok. Selkä hieman pehmeä liikkeessä. Esitetään hyvin." EH JUK2 Suhtautuminen tuomariin: Rodunomainen lähestyttäessä.

Vähän ihmettelen, että ensin sanotaan, että korvat ovat oikea-asentoiset ja sitten että korvien asento voisi olla parempi... ;)

Jännä lisäys arvostelulomakkeeseen myös tuo "suhtautuminen tuomariin". Ystävällisin vaihtoehto on "rodunomainen lähestyttäessä". MUOKS! Huomautan, että ihmettelen tätä, koska tällaista kohtaa ei ole ollut silloin kun viimeksi olen ollut Papun kanssa näyttelykehässä.

Jos huomenna Laukaassa vielä mainitaan keskenkasvuisuudesta, suuntaamme näyttelyihin seuraavan kerran vasta ensi kesänä tai sitä seuraavana talvena. Antaa sitten kasvaa rauhassa. Kehittyihän Moona-emäkin hitaasti. Meinasin jo, että olisimme lähteneet syyskuun erikoisnäyttelyyn, kun siellä tuomarina on Marianne Holm, mutta huominen ratkaisee päätökseni. Luin hänen esittelynsä Käppänä-lehdestä ja tykkäsin hänen tyylistään. En usko, että Suti on hänen käppänäihanteensa, mutta ainakin kehään olisi varmasti mukava mennä.

Jotenkin ahdistava kokemus jäi taas tuosta näyttelystä mieleen. Oli kuuma ja ahdasta ja äkkiä vain haluttiin pois paikalta. Ei tää vaan ole meidän/MUN juttu vieläkään. Suti heitteli kotiintultuamme vähän nallejaan ja annoin sille puruluun syötäväksi. Nyt on kaikki hyvin.

2 kommenttia:

  1. Uusi kokemus Sutille.
    Eihän junnukoiran pidäkkään vielä olla "valmis".
    Koiran ei tarvitse näyttää aikuiselta vielä tuossa vaiheessa.
    Niinkuin sanoit Suti kehittyy hitaasti, niinkuin äitinsä. Mikä on hyvä asia.
    Tämä oli yhden tuomarin mielipide.
    Ei muuta kuin uusia tuulia päin.
    Niihin näyttelyihin kyllä kerkiää.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Tiina! Sitä juuri mietinkin, että jos olisi jo nyt ihan "valmis", millainen on sitten pari-kolme-vuotiaana... Eipä tässä vielä hanskoja lyödä naulaan. Suti osaa käyttäytyä hyvin, mikä merkkaa itselleni eniten. Kasvakoon rauhassa. Keskitymme sen aikaa muihin aktiviteetteihin, joissa kyllä löytyy mielenkiintoisia tavoitteita.

    VastaaPoista