tiistai 8. syyskuuta 2009

Agilityn joukkuepiirinmestaruuskisat

Päivitän vielä näin jälkikäteen kisaviikonlopun tunnelmia.

Olimme yksilökisoissa sijalla 10, eli sijoitusta tuli parannettua ihan hyvin! :)

Joukkueradalle mennessä tein Papun kanssa samat kuviot kuin edellispäivänäkin. Se tuntui jälleen toimivan, sillä kun otin Papulta pannan pois, jouduin hieman pitelemään sitä rinnasta ennen kuin "vapautin" radalle. Niin kova halu sillä sinne oli :D

Papu yllätti minut jälleen vauhdillaan, joten olin parissa kohdassa jälleen väärinsijoittunut. Oli vähällä, etten ajanut sitä siten tekemään omia ratkaisuja. Onneksi se kuitenkin tuli edelleen tottelevaisesti perässäni. Lisäksi unohdin hetkellisesti radan useita kertoja! Vaikka hienon puhtaan radan teimmekin, mutkat lisäsivät aikaamme 5 sekuntia yliajan puolelle. Kun nyt vauhti tuntuu muuten olevan kohdallaan, niin eiköhän tästä vielä hyvä tule, kun vain itse opin ohjaamaan nopeampaa ja rataa lukevaa koiraa.

Joukkueemme sai kuitenkin hyllyn, koska kaksi koirakkoa hylkääntyi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti