tiistai 16. lokakuuta 2012

Toko Varkaus 13.10.

Jep. Tulipahan käytyä. Jälkeenpäin sain kuulla, että oli kansainvälinen epäonnistumisen päivä, joten se selittänee kaiken. Linkki: http://epaonnistumisenpaiva.fi/manifesti-2012/

Ärsytti jo valmiiksi lähteä, joten kaipa se epäonnistuminen johtui hyvin pitkälle siitä. Tuomarina oli taas Katja Rautiainen, jolla ollaan nyt oltu jo ties miten monta koetta. Oli tullut tuomarimuutos eikä muut kuin EVL-koirat saa perua sen takia. Tarjosivat kyllä vaihtoa ensi kuun kokeeseen, mutta se oli minulle niin huonosti sopiva päivä, ettei sekään käynyt.

Paikkamakuussa Papu meinasi ennakoida maahanmenon, pysyi hienosti, mutta sitten taas istumaan nouseminen oli hidas. Siitä kasi.

Seuraaminen oli tosi hyvää. Tuomari sanoi, että miten hänellä olisi sellainen kuva, että ollaan menty huonomminkin ;) Siitä kasi.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä. Jäi taas seisomaan :( eli nolla.

Luoksetulossa pysähtyi toisella, mutta minun olisi pitänyt antaa toinen käsky nopeammin. Kävi myös haistamassa takanani olevia agilityesteitä, joten siitäkin sitten nolla.

Seisominen seuraamisen yhteydessä onnistui, mutta olisi ilmeisesti saanut olla nopeampi tai jotain. 6,5.

Karkasi noutoon, joten nollille meni. Hieno nouto kyllä oli ;)

Kaukoissa nousi ensimmäisellä ja meni maahan, mutta ei enää noussut sen jälkeen. Siitä kutonen.

Estehyppy on ollut meidän varmin liike melkein aina. Hyppäsi hienosti ja istui hienosti, mutta kun annoin tänne-käskyn, kiersi esteen ja tuli hienosti rinnalle. Jep. Nollille meni sitten sekin.

Kokonaisvaikutuksesta saimme kuitenkin ysin, koska ilmeisesti tuomarin kävi meitä jo ihan sääliksi eikä tuossa vaiheessa enää ole mitään merkitystä mitä antaa... Kehui kyllä, että kivannäköistä tekemistä tai jotain, mutta että vähän vielä tarkkuutta pitäisi reenata :D

Olen tässä nyt koittanut miettiä, vienkö Papua enää mihinkään kokeeseen. Jotenkin ollut motivaatio hukassa lauantain jälkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti