maanantai 27. huhtikuuta 2009

tokoa ja vähän muutakin elämää

Viime hetken reenaukset käynnissä! Olen keskittynyt lähinnä paikalla makuuseen. Tänään aamulla: 1 min 20 askeleen päässä koirasta; 2 min 5 askeleen päässä; 2 min 20 askeleen päässä. Illalla: 2 min 10 askeleen päässä ja 2 min 25 askeleen päässä. Toivotaan, että sujuu kokeessakin. Lisäksi otin sekä aamulla että illalla peräkkäin liikkeestä maahan menoa, sitten luokse tulon ja liikkeestä seisomista. Jäävät liikkeet sujuvat mielestäni hienosti, luoksetulossa toivoisin parempaa perusasentoa lopussa. Sitä olenkin koittanut nyt parantaa avittamalla. Toivotaan, että aika riittää.

Lauantaiaamuna kävin Mouhijärvellä. Otin edellä mainittujen lisäksi hyppyä. Täytyy käydä vielä tällä viikolla ottamassa sitä, varmuuden vuoksi, vaikka hyvin sujuikin.

Petri on sairaslomalla tämän viikon, joten pääsin koirien kanssa aamulla tunnin metsälenkille. Iltapäivällä ennen pentukurssille menoa puolen tunnin ja illalla vielä yli tunnin lenkit. Päivällä on ollut niin lämmin, että on ollut ihana käydä pitemmät lenkit viileän aikaan. Eilen päästiin pitkästä aikaa Arjan, Moonan ja Oilin kanssa metsälenkille.

Lauantaina kävin Samun kanssa Teemerin avajaisissa Lielahdessa. Valikoimista löytyi sopiva pieni nahkapatukka, josta Papu tykkäsikin. Poistomyynnissä oli myös pullo mustan koiran shampoota, jonka myös ostin... Sitten suuntasimme "naapuriin" Barffi.nettiin, josta sain paljon apua ja neuvoja barffauksen aloittamisesta. Menen vielä jonkun ajan päästä juttelemaan tarkemmin niin saadaan suunniteltua molemmille koirille oikeanlaiset ruokavaliot. Ostin joustavan remmin, jota ajattelin käyttää koirajuoksussa. Sillä on hyvä harjoitella näin aluksi. Ostin myös noin kilon palan maksaa, jonka kotona pienin ja kuivatin uunissa makupaloiksi.

Arja houkutteli ilmoittamaan Papun Tuurin näyttelyyn. Mietin sitä kyllä ihan vakavissani. Katsotaan, rohkaistunko tarpeeksi ilmoittautuakseni... Piia lupasi hoitaa näyttelytrimminkin... Olisihan se hienoa, jos Papu pärjäisi, mutta sitten taas "masentaa" jos ei pärjääkään ja on tullut tuhlattua rahaa ja ennen kaikkea aikaansa ihan turhaan :/ Mutta voisihan sitä yhden näyttelyn vuodessa käydä kokeilemassakin... Vielä siis ollaan kahden vaiheilla ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti